Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Shaw Clifton: Kaikki on pysyvästi toisin

Shaw Clifton

Kaikki on pysyvästi toisin

Päivä (2008), 176 sivua

 

Kirja on tarkoitettu rohkaisuksi sekä uskossaan nuorille että varttuneemmillekin kristityille. Samalla kirja on uskon perusteiden käsikirja. Asiat on kerrottu samalla tavalla selkeästi, jäsennellysti ja esimerkein valaisten.

 

Kirjaa voi suositella esimerkiksi pienryhmien työskentelymateriaaliksi. Se sopii myös Alfa-kurssin jälkeen yhdessä tutkittavaksi aineistoksi.

 

Varttuneemmalle kristitylle kirja on hyvä kertauskurssi matkan varrella kertyneen pölyn pyyhkimiseksi pois iankaikkisten aarteiden päältä.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

27.8.2009 klo 13:13:58
Marja Leino kirjoittaa

Vaatimattoman näköinen, ajattelin, kun sain kirjan käteeni. Jumala näpäytti hellästi hymyillen ylpeää ajatustani, sillä Clifton'nin johdonmukaisesti etenevä, selkeä teksti osoittautuikin kultahipuista rakennetuksi ja näin tutut raamatun opetukset/ ilmoitukset avautuivat uudella tasolla henkilökohtaisina elämyksinä.
Uskontiellä kompurointi on nykypäivän kristitylle joskus hankalaa. Kirja pisti ajattelemaan mm., miksi me Jeesuksen seuraajat niin innokkaina kilpailemme armolahjoista, kun C:n mukaan meidän pitäisi kilpailla nimenomaan Hengen hedelmien kasvussa ja kypsyydessä. Hän jopa kielsi jatkamasta armolahjoihin ennenkuin Hengen hedelmien painoarvo on tullut selväksi. Mitä sitten on pyhittyminen? Niin taivaitahipova käsite kuin se onkin, C:n osasi tuoda sen keskelle arjen askareita esimerkillään, miten piikatytön sisäinen maailma muuttui, kun hän oli saanut antaa elämänsä Jeesukselle. Viisas äitini oli samoilla linjoilla, kun hän 60 vuotta sitten opetti: "Kun lakaiset lattiaa, tee se Jumalalle. Hän näkee kaiken".





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin