Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

John Burke: Taivaan rajalla

John Burke,

Taivaan rajalla

Päivä 2017

 

Mikä meitä odottaa, kun viimeinen päivämme koittaa? Onko rajan toisella puolella taivas, joka on loputonta kuorolaulua, harpunsoittoa ja jumalanpalvelusta? Vai onko se sitä, ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1.Kor.2:9). John Burke on löytänyt 35 vuoden työskentelyn tuloksena tällaisiin kysymyksiin kokonaisen kirjan verran uskoa vahvistavia ja ilon täyttämiä vastauksia.

 

Voisi tuskin ajatella pääsiäisen aikaan paremmin sopivaa kirjaa. Liittyyhän juuri pääsiäiseen vahvasti Raamatun lupaus siitä, että samalla tavalla kuin Jumala on herättänyt kuolleista esikoisena Jeesuksen, hän tulee aikanaan herättämään myös kaikki häneen turvautuvat. Raamatun valossa tuo näyttää selkeältä. Mutta entä siitä eteenpäin? Millainen tuo herääminen tulee olemaan, ja kuka, mitä ja millainen taivas meitä on silloin vastassa?

 

John Burke, joka on kirjoittanut aiemmin useita erinomaisia, ajankohtaisia ja raamatullisia kirjoja, on lähtenyt hakemaan vastausta Raamatun teksteistä ja satojen ihmisten kuolemanrajakokemuksista. Kokemuksia, joissa kuolleeksi jo julistettu ja varsin pitkäänkin ilman elintoimintoja maannut ihminen on yllättäen palannut eloon, on maailmassa rekisteröity ja myös tutkittu tuhansittain. Ahkerimmin niitä ovat tutkineet lääkärit, jotka ovat työnsä takia joutuneet tekemisiin tällaisten erikoisten tapahtumien kanssa.

 

Kirjasta löytyy kolme selkeää punaista lankaa. Ensimmäiseen kirjan läpäisevä juonne on koottu kuoleman rajan toisella puolella käyneiden ihmisten kertomuksia ja haastatteluista. Niihin Burke on valinnut henkilöitä, joilla ei ole voinut olla taloudellista tai muuta vastaavaa hyötyä asian paljastamisesta. Pikemminkin päinvastoin.

 

Toinen selkeä kokonaisuus rakentuu tutkijoiden ja lääkärien lausunnoista sekä tutkimustuloksista. Kuolemanrajakokemuksista on ehtinyt kertyä materiaalia kirjoina ja tieteellisinä artikkeleina, lehtijuttuina ja haastatteluin jo aivan uskomattoman suuri määrä. Kirjan lopussa olevat liitteet laajoine lähdeluetteloineen ja viitteineen kertovat vakuuttavalla tavalla kirjoittajan perusteellisuudesta. Kirjan on suomentanut Annalena Toivola.

 

Kolmannen kirjasta löytyvän kokonaisuuden muodostavat raamatunkohdat ja kristillisestä traditiosta löytyvät viittaukset. Tässä yksi esimerkki: Kerrotaanko Apostolien teoissa kuolemanrajakokemuksesta, kun apostoli Paavali kivitettiin ja raahattiin elottomana kaupungin ulkopuolelle, koska hänen uskottiin kuolleen, mutta hän nousi maasta, kun opetuslapset kerääntyivät hänen ympärilleen (Apt.14:19-20)? Liittyikö samaan myös Paavalin myöhempi kirjoitus ruumiista irtautumisesta ja tempaamisesta kolmanteen taivaaseen (2.Kor.12:2-4)? Ehkä samasta kertovat myös jotkut muut Paavalin taivastekstit (2.Kor.5:1-4 ja 8-9)?

 

Kirjan sanoman voi kiteyttää tekstistä poimimaani lauseeseen ”Jospa tietäisit mikä sinua odottaa”. Kirjan kertomukset ovat hämmästyttävän yhtenäisiä riippumatta kertojien iästä ja sukupuolesta, ammatista tai koulutustaustasta. Erikoisimpia ovat syntymästään sokeiden kokemukset siitä, miten he ovat ruumiistaan irtautuneina katselleet lääkärien elvytysyrityksiä tai kolaripaikkaa, ja kyenneet jälkeenpäin kuvailemaan kaiken yksityiskohtaisesti.

 

John Burke haluaa haastaa ja rohkaista. Hän uskoo kuolemanrajakokemusten olevan Jumalan lahjan meille työpaineisiimme nääntyville ja kuolemaa kammoksuville. Kokemusten tarkoitus on värittää ja elävöittää kuvaa, jonka profeetat ja Jeesus ovat jo taivaasta jo paljastaneet, että pelkomme voisi vaihtua iloiseksi odotukseksi. Länsimainen ihminen elää ja ahertaa eläkeikää varten. Entä jos eläisimme ja toimisimme taivasta varten saadaksemme viettää siellä vielä monin verroin hienompaa elämää? John Burke kysyy.

 

Yhteenveto:

Kuolemanrajakokemuksista on julkaistu monia ja monenlaisia kirjoja. Perusteellisena, rohkaisevana ja Raamattuun sitoutuvana John Burken Taivaan rajalla on tämän genren ehdotonta huippua. Lauseen ”Jospa tietäisit mikä sinua odottaa” takaa paljastuu valtava määrä kokemuksia ja näkyjä, jotka haalistavat kuolemanpelon ja tarjoavat tilalle toiveikkaan Jeesuksen ja kaikkien rakkaitten tapaamisen odotuksen.

 

 

Teksti, selkeys, ulkoasu  *****

Sisältö, sanoma  *****

 

------ 

 

Muita John Burken kirjoja kirjablogissani:

 

 

 

 

 

(689)


  





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin