Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Riku Rinne: Kohti kirkaampaa kruunua

Riku Rinne

Kohti kirkkaampaa kruunua

Kuva ja Sana, 267 sivua

 

Elämänkerrat ovat aina kuuluneet luetuimpien kirjojen joukkoon. Suurten persoonallisuuksien vaiheet ovat rohkaisseet ja innostaneet sukupolvia toisensa jälkeen.

 

Riku Rinteen kirjoittama ”Kohti kirkkaampaa kruunua” ei ole tässä suhteessa poikkeus.  Kruunukalusteen perustajasta Kauko Salmelasta kirjoitettu kirja tempaa lukijansa mukaan monella tasolla. 

 

Päällimmäisen ihailun ja hämmästyksen tason kirja tarjoaa siinä, miten köyhän siirtolaisperheen pojasta tulee menestyvä liikemies. Huomattavasti syvemmältä lukijaa koskettaa se, miten jo pienenä poikana uskon asioista syvästi kiinnostunut Kauko kaikkien vaikeuksien ja haasteiden keskellä löytää henkilökohtaisen uskon. Miten hän kasvaa uskossaan, ottaa osaa seurakuntansa asioiden hoitamiseen ja käy uskonsa varassa läpi monenlaisia vastoinkäymisiä. Erityisen koskettavaa oli lukea, miten Kauko Salmela sairastuttuaan turvautui yksinkertaiseen lapsenuskoon, jonka varassa hän luottavaisena siirtyi rajan yli kohti kirkkainta kruunua.

 

Kauko Salmelan elämän vaiheet kertova kirja julistaa samalla väkevää evankeliumia ja ylistää Jeesuksen suuruutta. Sujuvasti kirjoitettu, rakenteeltaan mainiosti rytmitetty ja sisällöltään täysipainoinen kirja alkaa vauhdikkaasti ja suorastaan dramaattisesti.  Kauko Salmelan äidin vaiheet sisällissodan kauhujen keskellä ja jopa ammuttavien rivistössä ovat hätkähdyttävää luettavaa.

 

Riku Rinne on monilahjakkuus, joka toimii koko sydämellään, olipa kyseessä musiikki, kouluvierailu, evankeliointi tai, kuten tässä, lähimmäisen kuunteleminen ja hänen vaiheistaan kirjan kirjoittaminen.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin