Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Sanna Hedman: Henry Hedman, Kärrynpyörä, taivas ja maa

Sanna Hedman,

Henry Hedman, Kärrynpyörä, taivas ja maa,

Aikamedia 2013

 

Elämänkerta monella tavalla lahjakkaasta romanimiehestä, joka on yhtä kotonaan Suomessa ja Kanadassa, tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden kurkistaa asioihin, jotka meille valtaväestön eläjille ovat yleensä perin vieraita. Kun kirjoittajalla, joka kuuluu valtaväestöön, on kaiken lisäksi ollut tilaisuus tarkkailla päähenkilön elämää rinnalla eläen ja monenlaiset vaiheet yhdessä jakaen, kirja käy entistäkin kiinnostavammaksi.

 

Terveydenhoitajana ja vapaana kirjailijana toimiva Sanna Hedman on onnistunut vaativassa tehtävässä. Ammattijournalistin tavoin hän on kyennyt pysymään puolueettoman tarkkailijan roolissa. Linja on säilynyt, vaikka hän on tuonut mukaan koskettavalla tavalla myös heidän herkän ja vaikeuksien kautta voittoon edenneen rakkauskertomuksensa. Toinen jakso, jossa kirjoittajan omat tunteet tihkuvat hyvällä tavalla tekstiin mukaan, löytyy kirjan viimeisistä luvuista.

 

Henryn taival pienestä romanipojasta tunnetuksi julistajaksi ja laulajaksi olisi jo sellaisenaan kiinnostavaa luettavaa. Varsinkin maalla asunut vanhempi polvi on nuoruudessaan varmasti tavalla tai toisella tutustunut hevoskärryjen kanssa kierteleviin romaniperheisiin. Kirjan myötä näihin mielikuviin - ja usein myös ennakkoasenteisiin - löytyy aivan uusia lämpöisiä ja aiempaa inhimillisempiä näkökulmia.

 

Henryn valmistuminen Kanadalaisessa yliopistossa Master of Religious –maisteriksi, hänen aikansa Romano Mission toiminnanjohtajana, ansionsa romanikielen tutkijana ja Etyj:n virkamiehenä liittävät luontevasti mukaan romanien vaiheet ja olosuhteet yhtä sukua laajemmassa kehyksessä. Kun liikkuu paljon, on monessa mukana ja tapaa kaikenlaista väkeä, kiinnostavaa kerrottavaa kertyy runsaasti.

 

Monitaituri Henry Hedman on matkustanut paljon ja tavannut valtavan määrän ihmisiä. Tämä näkyy kirjassa. Sen sivuilla tulee vastaan tavaton määrä tuttuja nimiä. Henryn ystäväpiiriin on vuosien varrella mahtunut paljon väkeä yli seurakuntien ja kirkkokuntien rajojen. Vaikka monet mainitaan vain lyhyesti, niin useimmista heistä kirja onnistuu silti piirtämään paljon nimeä ja titteliä syvemmän kuvan.

 

Elämänkerrat ovat kirjallisuuden laji, jolla on omat uskolliset ystävänsä. Tällä elämänkerralla on runsaasti annettavaa myös elämänkertojen harrastajien joukkoa paljon suuremmalle joukolle.













Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin