Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Pekka Sartola: Seitsemän sinettiä

Pekka Sartola

Seitsemän sinettiä

Ajanteos Kustannus Oy (2011)

 

Raamatun viimeinen kirja Johanneksen ilmestys, jota usein kutsutaan lyhyesti Ilmestyskirjaksi, on varmasti koko Raamatun kiistellyimpiä kirjoja. Esimerkiksi Martti Luther ei pitänyt Ilmestyskirjaa kuin puoliksi Raamattuun sopivana. Hänen laillaan myös monet muut ovat esittäneet joko Ilmestyskirjan poistamista kokonaan tai sen siirtämistä Vanhan Testamentin puolelle ”muun juutalaisen vaikeasti ymmärrettävän tekstin joukkoon”. Tällä he ovat tarkoittaneet Vanhasta Testamentista löytyviä vastaavia profetioita lopun ajoista ja viimeisestä tuomiosta.

 

Ennen kuin ryhdymme siirtelemään Ilmestyskirjaa Vanhan Testamentin puolelle tai peräti repimään sitä irti Raamatusta, meidän kannattaa henkilökohtaisesti paneutua rohkeasti sen sisältöön ja sanomaan. Hyvänä oppaana ja apuna tässä on Pekka Sartolan uusi kirja ”Seitsemän sinettiä”, joka on samalla tuotteliaan kirjailijan viidestoista teos.

 

Useimmista muista Ilmestyskirjan selitysteoksista poiketen Seitsemän sinettiä on välttänyt kokonaisuuden kadottamisen loputtomien yksityiskohtien ja keskenään vaikeasti sovitettavien tulkintojen paljouteen. Kirja on kirjoitettu tavallisille ihmisille, ei toisille teologeille tai oman oppineisuuden korostamiseksi. Samalla kirjassa on onnistuneella tavalla kuljetettu selityksen rinnalla niitä Ilmestyskirjan kuvista löytyviä historian tapahtumia, jotka jo ovat toteutuneet, ovat tämän ajan ilmiöitä tai näyttävät pian olevan tulossa.

 

Raamatun profetioiden avaamisessa ja projisoinnissa kirjoitettuun historiaan sekä meidän aikamme uutisotsikoihin Pekka Sartolaa on auttanut hänen erinomainen perehtyneisyytensä Lähi-idän ja Israelin tapahtumiin. Kun kirjan taustalla on neljätoista noihin asioihin pureutuvaa tietokirjaa ja romaania, asioiden käsittelyä ei tarvitse jättää pelkkään teoretisointiin tai alkukielten sanojen pyörittelyyn. Niinpä tulos on paitsi selkeä ja helppolukuinen myös kiinnostava ja lukijansa mukaansa tempaava.

 

Seitsemän sinettiä kertoo vakuuttavasti, miten tämän hetken ja viime vuosikymmenten tapahtumat osuvat saumattomalla tavalla yksiin koko Raamatun profetioiden ja Ilmestyskirjan näkyjen kanssa. Samalla kirja osoittaa näiden asioiden vyöryvän eteenpäin kiihtyvällä nopeudella ikään kuin Jumala haluaisi osoittaa meille, että aika on käymässä vähiin.

 

Enää ei ole teologisten kiistojen ja monimutkaisten oppirakenteiden pohtimisen aika. Jeesus on pian palaamassa kuninkaiden kuninkaana. Jumalan omaisuuskansalla ja silmäterällä Israelilla samoin kuin koko ihmiskunnalla on edessään raskaat mutta pelastussuunnitelman kannata välttämättömät vaiheet. Kaiken tämän keskellä kristityt voivat Jeesuksen kehotuksen mukaan ” rohkaista itsensä ja nostaa päänsä, sillä heidän vapautuksensa on lähellä." Kaikkien tuomion ja rangaistuksen profetioidenkin keskellä Seitsemän sinettiä on toivon näköaloja avaava teos. Tämän ajan kriisien, uhkakuvien ja vainojen keskellä se on hyvin lohdullista ja rohkaisevaa luettavaa.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

16.9.2019 klo 15:30:57
Pauli Ojala kirjoittaa

Olisikohan jo aika tutustua Ilmaantumiskirjaan sen alkutekstistä hepreasta/arameasta suomennettuna? Ilman hellenismin sumuverhoa ja valmiiksi pureskeltua kreikannosta. Johanneksesta alkaen Jumalan valtakuntaa vastaan hyökätään ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen, varoitti Herra itse hellenismistä ja instituutiosta joka ei sinappia tuota. Mutta kaiken maailman linnutkin sinne tulisivat pesiytymään. Riemuvuosien kirjan kuvaus Abramin kutsumisesta alleviivaa, että homma ei etene, ellei Aabraham ensin opettele luomisen kielen piktogrammit, josta tulivat sekä heprea, arabia, aramea, akkadi että ugarit ja vielä hieroglyfienkin ydin. 7+7+7 sekä risti, Tav. Minä olen AlefTav. Ei kreikasta ole mitään käsitettä AlfaOomega. Vrt. Raamatun ensimmäisen jakeen 7 sanaa ja niiden keskimmäinen sana: Bereshit baabaa Elohin ALEFTAV





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin