Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Tauno Väinölä: Virsikirjamme virret

Tauno Väinölä

Virsikirjamme virret

Kirjapaja, 744 sivua

 

Vuoden 2008 kristillisen kirjan kilpailun voitti Tauno Väinölän järkälemäinen teos ”Virsikirjamme virret”.

Tämä kirja ei ole syntynyt hetken innostuksesta. Tauno Väinölä on kerännyt virsiin liittyvää aineistoa jo runsaan kymmenen vuoden ajan kirjoittaen virsistä pientä palstaa Kotimaa-lehteen. Vähitellen aineistoa kertyi niin paljon, että hänellä heräsi toive saada siitä laajentamalla ja täydentämällä aikaan kokonainen kirja.

 

”Virsikirjamme virret” osuu hyvin yksiin meneillään olevan eräänlaisen virsibuumin kanssa. Monet muusikot ovat jo usean vuoden ajan tehneet virsistä uusia sovituksia ja äänittäneet virsilevyjä. Varsinaisen läpimurron virsien uudelleen sovittamisessa tekivät myyntitilastojen kärkeen nousseet kaksi Samuli Edelmannin virsialbumia.

 

Tauno Väinölän ”Virsikirjamme virret” ansaitsee vuoden kristillinen kirja palkintonsa. Kyseessä on taitavasti ja sydämellä laadittu tietoteos, Kaikesta huomaa, että Tauno Väinölällä on paljon tietoa ja myös syvä henkilökohtainen rakkaus virsiin. Häneltä on jo aiemmin ilmestynyt peräti kolme virsiin liittyvää kirjaa.

 

”Virsikirjamme virret” sisältää jokaisesta virrestä paljon mielenkiintoista taustatietoa. Kyse ei ole kuivasta tietopaketista vaan hyvin elävästä ja paikoin jopa värikkäästä teoksesta, jota lukee kiinnostuneena. Virsitietouden ohella lukija palkitaan monenlaisilla virsiin tavalla tai toisella liittyvien tunnettujen henkilöiden pikku tapahtumilla ja anekdooteilla. Toisin kuin moni ehkä ennalta kuvittelee, myös virsien ha hengellisten laulujen maailmasta löytyy paljon hupaisia tapahtumia ja nauruhermoja kutkuttavia kommelluksia.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

25.5.2009 klo 17:48:5
Innokas veisaaja kirjoittaa

Vanhoissa virsissä on valtavasti opetusta, rohkaisua ja rukiista hengellistä evästä. Myös niiden sävelmät ovat vuosisatojen saatossa koeteltuja ja monenlaisissa vaiheissa veisattuja. Väinölä on tehnyt todella tärkeän kulttuuriteon kootessaan tällaisen kirjan, jossa tieto on kaiken lisäksi hauskassa muodossa.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin