Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Jyri Komulainen, Mia Vähäkangas (toim.): Luterilaisen Suomen loppu?

Jyri Komulainen ja Mika Vähäkangas (toim.)

Luterilaisen Suomen loppu?

Edita, 184 sivua 

 

Jyri Komulaisen ja Mika Vähäkankaan kirjalla on pahaenteinen nimi: ”Luterilaisen Suomen loppu?” Auki purettuna se kysyy, onko luterilaisuus meillä tiensä päässä ja odottaako koko Suomea sellaisena kuin me sen olemme oppineet tuntemaan, sama kohtalo. Luterilaisen Suomen loppu? 

 

Takakannen tekstissä kirja jatkaa samalla linjalla. Siellä todetaan Suomesta olevan tulossa monien uskontojen maa, jossa yhä useammat menevät sunnuntaiaamuisin jumalanpalveluksen sijasta jooga-tunneille tai lukevat Raamatun sijasta buddhalaista filosofiaa.

 

”Luterilaisen Suomen loppu” on ajankohtainen ja tärkeä kirja. Kirkkomme, se iso kirkko, evankelis-luterilainen kansankirkko on niin tottunut etuoikeutettuun ja itsestään selvään asemaan, että nukkuu syvää ruususen unta. Vasta pieni osa kirkon vastuunkantajista on herännyt kyselemään, voisiko kirkko herätä uudistuneena ja elinvoimaisena? Olisiko maailmalla varsinkin etelässä ja idässä nopeasti kasvavilla kirkoilla ja seurakunnilla meille jotain opetettavaa? Yhteisenä tekijänä näille kasvaville ja elinvoimaisille seurakunnille on Raamattuun sitoutuminen, Jeesuksen merkityksen korostaminen ja Pyhän Hengen voimassa toiminen.

 

Suomen 1800-luvun alun sotien ajalta lienee peräisin sanonta, jolla kuvataan heräämistä liian myöhään: ”heräsi kasakan nauruun”.  Ellei kirkkomme herää ajoissa, se voi joutua heräämään moskeijan minareetin kaiuttimista kuuluvaan muslimien rukouskutsuun.

 

”Luterilaisen Suomen loppu?” on tärkeä puheenvuoro keskustelussa, johon olisi saatava lisää vauhtia.






© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin