Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Manga Messias

Manga Messias

Suomen Pipliaseura, 288 sivua

 

Postin tuotua minulle kirjan ”Manga Messias” kääntelin sitä hyvän aikaa ihmetellen käsissäni. Sitten se valkeni, tätä kirjaa on luettava japanilaiseen tyyliin päinvastoin kuin mihin me olemme tottuneet. Kirjan kansi on siellä, mistä me olemme tottuneet löytämään takakannen. Myös kerronnan sivujärjestys noudattelee samaa – suomalaisittain – lopusta alkuun päin järjestystä.

 

Hämmästyin, miten vähän tällainen käänteinen järjestys häiritsi lukemista. Kun systeemin oli oivaltanut, kuvat ja kerronta veivät mukanaan, ja tekninen toteutus jäi toisarvoiseksi.

 

”Kaikkien aikojen mahtavin tarina maailmanhistorian myydyimmästä kirjasta, kaikkein kiistanalaisimmasta miehestä, joka on koskaan elänyt” toteaa kirja etu-, anteeksi takakannessaan. Hyvin sanottu. Sarjakuvamainen kuvitus on vauhdikasta, mutta ei niin vimmaisesti, etteikö varttuneempikin viihtyisi kirjan parissa. Sanoma on nuorekasta ja uskollista Raamatulle.

 

Kaiken kaikkiaan ”Manga Messias” on erittäin onnistunut kirja, jolle takaperoisuus antaa vain oman pikantin lisänsä. Oivallinen kirja pakattavaksi nuorisolle kaikenlaisiin nimipäivä- ja syntymäpäiväpaketteihin, tai jos sopivaa merkkipäivää ei osu kohdalle, ihan vain silkasta ilosta evankeliumin kunniaksi!



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin