Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Irja Askola: Täysi lautasellinen

Irja Askola

Täysi lautasellinen

Suomen Lähetysseura, 77 sivua

 

Irja Askolan kirja pohtii Raamatun tekstien pohjalta suhdettamme niihin, joiden lautanen jää ruuan puuttuessa tyhjäksi. Miten on mahdollista, että maailmassa on samaan aikaan yltäkylläisesti ruokaa ja nälänhätää? Miksi toiset kärsivät ylensyönnistä ja samaan aikaan toiset kuolevat nälkään?

 

”Täysi lautasellinen” on mietiskelevä, Raamatun tuttuja tapahtumia taitavasti kertova sekä keskinäisen jakamisen tärkeyttä korostava kirja. Sitä kuvittavat kauniit valokuvat maista, missä monien lautanen tänäänkin jää vajaaksi tai peräti tyhjäksi.

 

Kirja, joka on ja yhteisjulkaisu, muistuttaa meitä siitä, että on olemassa monia tapoja auttaa puutteessa olevia. Jokainen voi halutessaan löytää omansa. Kyse on ennen kaikkea asenteestamme ja valmiudestamme jakaa itse kokemaamme hyvyyttä niille, jotka elävät puutteen keskellä.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin