Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Karoliina Malmelin: Seurakuntien viestintäkirja

Karoliina Malmelin,

Seurakuntien viestintäkirja

Kirjapaja, 2013

 

Näin joulun alla, kun odottelemme enkeleiden ilmestymistä  viesteineen Betlehemin kedon paimenille, on hyvä ottaa esille kirja, joka käsittelee viestintää. Teos on tärkeä myös siksimyös siksi, että paimenten kedon tapahtumien jälkeen Jeesuksen, opetuslasten ja seurakunnan koko toiminta on perustunut viestinnälle. Onnistuneelle tai epäonnistuneelle. Molemmista löytyy vuosisatojen saatosta runsaasti esimerkkejä.

 

Eräs syy siihen, että tartuin kirjaan, liittyy omaan työhistoriaani. Kun on työskennellyt muutaman vuoskymmenen lehtitaloissa ja kustannusyhtiöissä, tuntee väkisinkin melkoista vetoa kirjan aihepiiriä kohtaan.

 

Kirja toteaa jo alussa, että jokainen kirkon ja seurakunnan työntekijä ja luottamushenkilö toteuttaa kirkon viestintää. Eikä suinkaan mitä tahansa viestintää:

 

”Kirkolla on muista organisaatioista poikkeava erityistehtävä, sanan julistaminen ja sakramenttien jakaminen. Näistä asioista tulee viestiä innostuneesti, ihmisten kielellä ja parhailla käytettävissä olevilla välineillä.”

 

Tämä ei siis olekaan vain viestinnän ammattilaisten, tiedotussihteerien tai tiedotuspäälliköiden kirja! Tämä on tarkoitettu myös luottamushenkilöiden, kaikkien työntekijöiden ja jopa pappien luettavaksi. Saarna voi olla julistusta, sananselitystä, humanistista kaunomaalailua tai jotain siltä väliltä, mutta aina se on joka tapauksessa viesti ja viestintää.

 

Kirja on täynnä innostavaa asiaa niin viestijöille (meille kaikilla?) kuin viestinnän johtajillekin (kirkkoherrat, piispat, kirkolliskokous?). Samalla, kuin käydään läpi viestinnän onnistumisen edellytyksiä, nostetaan esille myös epäonnistumisen tavallisimmat syyt. Ne tiivistää laittamattomasti professori Osmo A. Wiion aikanaan muotoilemat viestinnän ”lait”:

 

- Jos olet itse viestintään tyytyväinen, viestintä luultavasti epäonnistuu.

- On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.

- Joukkoviestinnässä ei ole tärkeää se, miten asiat ovat, vaan se, miltä asiat näyttävät olevan.

 

Viestintään perehtynyt, sitä opettanut ja ulkomaillakin opiskellut Karoliina Malmelin toteaa, että viestin väärinymmärryksen mahdollisuus on suurin tässä järjestyksessä: 1. sähköpostissa, 2. tekstiviestissä, 3. kirjeessä, 4. puhelimessa ja 5. kasvokkain. Lista on ajatuksia herättävä. Yhä suurempi osa viesteistä kulkee nykyisin sähköpostina, tekstiviesteinä ja sosiaalisen median lyhyinä teksteinä.

 

Kirjassa käydään ansiokkaasti läpi kirkon ja muun yhteiskunnan arvomaailmojen kohtaamista, kirkosta eroamiseen vaikuttavia seikkoja, kirkosta julkaistuja ”vääriä uutisia” ja monien mielestä mahdotonta tehtävää eli julkisuuden hallintaa. Myös seurakunnan työyhteisöviestintä on saanut oman lukunsa. Tässäkään kohdassa kenenkään ei kannata yrittää luistella sivuun toteamalla, että me emme kuulu ongelmissaan piehtaroivaan ’isoon kirkkoon’ vaan vapaisiin suuntiin. Samat ongelmat ne vaanivat kaikissa seurakunnissa työntekijämäärään tai raamatuntulkintaan katsomatta!

 

Todella liukkaille jäille Malmelin uskaltautuu, kun hän tarttuu vapaaehtoisten viestintäsuunnitelmaan. Yhä yltiöpäisemmäksi meno muuttuu, kun vuorossa on Markkinointiviestintä seurakunnissa. Markkinointiviestintä? Eikö tuo ole kaikelta kaupallisuudelta, brändeiltä ja markkinoinnilta itsensä suojanneen seurakunnan näkökulmasta jo lähes pyhäinhäväistys? Myös kirjassa esimerkeiksi nostetut megakirkot tai puhuminen kristinuskon globaalista brändistä saavat varmuudella joidenkin verenpaineen nousemaan.

 

Mitä pitemmälle kirjaa luin, sitä enemmän siitä pidin. Totuus tekee tässäkin vapaaksi. Asiat on syytä kohdata avoimesti ja oikeilla nimillä, jos aikoo saada parannusta syntymään. Lukekaa ihmeessä kirja, ennen kuin jonain päivänä joudutte kovassa kiireessä selaamaan esille luvun Kriisit ja viestintä.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin