Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Alfa-kurssi päättyi, paljon uutta luvassa

 

Missio Järvenpään Alfa-kurssi, joka alkoi 7.2.2011, tarjosi niin osallistujille kuin vetäjillekin mahdollisuuden kristittynä kasvamiseen, omien palvelutehtävien ja armolahjojen löytämiseen sekä monella tavalla voimaannuttavaan yhteyteen. Tästä voit tutustua seuraavana vuorossa olevaan Beeta-kurssiin teemoineen sekä nyt päättyneen Alfa-kurssin Pyhän Hengen viikonloppuun ja päätöstilaisuuteen pienen tekstin ja kuvakeettomuksen välityksellä.

 

PYHÄN HENGEN VIIKONLOPPU VAHVISTI JA VARUSTI

 

Kurssin Pyhän Hengen viikonlopussa vierailevina opettajina olivat Pekka ja Anna-Liisa Heikkilä.

Pekka Heikkilällä ja hänen vaimollaan Anna-Liisa Hyrsky-Heikkilällä on pitkä ja laaja kokemus televisiotyöstä. Pekka on työskennellyt kolme vuosikymmentä televisioalalla Yleisradiossa sekä Kirkon tiedotuskeskuksen televisiotoimituksessa, Anna-Liisalla on yli kymmenen vuoden kokemus televisiotyöstä kuvaussihteerinä, apulaistuottajana FST:n ja YLE:n kulttuuri- ja tiedeohjelmissa sekä pariskunnan yhteistä tuotantoa olevissa ohjelmissa.

Pekka Heikkilä on Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja, jolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus Turun tuomiokapitulin istunnossa.

 

Pyhän HHengen viikonlopun lauantain aikana Reijo Telaranta opetti rukouksesta, armolahjoista ja Pyhän Hengen toiminnasta eläväksi tekijänä, opettajana, varustajana, rohkaisijana ja Kristuksen Jeesuksen kirkastajana. Päivän aikana rukoiltiin paljon, vietettiin aikaa järjestämällä hauskoja leikkimielisiä kilpailuja ja ylistäen Herraa lauluilla.

 

Sunnuntain opetuksesta huolehtivat Anna-Liisa ja Pekka käyden läpi Pyhän Hengen merkitystä seurakunnalle sekä jokaiselle kristitylle. Lopuksi he rukoilivat jokaisen kurssilaisen puolesta. Moni löysi päivän aikana omia armolahjojaan sekä aiempaa paljon elävämmän ja syvemmän suhteen paikkaansa seurakunnassa ja palvelutehtäväänsä sen rakentamiseksi.

 

KURSSIN PÄÄTÖSJUHLA OLI KIITOKSEN JA RUKOUKSEN JUHLA

 

Kevään 2011 kurssin päätösjuhlaa vietettiin kristillisen koulun ruokalassa maanantaina 2.5.2011. Siihen, mitä kaikkea mahtavaan iltaamme mahtui, voit tutustua tekstin jälkeen olevan kuvakertomuksen välityksellä. Päätösjuhlan uupea ohjelma huipentui todistusten jakamiseen ja yhteiseen rukoukseen.

 

SEURAAVANA ON VUOROSSA BEETA-KURSSI, TERVETULOA MUKAAN!

 

Keski-Uudenmaan kristillisen koulun tiloissa järjestetyn kurssin jälkeen vuorossa on vielä kevään 2011 aikana Beeta-kurssi. Se on avoin kaikille Alfa-kurssin käyneille. Myös muut kristittynä kasvamisesta ja oman paikan löytämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Voit ilmoittautua mukaan Beeta-kurssille: Heidi Kuitunen puh. 0451110471, tai sähköpostilla .

 

Beeta-kurssi järjestetään kristillisen koulun ruokalassa kolmena peräkkäisenä maanantaina klo 18.30-21.00. Päivämäärät ovat 16.5., 23.5. ja 30.5.2011. Opetuksesta huolehtivat TV7 raamattukoulusta tutut Tapani Talikaiinen ja Reijo Telaranta.

 

Beeta-kurssin iltojen aikana perehdytään seuraaviin asioihin:

1) Rohkeasti matkaan! Miksi juuri minä olen seurakunnalle tärkeä? Miten löydän oman seurakuntayhteyden sekä palvelutehtäväni seurakunnassa,

2) Pyhän Hengen ja armolahjojen merkitys seurakunnalle ja jokaiselle Jeesuksen seuraajalle,

3) Pysyminen raittiissa, raamatullisessa ja Jeesus -keskeisessä uskossa. Ajan hengen houkutusten ja ihmisen kaiken keskipisteeksi nostaneen opetuksen tunnistaminen ja torjuminen. 

...EIKÄ SE VIELÄ TÄHÄNKÄÄN LOPU

 

Tuskinpa tämän Alfa-kurssin yhteydenpito ja yhdessä kasvaminen Beeta-kurssiinkaan loppuu. Kevään 2011 Alfa-urssin aikana syntyi niin voimakas halu saada kasvaa, oppia ja kokoontua yhteen, että yhteistä hengelistä matkaa tehtänee palvellen ja oppien vielä vastaisuudessakin. Ohessa on muutama kuva kurssin Pyhän Hengen viikonlopusta sekä päätösjuhlasta.

Pekka Heikkilä on Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja, jolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus Turun tuomiokapitulin istunnossa.

Viikonlopun vierailevat opettajat olivat Pekka ja Anna-Liisa Heikkilä
Viikonlopun vierailevat opettajat olivat Pekka ja...
Pekan ja Anna-Liisan opetus oli innostavaa ja rohkaisevaa.
Pekan ja Anna-Liisan opetus oli innostavaa ja rohk...
Viikonlopun juonsi kurssin vetäjistä Heidi Kuitunen
Viikonlopun juonsi kurssin vetäjistä Heidi Kuitune...

Musiikista huolehtivat Mika Hakkarainen ja Timo Lappeteläinen.
Musiikista huolehtivat Mika Hakkarainen ja Timo La...
Anna-Liisa Heikkilä
Anna-Liisa Heikkilä
Pekka Heikkilä
Pekka Heikkilä

Aterian aikana oli hyvä tilaisuus keskustella kuullusta opetuksesta...
Aterian aikana oli hyvä tilaisuus keskustella kuul...
...sekä valmistautua iltapäivän opetukseen ja harjoituksiin
...sekä valmistautua iltapäivän opetukseen ja harj...
Moniin kysymyksiin löydettiin yhdessä pohtien vastauksia
Moniin kysymyksiin löydettiin yhdessä pohtien vast...

Koulun ovessa tulijaa tervehti 2.5.2011 juliste: TERVETULOA Alfa-kurssin päätösjuhlaan! Varo hirveä ja raamattutartuntaa!
Koulun ovessa tulijaa tervehti 2.5.2011 juliste: T...
Mika Hirvi juonsi ja toivotti tervetuleiksi sekä kertoi tärkestä tapahtumasta, josta kerrotaan sivun lopussa enemmän.
Mika Hirvi juonsi ja toivotti tervetuleiksi sekä k...
Alfa-emännällämme Tarja Laaksolla oli syntymäpäivä. Heidi Kuitunen ja Kaisa Ikävalko kukittivat hänet.
Alfa-emännällämme Tarja Laaksolla oli syntymäpäivä...

Kurssi-iltojen aterioista vastannut mestarikokkimme Tarja Laakso kukitettuna.
Kurssi-iltojen aterioista vastannut mestarikokkimm...
Hyvin maistuivat pöydän antimet myös tällä kerralla.
Hyvin maistuivat pöydän antimet myös tällä kerrall...
Ruokailun jälkeen juhlakansaa laulattivat Timo Lappeteläinen, Marjo Graniittiaho ja Mika Hakkarainen.
Ruokailun jälkeen juhlakansaa laulattivat Timo Lap...

Mika Hirven vastuullisena tehtävänä oli vaihtaa laulujen sanoja valkokankaalle
Mika Hirven vastuullisena tehtävänä oli vaihtaa la...
Laulujen ja ylistyksen jälkeen Hilkka Metsälä lausui kauniin runon itsensä hillitsemisestä.
Laulujen ja ylistyksen jälkeen Hilkka Metsälä laus...
Mika Hakkarainen kertoi, miten Jeesus löysi hänet ja hän itselleen upean seurakunnan.
Mika Hakkarainen kertoi, miten Jeesus löysi hänet...

Kaija Telaranta ja Mika Hirvi
Kaija Telaranta ja Mika Hirvi
Ohjelmassa oli myös näytelmä. Heidi Kuitunen kauppasi kännykkäliittymää...
Ohjelmassa oli myös näytelmä. Heidi Kuitunen kaupp...
... mutta Marjo Graniittiaho kaipasi Taivasliittymää...
... mutta Marjo Graniittiaho kaipasi Taivasliittym...

...jonka löytäneen Tarja Ahtiaisen ilme kertoo paljon Taivasliittymän ylivoimaisuudesta...
...jonka löytäneen Tarja Ahtiaisen ilme kertoo pal...
...Tämä on se kaikkein paras ja tärkein liittymä!
...Tämä on se kaikkein paras ja tärkein liittymä!
...Näyttelijäseurue sai esityksensä jälkeen valtaisat suosionosoitukset
...Näyttelijäseurue sai esityksensä jälkeen valtai...

Jukka Kuronen kertoi, millaisten vaiheiden jälkeen hän päätyi Alafa-kursille ja mukaan Hyvän Paimenen armolliseen laumaan
Jukka Kuronen kertoi, millaisten vaiheiden jälkeen...
Kaija ja Jukka Kuronen kertoivat uskostaan myös laulun välityksellä.
Kaija ja Jukka Kuronen kertoivat uskostaan myös la...
Myös Tarja Ahtiainen kertoi, miten hän löysi Alfa-kurssille ja Jeesuksen seuraajaksi.
Myös Tarja Ahtiainen kertoi, miten hän löysi Alfa-...

Timo Lappeteläinen, Mika Hirvi ja Mika Hakkarainen esittivät yhteisen osuutensa sävelin ja sanoin
Timo Lappeteläinen, Mika Hirvi ja Mika Hakkarainen...
Susanna Viitanen kiitti kurssin puolesta Kaija ja Reijo Telarantaa kauniilla orvokkiamppelilla...
Susanna Viitanen kiitti kurssin puolesta Kaija ja...
sen jälkeen Susanna Viitanen johdatti juhlaväen päätöshartauteen...
sen jälkeen Susanna Viitanen johdatti juhlaväen pä...

...Ensin Susanna, Mika Rotola-Pukkila, Mikael Sarvela ja Heidi rukoilivat koko kurssin ja erityisesti sen oppilaiden puolesta...
...Ensin Susanna, Mika Rotola-Pukkila, Mikael Sarv...
... sitten rukoukseen liittyivät myös kaikki muut kurssin vastuuhenkilöt sekä peineryhmien vetäjät apuvetäjineen...
... sitten rukoukseen liittyivät myös kaikki muut...
...minkä jälkeen ilta päätettiin yhteiseen rukouspiiriin.
...minkä jälkeen ilta päätettiin yhteiseen rukousp...

Varoitus oli ollut aiheellinen. Moni oli kurssin aikana saanut "maailman positiivisimman tartunnan Raamatun ilosanomasta"!
Varoitus oli ollut aiheellinen. Moni oli kurssin a...
...ja tässä on se tärkeä lappu eli kutsu, josta Mika juhlan alussa muistutti. Tapaamisiin Arkissa 22.5. klo 16.00!
...ja tässä on se tärkeä lappu eli kutsu, josta Mi...

© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin