Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Wille Riekkinen: Ilveilijän hartauskirja

Ilveilijän hartauskirja

Wille Riekkinen

WSOY (2006)

 

Wille Riekkinen on Kuopion hiippakunnan piispa. Hänen kirjansa seurailee kirkkovuoden kulkua puolen vuoden verran eli adventista helluntaihin. Päivittäiset tekstit ovat sivun parin mittaisia, juuri sopivia kiireisenkin lukea. Letkeitten ja usein aitoon savolaistyyliin huumorilla höystettyjen tekstien lisäksi kirjassa on lainauksia Raamatusta ja rukouksia. Kirja ottaa lukijansa mukaan monenlaisiin tilanteisiin.

 

Istutaan metsässä tulilla raavaiden miesten kanssa ja pohditaan elämän suuria ja usein myös vaikeita kysymyksiä. Surraan kuolleena syntyneen ensimmäisen lapsenlapsen menetystä ja perehdytään Raamatun ja sen tekstien taustoihin.

 

Raamatun tapahtumapaikoista ansiokkaita televisio-ohjelmia tehnyt Wille Riekkinen tietää paljon. Hän osaa myös jakaa tietojaan sujuvalla ja kiinnostavalla tavalla. Päivittäiset hartaushetket kirjan parissa muodostuvat näin hyvin monella tavalla ja tasolla koskettaviksi ja ruokkiviksi.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin