Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Sointu Ihakur: Helmiä arjessa

Sointu Ihakur,

Helmiä arjesta,

KKJMK, 2010

 

Englannissa jo 40 vuotta asuneen suomalaisen sairaanhoitajan ja evankelistan Sointu Ihakurin kirja ”Helmiä arjessa” sisältää toista sataa pientä tarinaa. Jokaisen kertomuksen alussa on lyhyt raamatunkohta. Yhdessä nämä tarjoavat lukijalle mahdollisuuden omaan pieneen ja paikasta riippumattomaan hartaushetkeen. Kirjan lyhyillä luvuilla raamatunkohtineen on hyvä pohjustaa alkavaa päivää vaikkapa paikallisjunassa tai ruuhkabussissa. Yhtä hyvin ne palvelevat illan hiljentymisen hetkinä ennen nukkumaan menoa.

 

Sointu Ihakurin tekstit liikkuvat arjen ja omien elettyjen hetkien keskellä. Kohtaamiset ja tapahtumat ovat sellaisia, että useimmat niistä voisivat olla kenen tahansa meistä kokemia. Ja juuri siinä on kirjan voima ja viehättävyys. Raamatun tekstit avautuvat selkeinä ja puhuttelevina meidän aikaamme ja kiireisiimme. Jumala on läsnä myös kaikkein arkisimmissa hetkissämme, eikä Hänelle mikään ole mahdotonta.

 

”Helmiä arjessa” sopii sekä Jeesusta jo seuraavan hartauslukemistoksi että annettavaksi ystävälle, joka on vasta etsimässä elämälleen uutta suuntaa ja pitävämpää pohjaa. Kiinnostavien lyhyiden kertomusten kautta on usein helpompaa saada sanotuksi se, mistä oppineet teologit mielellään kirjoittavat paksuja tutkielmia ja moniosaisia kommentaareja.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin