Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Mari Teinilä: Lopun elämää - Itsemurhan tehneiden läheiset kertovat

Mari Teinilä

Lopun elämää - Itsemurhan tehneiden läheiset kertovat

Kirjapaja (2006)

 

”Jokaisella itsemurhan tehneellä on keskimäärin kuusi läheistä. Miten äiti, isä, puoliso, tytär, poika, veli, sisko ja ystävä jaksavat jatkaa elämäänsä läheisen itsemurhan jälkeen? Miten elää surun ja syyllisyyden kanssa? Itsemurhan tehneen omaisella tai läheisellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin selvitä surunsa kanssa lopun elämää.”

 

Lainaus on Mari Teinilän kirjan Lopun elämää takakannen tekstistä.  Kirjan alku on yhtä säväyttävä.

 

”Luultavasti en olisi kirjoittanut tätä kirjaa ilman veljeäni Anttia. Antti teki itsemurhan 16. syyskuuta 1984. Hän oli silloin 28-vuotias,” Mari Teinilä kirjoittaa kirjansa esipuheessa.

 

Lopun elämää on tavallaan kaksi kirjaa samoissa kansissa. Se vie lukijansa mukaan tapahtuneisiin itsemurhiin kaikkine seurauksineen. Samalla se tarjoaa erittäin hyvän tietopaketin itsemurhaan liittyvistä käytännön asioista. Mitä seuraa, kun läheinen on tehnyt itsemurhan? Kuka auttaa? Miten kirkon ja yhteiskunnan suhtautuminen itsemurhan tehneisiin on aikojen saatossa muuttunut?

 

Kirjan ensimmäisessä osassa itsemurhan tehneen henkilön läheiset kertovat, miten he itse ovat kohdanneet tapahtuneen ja kuinka he ovat siitä ajan myötä selviytyneet. Kertomukset ovat hyvin erilaisia. Jotkut vievät lukijan keskelle tunteiden myllerrystä ja itsemurhan synnyttämää kaaosta. Tosissa kertomuksissa asiaa pystytään tarkastelemaan jo ikään kuin hieman etäämmältä niin syiden kuin seuraustenkin kannalta.

 

Kirjaa lukiessani pysähdyin moneen kertaan ihmettelemään, miten erilainen ihmisten suhtautuminen kuolemaan voi olla.  Ero syntyy siitä, onko elämä asianomaiselle vain lyhyt kuolemaan päättyvä taival vai osa iankaikkisuutta.  Onko yllätyksenä ja suunnattomana järkytyksenä tullut ero lopullinen ja lohduton, vai sisältyykö jopa näin hirveisiin hetkiin usko Jumalan läsnäolosta ja rakkaudesta, joka tuo surun keskelle jälleennäkemisen toivon?



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

14.5.2009 klo 09:09:8
Itsemurhan tehneen ystävä kirjoittaa

Kun ystäväni oli tehnyt itsemurhan, jäin pitkiksi ajoiksi hyvin hämmentyneeksi. Olisinko jotenkin voinut estää asian? Olisiko minun pitänyt tehdä tai toimia jotenkin toisin? Olinko ollut huono kuuntelija tai laiminlyönyt jotain?
Seuraavaksi ryhdyin pohtimaan ystäväni kohtaloa iäisyysnäkökulmasta. Kauhistutti, kun jotkut tuomitsevat itsemurhan tehneen suoraan helvettiin. Sinnekö ystäväni oli päätynyt?
Sitten luin Mailis Janatuisen kirjan Ja Herra otti. Siinä pohditaan kärsimystä ja ahdistusta hienolla tavalla. Ymmärsin, että Jeesus on läsnä myös äärimmäisessä ahdistuksessa ja epätoivosa. Jos hän on mukana, on sama kuolemmeko me auto-onnettomuudessa, syöpään tai oman epätoivon hetkenä käden kautta. Syvä masennus äärimmäisine tekoineen on jotain, jolle ihminen ei itse voi mitään.
Tuon oivaltaminen helpotti. Uskon ystäväni pudonneen Jeesuksen sovitustyön ansiosta suoraan Jumalan syliin.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin