Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Mikael Sundkvist: Tätä on kristinusko, Varhaiset kristityt

Mikael Sundkvist,

Tätä on kristinusko, Varhaiset kristityt

Perussanoma, 2011,

 

 Saarnoissa ja puheissa viitataan usein ensimmäisen vuosisadan alkuseurakuntaan. Mutta millainen oli käytännössä tuo seurakunta, joka hieman erilaisin painotuksin on yhä seurakunnan mallina kaikille kirkkokunnille? Millaisissa olosuhteissa seurakunta toimi? Keitä siihen kuului ja kuinka kokoonnuttiin? Miten selviydyttiin ympäröineiden, usein perin väkivaltaistenkin paineiden keskellä?

 

Sarjassa ”Tätä on kristinusko” ilmestynyt Mikael Sundkvistin kirja ”Varhaiset kristityt” antaa edellä oleviin sekä moniin muihin alkuseurakuntaan liittyviin kysymyksiin tiiviitä ja selkeitä vastauksia. Kirjaa voi luonnehtia kertovaksi tietokirjaksi. Asioista kerrotaan elävästi ja lukijan intoa kiinnostavilla yksityiskohdilla vireillä pitäen. Tietokirjaksi teoksen voi nimetä siksi, että se kertoo asiat tieteellisen tutkimuksen tuloksien pohjalta.

 

Kirjan ensimmäisessä luvussa luodaan perustaa: Mitä me oikeasti voimme tietää varhaisista kristityistä? Paljonkin, kuuluu vastaus. Kirjallisten lähteiden lisäksi seurakunnan synnystä ja olemuksesta saadaan runsaasti tietoa tutkimalla ensimmäisen vuosisadan yhteiskuntaa ja sosiaalisia oloja.

 

Toisessa luvussa otetaan askel eteenpäin ja kerrotaan, miten Jerusalemissa syntynyt seurakunta vähitellen levittäytyi yhä laajemmalle. Juutalaisten diasporan tarjoama verkosto yhteisöineen ja synagogineen oli tässä merkittävänä apuna. Avainasemassa seurakuntia perustettaessa olivat kaupungit sekä lähinnä niiden keskiluokkaiset ja vähävaraiset asukkaat. Harvaan asuttu maaseutu jäi vielä tuolloin syrjään.

 

Kirja tarjoaa paljon yllättäviäkin tietoja. Vuonna 100 kristittyjä on arvioitu olleen koko Rooman valtakunnassa vain 7000 - 8000. Vasta 200-luvulla määrä alkoi kasvaa, ja 300-luvulle tultaessa heitä oli jo noin 10 % Rooman imperiumin asukkaista eli 5-7 miljoonaa henkeä.

 

Kirja ottaa kantaa käsitteisiin juutalaiskristityt ja pakanakristityt toteamalla, että näiden korostunut käyttö kuvaa usein enemmän tutkijan tai kirjoittajan käsitystä siitä, miten asioiden hänen mielestään tulisi olla kuin todellista tilannetta. Noiden termien käytöllä juutalaisuus ja kristinusko halutaan nähdä selkeästi kahtena eri uskontona. Sundkvist toteaa, että todellisuus oli toisenlainen. Monet tuon ajan kristityt eivät kuuluneet selkeästi jompaankumpaan.

 

Kolmannessa luvussa selvitellään juutalaisten ja kristittyjen keskinäisiä suhteita sekä niiden kehittymistä täydelliseen välirikkoon. Ensimmäisen vuosisadan rinnakkaiselo, jossa toki oli paikallisesti suuriakin eroja, päättyi teologisiin kiistoihin, jotka myöhemmin muuttuivat suoranaisiksi vainoiksi.

 

Neljännestä luvusta eteenpäin kirja maalaa kuvaa maailmasta ja yhteiskunnasta, jossa seurakunnat syntyivät ja elivät. Rooman valtakunnan jumalien runsaus, uskonnon merkitys keisarin aseman lujittajana, valtio suojelijana ja vainoajana, siinä muutamia neljännen luvun kiinnostavista teemoista. Seuraavassa luvussa kuvaa zoomataan yhä tarkemmaksi perehtymällä perheeseen, naimattomuuden ihanteeseen sekä miehen ja naisen suhteeseen. Myös naisista kotiseurakuntien opettajina ja johtajina annetaan kiinnostavaa tietoa.

 

Kun viidellä ensimmäisellä luvulla on rakennettu vankka perusta, syvennytään tarkastelemaan seurakuntaa jäsenineen ja kokoontumisineen. Esille nousee runsaasti mielenkiintoista ja myös meidän seurakuntauudistuksillemme hyödyllistä tietoa. Tällaista ovat mm. yhteisöllisyys, seurakuntien koko, keskinäinen vuorovaikutus, elämänmyönteisyys, vaikeuksiin joutuneiden auttaminen ja yhteisten aterioiden tärkeys. Kirja tarjoaa kyseisistä asioista niin paljon kiinnostavaa ja ajattelemisen aihetta antavaa, että sitä tuskin malttaa tuossa vaiheessa hetkeksikään laskea kädestään.

 

Arvioidessaan syitä, jotka saivat kristinuskon laajenemaan nopeasti kirja nostaa esille useita samaan aikaan vaikuttaneita syitä: 1. Israelin ulkopuolella kautta laajan imperiumin eläneiden juutalaisten yhteisöt ja synagogaseurakunnat tarjosivat mainion verkoston levittäytymiselle. 2. Kristinuskon julistama ihmisten tasa-arvoisuuden evankeliumi, joka koski myös naisia ja orjia, otettiin ilolla vastaan. 3. Kristittyjen keskinäinen rakkaus sai monet hakautumaan heidän yhteyteensä. 4. Diakonia eli huono-osaisten auttaminen veti puoleensa. 5. Yhteisöllisyys vaikutti ihmisiin samalla tavalla. 6. Kristittyjen myönteisyys ja luottamus saivat monet kaipaamaan samanlaista elämää.

 

Kaikkia edellä mainittuja syitä voidaan arvioida tieteellisen tutkimuksen keinoin. Siksi ne myös löytyvät tästä kirjasta.

 

Tieteellisen tutkimuksen ulottumattomissa on seitsemäs syy, jonka haluan ansiokkaaseen listaan lisätä, vaikka se ei antaudukaan tieteen keinoin tutkittavaksi: Ihmeet ja merkit vahvistivat julistetun sanan. Pyhän Hengen voima ja hänen jakamansa lahjat avasivat ovia, paransivat sairaita ja valmistivat tietä julistukselle Jeesuksesta Kristuksesta tienä yhden ja ainoan todellisen Jumalan luo,



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

5.1.2014 klo 11:08:51
Esa Hyvönen kirjoittaa

Sundkvist näyttää pitäytyvän nykysosiologien kehittämissä uusien uskonnollisten liikkeiden leviämistä esittävissä ja ennustavissa arvioissa. Koska nämä mallit eivät ole havainnoineet historiallisen analogian puutteen vuoksi joukkokääntymyksiä, kuten Apostolien teoissa, arvio kristittyjen määrästä 100-luvun alussa on varsin niukka. Tämän perusteella jotkin tutkijat pitävät Apostolien tekojen joukkokääntymyksiäkin vahvasti liioiteltuna.

Vuonna 2011 ilmestyi Craig Keenerin, ensimmäinen vakava ja laajamittainen kritiikki, David Humesta alkanutta ihmeiden skeptisyyttä vastaan: Miracles: The Credibility of the New Testament Accounts. Kirja tarjoaa historiallisen vertailuunkin kelpaavia esimerkkejä joukkokääntymyksistä. Joten epäilen, että Sunkvistin esittämät luvut ovat todellisuuteen nähden alakantissa.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin