Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Tuomas Jäntti: Monta tietä Tielle

Tuomas Jäntti,

Monta tietä Tielle

Päivä (2006)

 

Tuomas Jäntin Monta tietä tielle on sekin monella tavalla persoonallinen kirja. Pehmeäkantisen pokkarin lähtökohtana on Johanneksen evankeliumin 14. luvun jakeen 6 Jeesuksen sanat: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.”

 

Jeesus on tie, jopa ainoa tie pelastukseen, mutta tuolle tielle on olemassa monenlaisia teitä. Taivaaseen johtavalle tielle tullaan monenlaisilta pikkuteiltä, sivupoluilta ja pitkospuilta. Tärkeää ei olekaan se, millaiselta tieltä itse kukin saapuu, vaan oikean tien, Jeesus-tien löytäminen ja matkan jatkaminen sitä pitkin.

 

- Tie ja matkateema sopivat Tuomas Jäntin kohdalla erinomaisesti, Paljon matkaa tehnyt pastori ja evankelista Tuomas Jäntti tunnetaan paitsi Suomessa myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa suomalaisten siirtolaisten parissa. Kirja onkin rakennettu Tuomas Jäntin omista teksteistä sekä hänen tuntemiensa ihmisten todistuksista siitä, millaisilta teiltä ja millaisten vaiheitten jälkeen he ovat löytäneet Jeesus Tien.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin