Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Risto A. Ahonen: Maailmanlähetys tienhaarassa

Risto A. Ahonen,

Maailmanlähetys tienhaarassa

Kuva ja Sana, 2012

 

Euroopassa ja Yhdysvalloissa ollaan monien mielestä liukumassa jälkikristilliseen aikaan. Kirkkojen jäsenmäärät ovat laskussa. Kirkolliset toimitukset ovat menettämässä suosiotaan. Tutkimusten mukaan yhä harvempi uskoo enää Jumalaan, Jeesukseen Jumalan Poikana tai kuolleiden ylösnousemiseen.

 

Euroopan ja Yhdysvaltojen alavireisten lukujen tarkastelu antaa kuitenkin väärän käsityksen kristinuskon tilanteesta. Samaan aikaan, kun Euroopassa suljetaan kirkkoja, kristinusko kasvaa voimakkaasti Afrikassa ja Aasiassa. Sen myötä kristinuskon painopiste on siirtymässä yhä selvemmin Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolelle etelään ja itään.

 

Tällaiseen murrosvaiheeseen Risto A. Ahonen on kirjoittanut kirjan Maailmanlähetys tienhaarassa. Vaikka kirjan painopiste on nimen mukaisesti lähetystyössä, kansien väliin mahtuu myös paljon sellaista mielenkiintoista ajankohtaista tietoa ja analyysia, joka koskettaa ja rakentaa kristinuskon kaikkia alueita.

 

Risto A. Ahonen on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston missiologian dosentti. Työskennellessään Suomen Lähetysseurassa hänellä on ollut tilaisuus osallistua lukuisiin eri puolilla maailmaa järjestettyihin kristillisiin kokouksiin ja konferensseihin. Näillä matkoilla hänelle on kertynyt runsaasti kontakteja ja tietoa, joiden hedelmiä kirjan lukijat pääsevät nyt nauttimaan. Tutkijan täsmällisellä otteella, sujuvalla kynällä ja kirkon Herraa rakastavalla sydämellä kirjoitettu kirja ruokkii lukijaansa paljon monipuolisemmin kuin vain tietoa jakamalla.

 

Nykyiseen tilanteeseen johtanutta kehitystä arvioidessaan kirja lähtee liikkeelle seurakunnan ensimmäisistä vuosisadoista. Ensimmäinen suuri murros tapahtui silloin, kun vainotusta kristinuskosta tuli ensin suvaittu ja pian sen jälkeen ainoa hyväksytty uskonto. Siitä lähtien kirkko ja valtio ovat vuosisatojen ajan toimineet yhteistyössä huomattavina vallan käyttäjiä.

 

Kirjan analyysit valtion ja kirkon toisiinsa kietoutuneista suhteista on kiinnostavaa ja hyödyllistä luettavaa. Ristiretket, siirtomaapolitiikka miekkalähetyksineen sekä pyrkimykset sivistää eli eurooppalaistaa uusien alusmaiden ”villit ihmiset” jättivät Euroopan kirkkojen maineelle synkän ja pitkän varjon. Se häiritsee yhä edelleen läntisen kirkon suhteiden normalisoimista etelän ja idän kirkkoihin.

 

Risto A. Ahonen toteaa, ettei lähetysteologia voi keskittyä vain tiedon jakamiseen tai tutkimusaineiston analysoimiseen. Elämästä on hahmotettava kokonaisnäkemys, johon kuuluu hengellisen elämän hoitaminen, spiritualiteetti. Se ei rajaudu vain yksittäisiin uskonelämän muotoihin kuten rukoukseen, raamatunlukuun tai jumalanpalvelukseen, vaan sulkee piiriinsä koko elämän, kaiken sen, mitä kristittynä eläminen tässä maailmassa merkitsee.

 

Historiallinen muutos vaatii kristityiltä suurta sopeutumiskykyä. Kristinuskon keskus ja ydinalueet ovat vuosisatojen aikana vaihtuneet. Jokainen kieli kelpaa uudeksi valtakieleksi ja jokainen kulttuuri voi kokea uskon omakseen. Kristinusko on kaikkialla kotikentällä.

 

Vanhan valtakulttuurin edustajan ei ole helppoa tottua uuteen kieleen. Kieli uudistuu koko ajan. Vanhat käsitteet ja sanat eivät pysty kuvaamaan uusia ongelmia, eivätkä uusien sukupolvien kristityt ymmärrä vanhoja murteita. Monet keskeiset käsitteet ovat auttamatta vanhentuneet. Esimerkiksi käsite nuoret kirkot on tullut ongelmaksi, koska siihen liittyy arvolatauksia. Sana kristikunta on kolmannen maailman kristityille negatiivinen termi, joka viittaa vanhoihin valtarakenteisiin. Tutut termit ulkolähetys ja sisälähetys eivät enää sovi kuvaamaan kokonaisvaltaista evankeliumin julistamista kuudella mantereella. Lähetystyöntekijöitä satojen vuosien ajan lähettäneistä maista on nyt tullut etelän ja idän kirkkojenlähetystyön kohteita.

 

- Ihmisen ei ole helppo suostua siihen, että hänet ja hänen kirkkonsa pannaan syrjään, Jumalan Henki luo uutta uskoa ja toimii ”siellä missä tahtoo”. Siksi kirkon johtajilta vaaditaan myös meillä suurta hengellistä kypsyyttä tulkita ajan merkit oikein, Risto A. Ahonen toteaa kirjassaan. On kovin helppoa pitää kiinni vanhoista työtavoista ja leimata muutoksesta puhuvat epäilyttäviksi.

 

- Usein joutuu kyselemään sitä, miksi meidän kirkossamme rakastetaan karikatyyrisiä luonnehdintoja toisinajattelevista kristityistä. Toinen ihminen on helppo kuvata liioittelun avulla epäilyttäväksi ja jopa naurettavaksi, Ahonen pohtii erinomaisen kirjansa loppukatsauksessa.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin