Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Isä, jolla oli kaksi poikaa

Vesa Koivisto
Jeesus yllättää kuulijansa osoittamalla, että kuuliaiselta vaikuttavan ja kotona kiltisti ahertanen vanhemman veljen kapina isää vastaan oli vielä rajumpaa ja tylympää kuin tuhlaajapojan. Ja silti isä rakasti molempia poikiaan ollen valmis nöyryyttämään itsensä ja luopumaan oikeuksistaan.

 

Missio Järvenpään raamattukoulu

03.05.2010

Vesa Koivisto

 

Luukkaan evankeliumin 15. luvun vertaukset

 

- syntiset ovat  tulleet Jeesuksen luokse kuuntelemaan häntä (15:1)

- Fariseukset paheksuvat tätä (15:2)

- Kaksi ensimmäistä vertausta (kadonnut raha ja lammas) opettavat, että nämä syntiset ovat lähteneet katumuksen tielle – siitä on syytä riemuita enkelien kanssa

- kolmas vertaus tuhlaajapojasta huipentaa vertaukset

 

Tuhlaajapoikavertaus

 

j. 12 Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken.

 

- Tuhlaajapoika pyytää sitä osuutta omaisuudesta, joka tulee kuulumaan hänelle isän kuoltua.

osoittaa pyynnöllään toivovansa isänsä kuolemaa

- Poika oli kuollut perheelleen

- Pojalla ei mitään oikeutta esittää pyyntöä tuon ajan kulttuurissa

- Perinteinen Lähi-idän isän vastaus: räjähtää vihasta, kieltäytyy ja ajaa pojan talosta pois fyysisten ja sanallisten iskujen säestyksellä!

- Poika piti isänsä talossa asumista onnettomana ja isän tottelemista kyllästyttävänä ja valitsi mieluummin eron.

- Isä suostuu pyyntöön!

- Isä suostuu kestämään torjutun rakkauden kärsimyksen - sallii pojalleen vapauden  torjua hänen rakkautensa

- Torjutun rakkauden kestäminen tuskallisinta. Mitä suurempi rakkaus, sitä suurempi tuska kun se torjutaan.

Isä suostuu rakkaudessaan antamaan äärimmäisen vapauden – Jumalan rakkaus ei pakota

- Antaessaan perinnön isä jakaa koko elämänsä pojilleen, perheen perintö on perheen elämä (maa ja toimeentulo siitä)

 - Perhe varakas, heillä on mitä jakaa.

- Pojalle annetaan testamentti, maatilan luovutuskirja, jonka tämä myy, vaikka perinnön antaja on vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa!

 

j. 13: Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää.

 

- Kyläyhteisö on tyrmistynyt, siksi pojalla kiire realisoida perintönsä

- Poika loukkaa isäänsä julkisesti näyttämällä avoimesti mitä heidän välillään on tapahtunut

- Pojan ainoa mahdollisuus palata on ostaa omaisuutensa takaisin ja saada anteeksi.

- Vanhemman veljen tulisi ryhtyä tässä tilanteessa välittäjäksi. Veli ei tee mitään -> hänellä on huonot välit isään ja veljeensä.

- Ilmaisu: ”kokosi kaikki varansa” tarkoittaa, että ”muutti kaiken käteiseksi”

- Tuhlaajapoika matkustaa kaukaiseen maahan ja tuhlaa perinnön   tuhlaavaiseen ja ylelliseen elämään

- Tuhlaajapoika ”kylvi rahaa ympäriinsä”

 

j. 14: Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta.

 

- Tuhlaajapojalla loppuu rahat ja tulee nälänhätä, jotka siihen aikaan olivat vakavia

- Nälänhädän tullessa turvaudutaan suurperheeseen

- Tuhlaajapojalla ei ole paikkakunnalla yhtään sukulaista

- Rahattomana ja yksin on vaarassa kuolla nälkään

- Luonnollisinta olisi palata kotiin – julkinen häpeä estää sen

- Häpeä isän edessä

- Kaikki taloon jäänyt on nyt veljen perintöä

- Yhteisön rangaistus

 

- ”Miehen olisi parempi heittäytyä tuliseen pätsiin kuin häpäistä lähimmäisensä julkisesti ” – rabbien sanonta

 

j. 15-16: Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

 

- Tuhlaajapoika menee rikkaan miehen palvelukseen, jotta saisi ruokaa

                - Mies on pakana

                - Haluaa karistaa nuoren pojan kannoiltaan

                - Poika suostuu nöyryyttävään työhön

 

- ”Halusi täyttää vatsansa” sian ruoalla = toivoo olevansa sika, joka on juutalaiselle kauhistus

- Sioilla oli ruokaa, tuhlaajapojalla ei.

- Yritys välttää häpeällinen paluu kotiin epäonnistui

- Katuuko poika?

 

j.17-20: "Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo.

 

- ”menee itseensä” = kääntyy itsensä puoleen

- nälänhätä ahdistaa ja siksi tarttuu viimeiseen oljenkorteen, koska haluaa saada ruokaa

- ei kadu tekojaan, vaan yrittää vielä pelastaa itse itsensä

- ’En ole nyt sen arvoinen…’  - sanatarkka käännös

- pojan suunnitelma:

                - Isä kouluttaa hänestä käsityöläisen

                - Ei aio asua kotonaan eikä liittyä perheeseen

                - Isä on pehmitettävä – ’Isä, minä olen tehnyt syntiä…’

 

 - Poika aikoo ansaita asemansa takaisin

 - Yrittää edelleen sovittaa tekonsa

 - Maksettuaan voisi ostaa perintönsä takaisin ja palata taloon poikana takaisin.

- Pelastaisi näin kasvonsa ja saisi kunniansa takaisin

- Tuohon aikaan enintä, mihin isä saattaisi suostua ja enintä mitä poika uskaltaa toivoa.

 

- Palvelijoita oli eriarvoisia:

- Poika, palvelee ilman käskyä ja odottamatta palkkaa

- Käsityöläinen, joka saa palkan

- Orja, joka palvelee rangaistuksen pelossa

 

- Ylpeys estää ryhtymästä orjaksi ja se, että orjat eivät saa palkkaa

- Pojalta odotetaan kunnollista katumusta ja tekojensa hyvitystä

 

- Rabbien mukaan katumus muodostui:

- synnin tunnustaminen

- tehdyn pahan korvaaminen

- rikotun lain vilpitön pitäminen

- Nämä odotukset poika aikoo täyttää

 

- Pojan suurimpana ongelmana on kylässä odottava vastaanotto

- Pojalla edessään hirveä kujanjuoksu isänsä luo kylän halki

- Kuulijat odottavat kertomuksen jatkuvan:

                - vastaanotto kylässä rankka.

-  poika sanotaan irti koko yhteisöstä ja perheestä

-  sanomattoman nöyryytyksen ja loukkausten jälkeen poika saapuu kotiin.

pidettyään suunnittelemansa puheen ja neuvoteltuaan perusteellisesti isänsä kanssa, hän lopulta saa isänsä taivuteltua suunnitelmaansa ja luottamaan poikaan vielä kerran.

Poika valmistuu ammattiinsa ja tulee isälleen palkkatyöläiseksi. Ei pääse kotiinsa asumaan. Saattaa toivoa vuosien päästä kotiin pääsyä koottuaan tarpeeksi rahaa perinnön korvaukseksi. Tämä saa aikaan sovinnon perheen ja kylän kanssa.

 

j.20: "Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. ”

 

- Isä näkee pojan jo kaukaa

- Isä on tarkkaillut tietä, koska tuntee poikansa – ei menesty eikä palaa ennen kuin kaikki on menetetty

- Isä on päättänyt kohdata pojan ennen kylää, ettei poika joudu kestämään häpeällistä kujanjuoksua.

- Isä on ainoa joka voi suojella poikaa kylän vihamielisyydeltä

siksi tarkkailee kylätietä ja hänen nähtävä poika jo kaukaa, että ehtii toteuttamaan aikeensa.

 

- Isä heltyy, armahtaa poikaa

- Isällä olisi ollut täysi oikeus hylätä poika

- Hän saattoi arvata, mitä pojalla oli mielessä

- Isä toimii vain säälistä.

 

- Isä juoksee

- Miehet eivät juokse julkisesti – pitkät viitat

- Säärien paljastumista pidetään häpeällisenä

- Isä otti palvelijan hahmon ja juoksi kylän halki – kaikki näkivät

- Isä haluaa kärsiä pojan puolesta kujanjuoksun häpeän

 

- Isä syleilee ja suutelee poikaa

- Suudelma on hyväksymisen ja ystävyyden merkki

- Pojan olisi pitänyt langeta maahan ja suudella isän jalkoja

- Poika huomaa, miten isä ottanut kujanjuoksun omalle osalleen ja tarjoaa rajatonta rakkautta, joka on jo käynyt hänelle kalliiksi.

- Kertomuksen alussa Isän rakkauden tuska ei ollut niin näkyvää, mutta nyt isän tuska on kaikille ilmeistä.

- Isä on tehnyt rakkautensa näkyväksi ja ottanut kärsivän palvelijan osan

- Jumala on kohdannut meidät kylän laidalla Jeesuksen kuollessa ristillä ja halannut ja suudellut meitä!

 

- Isän toiminnassa viittaus Jeesukseen: Isä tulee alas talostaan, lähtee ulos kadulle nöyryyttäen itsensä. Jeesus tulee alas taivaasta, jättää kunniansa ja nöyrtyy ihmiseksi.

- Viittaa myös ristin sovitukseen: Rakkautta tarjotaan ennen pojan tunnustusta.

 - Isä ei tiedä mitä poika aikoo sanoa, jo kertomuksen alussa isä osoitti tätä edellytyksetöntä rakkautta.

 

Paavali: ” Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä” Room 5:8

’Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.’ Ef. 2:13

 

j.21-22: Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan.

 

 - Poika ottaa isän rakkauden vastaan, se murtaa pojan ja riisuu kaikista juonista ja omista yrityksistä selviytyä ja palauttaa kunniansa.

- Katumus: löydetyksi suostumista, suostumista rakastettavaksi ja anteeksiannettavaksi

 

’Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.’ 2. Kor. 5:19

 

- Palvelijat olivat osana joukkoa, joka oli seurannut isää

- Isä halusi todistajia julkiselle nöyryytykselleen

- Pojan  tunnustus melkein samanlainen kuin suunniteltu, mutta suuri vivahde-ero: ”en ole kaiken tämän jälkeen enää sen arvoinen että minua kutsutaan pojaksesi”

- Poika tunnustaa vain syntinsä ja arvottomuutensa!

- Poika oivaltaa 1. kertaa,  että isän sydän on särkynyt ja hän tuntee suurta tuskaa.

- Pojan sydän aukeaa evankeliumille, hän tietää ettei isän särkynyttä sydäntä eheytetä rahalla.

 

- Isän rakkauden osoitus on niin uhrautuvaa, odottamatonta, järkyttävää ja vain siksi se saakin pojassa muutoksen aikaan.

- Isän rakkaus riisuu kaikista aseista!

 

j. 22: ' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 

 

Paras puku – kunnioitus

Sinettisormus – luottamus

Sandaalit – itsekunnioitus

 

j. 23-24:  Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla.

 

- Isä järjestää juhlat, joiden vierasmäärä edellyttää kokonaista syöttövasikkaa (200 hlöä)

- Vasikka teurastettiin yleensä korkeampiarvoisen kunniaksi!

- Isän tähden, suurenmoisen juhlan jälkeen, kukaan ei hyljeksi tuhlaajapoikaa

- Juhlat ovat taas yksi osoitus uhrautuvasta armosta

- Pidoissa juhlitaan isää ja hänen uhrautuvaa rakkautta, ei poikaa

- Poika on ollut aina kuollut isänsä rakkaudelle, vasta nyt heräsi eloon.

 

- Paavali: “Jumala teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet eläviksi” Ef.2:5

 

- Samoin poika herää ensimmäisen kerran eloon kylän laidalla suostuessaan ottamaan vastaan Isän tarjoaman ilmaisen, isälle kalliiksi käyvän rakkauden.

- Sen takia, että poika jo aiemmin oli kuollut, hän lähti kotoa pois, ensimmäistä kertaa on nyt löytynyt ja noussut kuolleista.

 

Vanhempi poika Luukas 15:25-32

 

- Jeesus antaa vertauksessa mahdollisuuden yleisölle osallistuvan teatterin tavoin jatkamalla vertausta vanhemman pojan osuudella

 

 - Vanhemman pojan hahmossa kuulijat ilmaisevat ajatuksensa siitä, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä

 

- Tämä osio jää kesken – kuulijoille jää ratkaisu!

 

j. 25-26: "Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä.

 

- Vanhempi poika kuulee äänekkään, riehakkaan ja riemukkaan juhlan

 

 - Pojan luonnollinen reaktio olisi mennä sisään, vastata tervetulohuutoihin, tervehtiä vieraita ja vaihtaa kohteliaisuudet – toimii aivan toisin

 

j. 27-28 :  Palvelija vastasi: 'Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin. Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään.

 

- Vanhempi veli saa kuulla, mitä on tapahtunut ja miten isä on toiminut aktiivisesti palauttaakseen nuoremman veljen perheeseen

- Juhlan syy ei sanatarkasti se, että veli saatu ”terveenä” takaisin, vaan se että veljen  ja perheen kesken vallitsee nyt rauha ja suhde isään palautettu – shalom.

- Vanhempi veli tyrmistyksissä tuhlaajapojan sovinnosta isänsä kanssa

- Vanhemmalta veljeltä odotetaan vastausta: Isä ottanut tuhlaajapojan vastaan – miten veli ottaa hänet vastaan?

- Vanhempi veli vihastuu ja kieltäytyy  menemästä sisään – teko on äärimmäisen järkyttävä

 vanhempi veli häpäisee isänsä, ei vain julkisesti, vaan vielä isän juhlissa!

- Vanhemman veljen loukkaus vielä pahempi kuin tuhlaajapojan, koska loukkaus singotaan julkisesti isän juhlissa

 

- Perinteinen Lähi-Idän isä olisi laittanut pojan lukkojen taakse sivuhuoneeseen ja ruoskittanut vieraiden lähdettyä!

- Isä toimii jälleen toisin kuin odotetaan:

 

j. 28: Isä tuli ulos ja suostutteli häntä

 

- Isä osoittaa tuskallista itsensä alentavaa rakkautta ja tulee pihalle kaikkien seuratessa tilannetta

 

- Jo toisen kerran samana päivänä isä ottaa palvelijan hahmon ja tarjoaa odottamatonta, uhrautuvaa rakkautta

 

 - Isä edustaa Jeesusta itseään kärsivänä palvelijana

 

j. 29-30: mutta hän vastasi: 'Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!'

 

- vanhempi veli ei edes puhuttele isäksi – huonoa käytöstä ja melkein solvausta

 - väittää tehneensä orjan työtä – järkyttävää sokeutta

 - hän on aikanaan perivä kaiken, tehnyt siis oman perintönsä eteen töitä – omaksi edukseen

 

- väittää ettei ole koskaan laiminlyönyt käskyjä -  vaikka parhaillaan juuri on häpäisemässä isäänsä julkisesti

 - ei ole rikkonut lakia mutta rikkonut yhteyden lain lähteeseen – isään!

 

- syyttää isää tuhlaajapojan suosimisesta kun hän ei ole saanut ”vuohipahaistakaan”

- koko omaisuus on kuitenkin ollut pojan, joka saa sen haltuunsa isän kuoltua

- vanhempi veli haluaisi juhlia ystäviensä kanssa – lukee itsensä perheeseen kuulumattomaksi

ystävät ovat hänelle tärkeämpiä kuin isä ja veli

 

- nimittää veljeään loukkaavasti ”tämä sinun poikasi” – ei halua käyttää veli-sanaa

 

- väittää veljen kuluttaneen omaisuutensa ”porttojen parissa” – väite joka on veljen omaa syytöstä vailla mitään sen parempaa tietoa

- hyvin vakava ja julkinen syytös

 

- veli haluaa tuhota sovintojuhlan, sen tilalle hän haluaa pysyvää ja ehdotonta torjumista

 

- veli luulee että syöttövasikka on tuhlaajapojan kunniaksi, vaikka juhlan keskipiste on isä

 

- veli on täysin sokea sille, että pihalla ollessa isä uhrautuvasti etsii häntä

- vanhempi veli muistuttaa monelta osin nuorempaa veljeään

 

 - tuhlaajapoika suostuu ottamaan isän rakkauden vastaan, vanhemman veljen vastaus on julkisten loukkausten tulva

 

- kuulijat odottavat seuraavaa siirtoa: nyt isä varmasti määrää pojan ruoskittavaksi!

 

j. 31: Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.

 

- isä puhutteleekin ”rakkaaksi pojaksi”, joka on ennenkuulumatonta tässä tilanteessa

- isä näkee vanhemman poikansa kadonneisuuden yhtälailla kuin nuoremman poikansa kohdalla

Isä muistuttaa että poika on palvellut itseään, koska loppuosa omaisuudesta on hänen

- pojalla on kaikki etunsa ja oikeutensa tallella

 

j. 32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'”

 

- isä korostaa miten on aihetta juhlaan, koko perhe iloitsee, koska nuorempi poika heräsi  eloon suhteessa isään kylän laidalla ja suhde perheeseen palautui

 

 

- vertauksessa ollaan nyt huippukohdassa: Jeesus on vertauksen isä, joka on nöyryytettynä kotinsa pihalla suostuttelemassa vanhempaa veljeä, kuulijoitaan, sovintoon ja tulemaan sisälle juhliin

 

- tähän vertaus keskeytyy kuin veitsellä leikaten:

- soittajat istuvat hiljaa ja odottavat

- tanssijat seisovat paikoillaan

- vieraat ovat ääneti

- palvelijat odottavat jännittyneinä odottamassa milloin kannetaan ruokaa lisää

- pihalla kaikki katselevat miten tilanne etenee

- kaikki odottavat vanhemman pojan vastausta.

 

- Jeesus odottaisi seuraavaa jatkoa kertomukselle:

Niin vanhempi poika syleili isäänsä ja tuli sisään. Hän teki sovinnon veljensä ja isänsä kanssa. Isä iloitsi yhdessä kahden poikansa kanssa”.

 

 

Vertauksen sanoma:

 

1. Kahdenlainen synti

- lainrikkojan ja lainnoudattajan synti

 

2. Vapaus

- Jumala antaa ihmiselle äärimmäisen vapauden torjua hänen rakkautensa

 

3. Katumus

- Ottaa vastaan lahja, joka tulee antajalleen hyvin kalliiksi

suostumista löydettäväksi

 

4. Armo

- Ilmaiseksi tarjottava rakkaus, joka etsii ja kärsii pelastaakseen

 

5. Ilo

- Isän ilo löydettyään poikansa ja pojan ilo päästyään takaisin yhteisön jäseneksi

 

6. Isyys

- Jumala säälivänä isänä sekä lain rikkojalle että sen noudattajalle

 

7. Lapseus

- Isä ei halua palvelijoita vaan lapsia, jotka vastaavat rakkauteen

 

8. Oppi Kristuksesta

- Isä antautuu kahdesti kärsiväksi palvelijaksi

 

9. Perhe / Yhteisö

- Isä tarjoaa uhrautuvaa rakkauttaan palauttaakseen poikansa yhteyteensä ja samalla perheen ja koko yhteisön yhteyteen

 

10. Sovitus

- Isän rakkaus vaatii suuria kustannuksia

 

11. Messiaaniset lopunajan juhlat

- Juhlat ovat jo alkaneet

kaikki jotka ottavat isän rakkauden vastaan, toivotetaan tervetulleiksi

 

-------------- 

 

 

Tästä voit tulostaa luennon tuhlaajapojasta.doc

© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin