Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Yrjö Niemi: Matkalla Siperiassa

Yrjö Niemi,

Matkalla Siperiassa

Päivä, 2013

 

Siperian karhun, rovasti Yrjö Niemen kirjassa on elämään tukevalla otteella tarttuneen vahvan miehen kädenjälki. Kirja kertoo Hämeenlinnan kappalaisen Yrjö Niemen parin vuosikymmenen aikana Siperian perukoille tekemistä matkoista, joissa olisi jo sellaisenaan ihmettelemistä vaikka useammankin kirjan verran.

 

Evankeliumin vieminen vankileireille, mutaa vellovien teiden taakse, kaikenlaisilla ajopeleillä kulkeminen ja sukkasäkit kantamuksena vaeltaminen ei ole nössöjen eikä hiirulaisten hommaa. Etäisyydet ovat valtavia ja olosuhteet sellaisia, ettei niistä oikein ota selkoa edes Yrjöä kuuntelemalla tai hänen ottamiaan kuvia katselemalla. Kameralla on taipumus jotenkin pehmentää ja loitontaa olosuhteita, jotka kasvoista kasvoihin kohdattuina voisivat salvata hengityksen ja vetää ammattipuhujankin hiljaiseksi.

 

Matkalla Siperiassa ei ole varsinaisesti matkakirja, vaikka siinä paikkoja esitellään ja valtavia taipaleita kuljetaan. Harva sitä sijoittaisi liioin hartauskirjojen joukkoon, vaikka kaiken menemisen ja palvelemisen takana on palava halu viedä evankeliumia sinne, missä saarnamiehiä ei usein tapaa. Ei kirjaa oikein voi sankaritarinoidenkaan joukkoon sijoittaa, vaikka seikkailuja riittää toinen toisensa perään, sillä itse seikkailija on kookkaista raameistaan huolimatta perin sävyisä, myönteinen ja nöyrä mies.

 

Koskettavaa ja hiljaiseksi vetävää on lukea Yrjön vierailuista tundran keskellä huikeiden selkosten takana sijaitsevissa vankiloissa. Raavaat miehet tekevät siellä metsätöitä, vaikka ulkona olisi pakkasta enemmän kuin meidän mittareissamme yleensä asteikkoa. Yrjön mukanaan kantamat, kymmenien rakastavien käsien neulomat villasukat ovat siellä miehille enemmän kuin tarpeen. Siinä lämpiävät sekä jalat että sydän, kun sukan saaja tajuaa, että joku häntäkin sentään muistaa ja ajattelee.

 

Toisella tavalla riipaisevia paikkoja, joihin Yrjö lukijansa vie, ovat naisten ja nuorten vankilat. Moni on joutunut telkien ja piikkilankojen taakse sellaisesta, mistä meillä räpsäistäisiin vain pienet sakot. Toki joukosta löytyy myös todellisia konnia ja väkivaltarikoksiin syyllistyneitä, mutta jokaiselle heistä Yrjö todistaa samalla tavalla, että Jeesus on kuollut heidän syntiensä tähden ja kutsuu nyt seuraajakseen. Syntejä tunnustetaan, kasteelle tulijoita riittää jonoiksi saakka ja sitten onkin taas edessä pitkä matka seuraavaan pieneen Inkerin kirkon seurakuntaan tai kaukaiseen vankilaan.

 

Yrjö Niemen kaiken ihailun ja tuen ansaitsevien matkojen lisäksi kirjassa perehdytään ansiokkaasti suomalaisen Siperian työn historiaan. Evankeliumin asialla matkaavia on suunnannut Siperiaan kauemmin ja runsaammin kuin moni osaa arvatakaan. Hyvä, että myös tämä vähän tunnettu osa lähetystyöstä on saatu talteen kansien väliin.

 

Kirjan viimeisen luvun nimi on Suuri Siperian rautatie. Tähän 9298 kilometriä pitkään rataosuuteen on aina liittynyt jotain hyvin tarunhohtoista ja houkuttelevaa. Jo katsomalla kirjan kansien sisäpuolella olevaa karttaa ja siinä kiemurtelevaa Siperian rataa alkaa helposti hengästyttää. Mieleen nousee väkisinkin kysymyksiä: Koska ja miten se on rakennettu? Millaisia ovat nuo jännittäviltä kuuloistavat paikat radan varressa? Millaista on matkustaa junassa, jossa perille aikovan on syytä asettua päiväkausiksi taloksi?

 

Kirjassa on varsin laaja kuvaliite, joka auttaa nojatuolimatkailijaa kirjassa esiintyvien paikkojen, henkilöiden ja olosuhteiden hahmottamisessa. Jos lukiessa iskee matkustuskärpänen, mutta olosuhteet eivät salli Yrjön mukaan lähtemistä, niin tuuraajakseen voi jokainen lähettää vaikkapa lämpimät sukat tai vaikka useammatkin!



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

22.11.2014 klo 12:54:59
Kannala kirjoittaa

Pakkohankinta! ��





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin