Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Viljo Perttula: Pitkospuut

Viljo Perttula

Pitkospuut,

Päivä 2013

 

Pitkospuut kuvaa taitavasti rajaseudun olosuhteita ja eläjiä. Romaanin vaiheet ajoittuvat kolmen sukupolven ajalle eli vuosille 1910 -1950. Henkilöt vaiheineen ja tunteineen ovat uskottavia ja heidän väliset keskustelunsa sujuvia. Kun tähän vielä lisätään jännittävä ja yllättäviäkin vaiheita tarjoava juoni, jossa loimilankoina ovat sotavuodet partisaaneineen ja sotavankeineen, niin koossa on kelpo lukupaketti. Pitkospuut on kirja, joka yllättää myönteisesti ja pitää lukijaa mukavalla tavalla otteessaan

 

Kaikki alkaa suutari Kaapon mökiltä, joka on kaukana korvessa soiden ja pitkospuiden takana. Kaapon ollessa poissa ja hänen tyttärensä Ellin hoitaessa yksin kotia paikalle osuu ruokaa ja yösijaa kyselemään lipeväsanainen laukkuryssä Sergei.

 

Myöhemmin Elli pääsee kirkonkylään pappilan piiaksi, menestyy tehtävässä, mutta synnyttää kaikkien yllätykseksi pojan. Lapsi saa nimen Eetu ja mieheksi vartuttuaan hänestä tulee rajajoukkojen sotilas ja sotavankien kuulustelija. Eräs kuulusteltavista on vihollisen maahan tihutöihin lähettämä Sergei, jota näytti odottavan varma kuolemantuomio.

 

Viljo Perttula kuljettaa lukijaa taitavasti Sergein mukana Neuvostoliiton työleireillä kuvaten uskottavalla tavalla niiden olosuhteita ja vankeja. Samanlaista tarkkuutta hän osoittaa kertoessaan korven eläjien arkisista askareista tai Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten päätymisestä ”työläisten paratiisiin” Neuvostoliittoon, siellä työleireille sekä viimein Suomeen sotavankeuteen. Jopa sotien jälkeisten ”vaaran vuosien” vaiheet Valpoineen ja sotavankien palautuksineen on punottu sujuvasti juonen taustalle.

 

Kristilliset arvot ja usko kulkevat tarinassa luontevasti mukana saaden loppua kohden kirjan henkilöiden elämässä yhä enemmän tilaa. Vapautuminen työleiriltä, välttyminen kuolemantuomiolta ja selviytyminen Valpon kynsistä ovat suurenmoisia asioita, mutta kaikkein suurin vapaus koittaa silloin, kun ihminen saa Jeesuksen sovitustyön kautta uskoa kaiken menneen ja jokaisen väärän tekonsa anteeksi.

 

Viljo Perttula, joka on asunut puolet elämästään Suomessa ja toisen puolen Kanadassa, toteaa kirjan loppusanoissa: ”Käydessäni Suomessa katselen rajan läheisyyteen jääneeltä vaaraltani menetettyyn Karjalaan, mikä aiheuttaa vieläkin katkeruutta.” Kirjan sivuilta tuota katkeruutta ei kuitenkaan löydy. Sitäkin enemmän kerrontaa leimaa rakkaus rajaseudun eläjiin sekä heidän kohtaloihinsa sotien ja mullistusten keskellä.




Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

28.2.2014 klo 01:31:35
Päivi Perttula Järvenpää kirjoittaa

Kiitos teille rohkaisusta. Isä teki suuren työn tätä kirjaa kirjoittaessa ja olemme iloisia että Pitkospuut on otettu vastaan niin myönteisesti. Siunausta teille.

Päivi Perttula Järvenpää





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin