Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Hilkka Olkinuora: Surun vuosi

Hilkka Olkinuora, Jaakko Vuorenmaa

Surun vuosi, 2009

Kirjapaja, 80 sivua

 

Rovasti ja kirjailija Hilkka Olkinuoran kirjoittama ja valokuvaaja Jaakko Vuorenmaan kuvittama kirja ”Surun vuosi” on syntynyt äidin ja pojan yhteistyönä. Heitä yhdistää suru, yhteisen perheenjäsenen, lapsen ja pikkuveljen menetys.

 

”Surulta ei kukaan säästy. Siksi ahdistavankin surun voi kokea yhdessä, sillä surussa olemme eniten toistemme lähimmäiset”, toteavat kirjan tekijät heti alkulehdillä. 

 

”Surun vuosi” vie lukijan mukanaan niihin pimeisiin, pelottaviin ja rujoihin laaksoihin, joista psalmissa 23 puhutaan. Tekstissä ovat mukana monenlaisia surijoita.  Oman lapsensa menettäneen äidin tuska, monia hautajaisia saattoväkineen nähneen papin paikoin ironisetkin huomiot sekä kömpelöiden lohduttajien epävarmat sanat punoutuvat kokonaisuudeksi, joka vuoroin raastaa, vuoroin löytää turvan Golgatan risteiltä.

 

Teksti pitää lukijaansa otteessaan. Paikoin tuo ote on kuin vuoristoradalla vinhaa vauhtia alas syöksyvän vaunun laitoihin takertumista. Hetkeä myöhemmin sen viiltävän tarkat havainnot pakottavat lukijan avaamaan nyrkkinsä ja pudottamaan kivet käsistään.

 

Kirja päättyy turvallisiin sanoihin: ”Surun vuosi, elämänmittainen. Ilon aika, iankaikkinen”.  



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin