Israel - Jumalan valinta

Missio Järvenpään raamattukoulu

13.9.2010 Tapani Talikainen

ISRAEL - JUMALAN VALINTA

”Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on”  (5. Moos. 7:6) 

TAUSTAA

Lähihistoriasta me kaikki olemme kuulleet, lukeneet ja nähneet kuvia Hitlerin Saksan hirvittävistä juutalaisvainoista. Parhaillaan silmiemme edessä on Lähi-idän kriisi. On Jumalan ihme, että jatkuvista vainoista ja karkotuksista huolimatta juutalainen kansa on pystynyt säilyttämään identiteettinsä ja olemassaolonsa. Väkevää Jumalan johdatusta on myös juutalaisvaltion, Israelin, perustaminen YK:n päätöksellä vuonna 1948. Juutalainen kansa on suurin joukoin palannut Jumalan isille lupaamaan maahan, käynnistänyt sen jälleenrakentamisen ja tätä kautta toteuttanut Jumalan omia suunnitelmia tulevia päiviä varten. Voimme omin silmin nähdä kuinka Raamatun Sana ja sen lupaukset Israelille toteutuvat osana historian kulkua.

Me uuden liiton seurakunnan jäsenet  joudumme muodostamaan omakohtaisen näkemyksen ja suhtautumistavan Israeliin. Esiin nousevia väistämättömiä kysymyksiä ovat:

- mikä on juutalaisten asema suhteessa armon evankeliumiin?

- miten heille käy, koska he ovat hylänneet Messiaan, samoin kuin evankeliumin, jota Jumalan ohjelman mukaan julistettiin ensin heille? (Apt. 13:46)

- ovatko Jumalan muinoin valitun kansansa kanssa tekemät liitot ja sille antamat lupaukset pelkkää tyhjää puhetta?

- onko Jumala hylännyt juutalaiset, koska he olivat hylänneet Hänet (Messiaansa)?

- mikä on heidän lopullinen osuutensa Jumalan suuressa pelastussuunnitelmassa ? (Room. 9-11)

Me raamatulliset kristityt pidämme Jumalan sanaa pyhänä ja muuttumattomana. Uskomme myös sen, mitä Raamattu puhuu Israelin ja juutalaisen kansan elämän eri vaiheista ja kohtaloista.  Jos Israelin asemaa ja roolia Jumalan suunnitelmissa aina Raamatun viimeiselle lehdelle asti ei tunnusteta, tulee Raamatun sanoman ymmärtämisestä monin paikoin vaikeaa tai lähes mahdotonta.

Erityisesti näinä lopun aikoina  meidän kristittyjen uskoa koetellaan kahdella asialla: Onko Raamattu kokonansa Pyhän Hengen kautta saatua muuttumatonta Jumalan Sanaa ja onko Israel edelleenkin Jumalan valittu kansa?

AABRAHAMIN JA IISAKIN JA JAAKOBIN JUMALA

Jumala valitsi uskon isät perustaaksensa itsellensä kansan. Muistamme aikaisemmista opetuskerroista, että kristinusko on ilmoitususkonto. Jumala itse ilmoittaa itsensä ja tahtonsa meille ihmisille. Jotta tämä saattoi tapahtua, Jumala valitsi itselleen kanavan, Israelin. Jumala olisi voinut valita minkä kansan tahansa maailmassa, mutta hän valitsi israelilaiset. Israelilaiset eivät ominaisuuksiltaan poikenneet muista kansoista. He olivat yhtä syntisiä ja tottelemattomia kuin muutkin eivätkä tästä syystä päässeet erityisasemaan Jumalan edessä. Kyse oli armoon perustuvasta valinnasta.

Kristikuntana ja kristittyinä meidän on todettava, että meidän juuremme ovat juutalaisuudessa. Uskon isät (Aabraham, Iisak ja Jaakob), Mooses, profeetat, apostolit ja myös Kristus ovat lihan puolesta juutalaisia. Jumala ei häpeä kutsua heitä kansakseen vaan ilmoittaa Mooseksen kautta nimekseen ”Minä olen” (yksi Israelille luvatun Messiaan nimi, 2 Moos. 3:14) ja toisaalla nimekseen ”Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala” (2. Moos. 3:6). Vielä 1970-luvulla kirkoissamme rukoiltiin joka pyhä osana jumalanpalvelusta esirukousta ”omaisuuskansasi Israelin puolesta”. Nyt ei enää niin tehdä. Miksi?

ISRAEL-NIMI RAAMATUSSA

Israel-nimi esiintyy Raamatussamme ensimmäisen kerran patriarkka Jaakobin painiskeltua Jumalan kanssa (1. Moos. 32:24). Tässä yhteydessä Jumala antoi Jaakobille uuden nimen sanoen: ”Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut (1. Moos. 32:28).

Itse asiassa Israelin historia sai alkunsa jo Aabrahamin elinaikana kun hän sai Jumalalta kutsun lähteä seuraaman Häntä: ”Lähde maastasi ja suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan” (1. Moos. 12:1). Lisäksi Jumala lupasi tehdä Aabrahamista suuren ja mahtavan kansan (1. Moos. 12:2). Tämän lupauksen Herra myöhemmin uudisti Aabrahamille ja Iisakille (1. Moos. 18:18, 22:17, 26:4).     

Jumala lupasi antaa Aabrahamille sen maan, Kanaanin maan, johon Hän oli Aabrahamin johdattanut (1. Moos. 12:1-7), ja toisti tämänkin lupauksen Iisakille (1. Moos. 26:3).

Jaakobille annettu uusi nimi, Israel, esiintyy Vanhassa testamentissa noin 50 eri kertaa liitettynä Jaakobin henkilökohtaiseen nimeen. Israel-nimi ja sen mukana seuraava iankaikkinen siunaus viittaavat syvimmiltään Israelille luvattuun Messiaaseen ja tulevaan Messiaaniseen aikaan (vrt. tuhatvuotinen rauhan valtakunta).  Jeesus, Messias on Hän, joka tänäkin päivänä yhdistää Vanhan ja Uuden testamentin saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Israel-nimestä tuli hyvin varhain myös kansanryhmän nimi. Jaakobin kahdentoista pojan muodostamia sukukuntia ja niistä muodostuvaa yhteisöä alettiin kutsua Israeliksi. Tässä yhteydessä Israel-nimi viittaa isien Jumalan (vrt. Jumalan nimi: Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala) yhteen liittämään Herran valittuun kansaan kokonaisuutena. Jaakob käyttää Israel-nimeä tässä merkityksessä jo siunatessaan poikiaan (1. Moos. 48:20). Yksinkertaisen Israel-nimen rinnalla Raamattu käyttää myös ilmaisuja ”Israelin lapset tai pojat” (1. Moos. 50:25) sekä Israelin sukukunnat (1. Moos. 49:28). Nämä sukukunnat yhdistyivät toisiinsa lujin sitein. Heitä yhdisti verisiteiden lisäksi ennen kaikkea usko isien Jumalaan.

ISRAEL JUMALAN PAPPISKANSANA

”Jos te nyt kuulette minun ääntäni  ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa. Sano nämä sanat israelilaisille." (2. Moos. 19:5-6)

Vanhaa testamenttia lukiessamme huomamme, että Jumala valitsi Aaronin ja hänen poikansa suorittamaan papillisia toimituksia Jumalan edessä Israelin kansan syntien sovittamiseksi. Uhreja oli useanlaisia: polttouhri, ruokauhri, yhteysuhri, syntiuhri ja vikauhri (3. Moos. 1-5). Papillinen järjestys ja uhritoimitusten toteutustapa oli tarkoin määritelty. Niiden tuli olla täydellisiä.

Uuden testamentin kautta ymmärrämme, että uhrit olivat esikuvallisia ja viittasivat tulevaan Messiaaseen, Hänen uhraamiseensa sekä Hänen toimintaansa ylimmäisenä pappina kansansa edestä. Uudessa testamentissa me havaitsemme useaan eri kertaan kehotuksen viedä evankeliumi ensin juutalaisille (valittu kansa) ja sitten kreikkalaisille (me pakanakansat).

Evankeliumi ei ole vielä saavuttanut alkuperäistä pappiskansaa ja myös maailman evankeliointi heidän toimestaan on vielä suorittamatta (vrt. Jumalan alkuperäinen suunnitelma). Mutta vielä tuokin aika koittaa, jolloin Israel astuu rooliinsa Jumalan pappiskansana . Näin uskomme ja odotamme historiassa toteutuvaksi (Room. 9-11).

Abrahamin  jälkeläisistä tuli papisto, pyhä kansa. Jumala halusi ”kasvattaa” itselleen kansan, joka olisi erilainen kuin kaikki muut kansat:

1.      Kansan, joka kuulee Hänen Sanansa ja pitää Hänen käskynsä ja säädöksensä.

2.      Kansan, joka omistautuu Hänelle ja joka on erotettu pyhään tehtävään Hänen edessään.

3.      Kansan, joka ottaa vastaan ja säilyttää ilmestyksen.

4.      Kansan, joka loistaa muille kansoille ja tulee valoksi pakanamaailmalle.

5.      Kansan, joka opettaa muille kansoille Herran tiet opetuksen ja esimerkin kautta. 

Mikään muu kansa ei ole saanut tätä tehtävää ja asemaa Jumalan edessä. Tehtävään liittyi myös vastuu.  Kuten Mooseksen kautta annettu lakikin osoittaa, Jumala odotti omaisuuskansansa toimivan valinnan mukaisesti. Jumalan suunnitelman mukaisesti Israelin piti olla maailman valo ja siten sekä hengellisesti että moraalisesti pakanoille esimerkkinä.

ISRAEL JUMALAN LIITTOKANSANA

”Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen teidät erottanut muista kansoista olemaan minun omani ” (3. Moos. 20:26 )

Apostoli Paavali ilmaisee Roomalaiskirjeessä kiihkeän rakkautensa Israelia kohtaan ja syvän hädän sen hengellisestä tilasta . Paavalin sydämessä vaikutti sama Henki kuin Mooseksen ja meidän Herramme sydämessä. Israel vaelsi eksyksissä ja oli ajautunut ulkopuolelle Jumalan suunnitelman.

Israelin tilasta huolimatta apostoli tunnistaa Hengessä Israelin muuttumattoman aseman Jumalan edessä. Israelin asema yhäti eroaa kaikista muista kansoista. Apostoli Paavali luettelee kahdeksan etuoikeutta, jotka Israelilla on muihin kansoihin verrattuna:

1.      Heidän on lapseus/lapseksiottaminen (2. Moos.4:22)

2.      Heidän on kirkkaus (2. Moos. 40:34-35)

3.      Heidän on liitot (1. Moos. 12:1-3, 2. Moos. 24:8, 5. Moos. 29, 2. Sam. 7, Jer. 31:31-33)

4.      Heidän on Siinailla annettu laki

5.      Heidän on jumalanpalvelus

6.      Heidän on lupaukset

7.      Heidän on kantaisät

8.      Heidän on Kristus

Jo aikaisemmilla kerroilla opimme, että Jumala on erityisesti liittojen Jumala. Hänen puoleltaan liitot ovat sitovia. Jumala solmi valitsemansa kansan, Israelin, kanssa sekä vanhan että uuden liiton (vrt. Vanha testamentti ja Uusi testamentti). Näiden liittojen kautta Hän lähetti keskuuteemme Sanansa ja lupaamansa Messiaan (Jeesuksen Kristuksen).

Jumala ei pakottanut Israelia solmimaan näitä liittoja kanssaan. Aabraham sai lähteä matkaan vapaaehtoisesti luottaen hänelle annettuun lupaukseen. Mooses kutsuttiin johdattamaan kansa pois Egyptin orjuudesta ja viemään heidät luvattuun maahan. Jumala kysyi monta eri kertaa Israelin kansalta, ”tahdotteko te seurata ja palvella minua”. Joka kerta Israelin kansa vahvisti lupausten liitot omalta puoleltaan rikkoakseen niitä tilanteen tullen.

Israelin epäusko ei merkitse sitä, etteivät Jumalan lupaukset voisi toteutua. Israel on ennen muita kansoja Hänen omansa, Hänen silmäteränsä. Jeesus sanoo Raamatussa: ”Jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan” (Lk 12:48). Jumala antoi Sanansa ja Poikansa Israelin kansan kautta ja Jumalan päämääränä on edelleenkin, että Israel löytää uudelleen asemansa ja tehtävänsä Jumalan edessä. Eräät Raamatun tutkijat ovatkin tulleet siihen johtopäätökseen, että juutalaista kansaa historian eri vaiheissa kohdanneet hirvittävät vainot ja maasta karkottamiset johtuvat siitä, että he vapaaehtoisesti suostuivat Jumalan tahdon tielle ja Jumalan valinnan kohteeksi mutta sitten lipesivät omalta puoleltaan sopimuksesta (vrt. 3. Moos. 26).

Jumala on kuitenkin uskollinen, Hän ohjaa historian kulkua ja toteuttaa ajallaan suunnitelmansa ja tahtonsa. Aika ajoin Hän joutuu käyttämään paimenen sauvaansa ("Jota Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa”, Hebr. 12:6). Näin Hän on tehnyt ja tulee tekemään Israelin mutta myös meidän kristittyjen kohdalla.

ISRAEL VALTIOLLISENA, USKONNOLLISENA JA HENGELLISENÄ YHTEISÖNÄ  

Syntiinlankeemuksen seurauksena maa annettiin sielujemme vihollisen, maailman ruhtinaan, saatanan, haltuun. Raamattu opettaa, että Jumala erotti kuitenkin siitä itselleen maan ja kaupungin. Tuo maa on Israel ja tuo kaupunki on Jerusalem. Ne ovat vielä tänäkin aikana erotetut ja pyhitetyt Jumalan suunnitelmia ja tarkoitusperiä varten.

Sekä Vanhassa testamentissa että Uudessa testamentissa Israeliin viitataan käyttäen esikuvina eri puulajeja. Jeesus itse käyttää niitä omissa puheissaan. Raamattua tutkiessamme voimme päätellä, että viikunapuu viittaa valtiolliseen Israeliin, viinipuu Israelin uskonnolliseen järjestelmään ja öljypuu Pyhän Hengen eläväksi tekemään Israeliin.

Meidän uskomme juuret ja hengellisten aarteidemme lähteet ovat Israelissa. Herramme ja Vapahtajammekin on lihan puolesta juutalainen. Raamattumme opettaakin meitä rakastamaan juuriamme. Kun olemme Israelin kautta saaneet hengellistä hyvää, meidän tulee jakaa takaisin Israelille aineellista hyvää silloin, kun se sitä tarvitsee. Myös hengellisen hyvän (evankeliumin) jakaminen on välttämätöntä.

Tässä hetkessä edessämme on nähtävissä viikunapuun ihme (Israelin valtion perustaminen 1948), kuivuudesta kärsivä viinipuu ja puhkeamistaan odottava öljypuu.

ISRAELIN TÄMÄNHETKINEN TILANNE

Israelin tämänhetkinen valtiollinen, uskonnollinen ja hengellinen tila on vakava mutta Jumalan sallima. Se, että Israel ei ottanut vastaan Messiastaan, koitui meille pakanoille pelastukseksi (Room. 11:11-24). Tässä mielessä paatunut Israel on ollut meille pakanoille ja siis koko maailmalle siunaukseksi. Raamatun mukaan myös heidän armoihin ottamisensa ja kukoistuksensa tuhatvuotisen valtakunnan alussa tulee olemaan valtava siunaus koko maailmalle. Kun peite otetaan Jumalan päättämässä aikataulussa juutalaisen kansan silmiltä pois, herättää pakanoiden saama pelastus heissä kateuden ja he syttyvät Jumalan evankeliumille (Room. 11:11-15).

Epäuskoinen Israel on myös varoitus meille pakanasyntyisille kristityille. Jalo öljypuu (Room. 11:24) on Israel, joka on liittosuhteessa Jumalan kanssa Aabrahamille annetun lupauksen perustalta (1. Moos. 12:1-3).Israel-puu on Jumalan silmissä yhtä ikivihreä kuin liitto on muuttumaton. Puusta pois taitetut oksat muistuttavat juutalaisen kansan epäuskosta. Me, metsäöljypuusta (pakanakansat) leikatut oksat olemme oksastetut tuohon jaloon öljypuuhun (Israel). Olemme päässeet osalliseksi mehevästä juuresta ja sen myötä hengellisesti etuoikeutetusta asemasta. Meidän tulisikin olla siitä kiitollisia eikä ylpeillä Israelia ja juutalaista kansaa vastaan. Tosi asia on, että meidät pakanaoksatkin katkaistaan epäuskoisen Israelin tavoin tuosta jalosta öljypuusta, jos synti, paatumus ja luopumus saavat elämässämme tilaa.

Jumala on oksastava epäuskoisen Israelin takaisin jaloon öljypuuhun. Se tapahtuu armotalouskauden lopulla kun ”pakanoiden täysi luku on sisään tullut” (Room. 11:25). Epäusko väistyy Israelista ja usko Jeesus Messiaaseen tulee tilalle.

Apostoli Paavali esittelee Roomalaiskirjeen luvussa 9 vaikuttavalla ja syvällisellä tavalla Jumalan suunnitelmia ja aivoituksia valitun kansansa tilasta ja tulevaisuudesta sekä laajentaa käsitteitä ”Israel” ja ”israelilainen”. Roomalaiskirje osoittaa, ettei juutalaisille annettu kunnianimi ”israelilainen” johdu pelkästään siitä, että he ovat lihan puolesta Aabrahamin jälkeläisiä. Jumala valitsee Aabrahamin jälkeläisistä ”lupausten lapset”. Vain Iisakille ja hänen jälkeläisilleen kuuluvat messiaaniset lupaukset. Lupausten suvussa ainoastaan ne, joilla on ”Aabrahamin usko” ja jotka elävät uskonvanhurskaudesta, ovat oikea hengellinen Israel (Gal. 3:11). Vain osa vanhan liiton Israelista toteuttaa valintansa Jumalan kansana saavuttamalla vanhurskauden uskon kautta (Room. 9:27-10:21). Mutta uskonvanhurskauden hylänneelläkin lihallisella Israelilla on toivoa tulevaisuudessa. Paatumuksestaan huolimatta se pysyy yhä valittuna kansana, vaikka ei olekaan saavuttanut valinnan päämäärää (Room. 11:28-29).

KORVAUSTEOLOGIA

Erityisesti meillä länsimaissa ja lännen kristillisissä kirkoissa ja jopa herätysliikkeissä on vallannut alaa teologia (Raamatun selitysoppi), että koska Israelin kansa hylkäsi Messiaansa eikä ottanut Häntä vastaan, Jumala perui liittonsa ja siirsi suunnitelmansa ja lupauksensa ”hengelliselle Israelille” (seurakunnalle). Heidän ajattelussaan siis kaikki Jumalan hyvät lupaukset ja siunaukset kuuluvat seurakunnalle mutta Raamatun ilmoittamat rangaistukset juutalaisille. Tätä ajattelua tukee heidän mielestään myös juutalaisen kansan historian aikana kokemat vainot ja ahdistukset.

ISRAELIN TULEVAISUUS JA ENNALLEEN ASETTAMINEN

Raamattumme mukaan Israelia ei siis ole hylätty lopullisesti. Koko armotalouskauden (ts. seurakunnan ajan) siinä on jäljellä Jumalan valitsema jäännös (Room. 11:1-5) niin kuin aikoinaan profeetta Eliaan aika. Jeesuksen Kristuksen maailmanlaajuinen seurakunta on kaikkien kansojen muodostama yhteisö, uusi Israel (Ef. 2:14-19). Meidän pakankristittyjen lisäksi siihen kuuluvat nk. messiaaniset juutalaiset. Tästä syystä evankeliumi on uuden liiton seurakunnan toimesta vietävä juutalaisenkin kansan keskuuteen.

Vaikka Raamattumme sanoma on hengellinen ja siitä näkökulmasta Raamattua on syytäkin tutkia, on sen kirjoittaja kuitenkin historian Jumala. Raamattu ei kerro esim. Euroopan eri maiden historiasta tai vaikkapa Suomen historiasta. Raamatustamme löytyy kuitenkin valitun kansan, Israelin, elämä, historia ja myös tulevien lopun aikojen profetiat (etukäteen kirjoitettu Jumalan historia). Israel on ajan kello ja Jerusalem kaiken tapahtumien keskus.

Henkivalloissa käydään edelleen kiivaita taisteluja, jotka heijastuvat sekä maallisen Israelin että seurakunnan elämään. Lähi-idässä (Israelissa) käydään syvimmiltään hengellistä sodankäyntiä. Sitä kestää niin kauan kunnes Raamatun ilmoittama Jaakobin ahdistus on niin tuskallinen, että Israelia kohdannut paatumus väistyy, peite, joka estää heitä näkemästä Kristusta Messiaanaan, otetaan pois. Jeesus itse profetoi ja sanoo kansalleen, että te ette näe minua ennekuin te sanotte: ”Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä”.

Jotta tämä kaikki voisi tapahtua, Israelin valtion on oltava paikoillaan valitun kansan (juutalaiset) asuttamana. Viikunapuun ihme (Israelin valtio) on kaikkien nähtävänä ja tästä syystä Jeesuksen toinen tuleminen on mahdollista milloin hyvänsä. Hän Messias, Kristus, Jeesus palaa maan päälle ja asettaa rauhan valtakuntansa. Israel saa armon asettua alkuperäiseen asemaansa ja suorittaa sille annetun, kesken jääneen tehtäväänsä.

Vanhan valitun kansan pääosan hylkääminen on siis Jumalan suunnitelmassa väliaikaista. Tulee päivä, jolloin kaikki Israel on pelastuva (Room. 11:26). Israel tulee jatkamaan kesken jäänyttä pelastushistoriallista tehtäväänsä. Se täyttää alkuperäisen tehtävänsä evankeliumin lipunkantajana siunaukseksi koko maailmalle (Room. 11:11-16).

-----------------

Tästä voit helposti tulostaa luennon