Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Hilja Aaltonen: Rukouskirja

Hilja Aaltonen,

Rukouskirja, toim. Merja Pitkänen

Päivä, 2013

 

Hilja Aaltonen oli totinen rukoilija. Sana totinen ei tässä ole yhtä kuin tosikko. Kyllä hän huumoria ymmärsi ja leikkiäkin osasi laskea, mutta rukoilemisen hän otti tosissaan siinä lainkaan tinkimättä. Tästä lähtökohdasta kirja, jonka ensimmäinen painos julkaistiin jo vuonna 2007, ansaitsi mainiosti uuden painoksen, sillä jos jotain olen kuullut Suomen seurakunnissa yli kirkkokuvien rajojen huokailtavan, niin se on rukouksen puute. Rukousiltoja, rukousaamiaisia ja rukouskokouksia kyllä järjestetään, mutta osallistuminen niihin on kovin laimeaa.

 

Missä on vika? Runojensa ja suorasanaisten tekstiensä kautta Hilja Aaltonen antaa vastauksia, jotka panevat ajattelemaan, painamaan katseen alas ja kurkistelemaan omaan sisimpään. Miksi minä olen niin laiska rukoilija? Moni meistä ehkä vastaa Paavalia mukailen: Tahto minulla kyllä on, mutta voima kestävään rukoukseen puuttuu.

 

Hilja Aaltonen kertoo rukoilemisesta ja sen merkityksestä pitkän kokemuksensa pohjalta. Kirjassa vuorottelevat lyhyet suorasanaiset tekstit ja hänen kirjoittamansa runot. Luin kirjaa taittamalla aina erityisen upean oivalluksen tarjonneen lehden yläkulman kyetäkseni jälkeenpäin nopeasti löytämään nuo paikat. Kun olin ehtinyt viimeiselle sivulle, huomasin tällä tavalla taitettuja lehdennurkkia olevan valtavasti läpi koko kirjan. Pitkän elämän ja tuhansien ihmisten kohtaamisen myötä Hilja Aaltoselle ehti kertyä valtava määrä elämänviisautta ja sielunhoidollista taidollisuutta.

 

”Rukous on jokapäiväinen asuinpaikkani. Rukous ei ole vierailupaikka, jossa hetki viivähdetään ja sitten lähdetään. Rukous on jatkuvaa, se ei ole vain ilta- ja aamurukousta vaan virta, jossa ollaan. … Kädet ja jalat tekevät omaa työtään, ja ajatukset ovat kiinni tässä ajassa, niin kuin pitääkin olla, sillä elämän keskellähän me olemme. mutta koko ajan on tuntu, että vaikka en itse aina ymmärrä, mitä pitäisi rukoilla, tiedän, että Pyhä Henki valvoo senkin ajan.”

 

Hilja Aaltonen kertoo myös niistä hetkistä, jolloin rukous ei ole sujunut tai maistunut. Syynkin hän kertoo: ”Kun sielujemme vihollinen ei onnistu suin päin suistamaan meitä syntiin, kiirekin käy kompastuttajaksi.”

 

Joskus Hilja Aaltosella  on ollut niin kiire Jumalan valtakunnan työssä, ettei aikaa ole jäänyt lukua Jumalan sanaa. On ollut päällä sellainen höyry, ettei hänelle aikaa ollut jäänyt käydä polvilleen. Sellaisessa menossa ristin salaisuus oli peittynyt, eikä yhdenkään julistajan puheesta ollut tuntunut heltiävän ravintoa.  Lopulta Jumala oli herättänyt hänet keskellä yötä ja sanoi Hiljan sairastavan ”hengellistä keskikorvan tulehdusta”. Sellaista sairastavan on mahdotonta kuulla, vaikka itse enkeli tulisi sanaa julistamaan. Kun korva on mätää ja törkyä täynnä, mikään ei pääse läpi.

 

Monikohan meistä on joskus saanut huomata sairastavansa samanlaista ”hengellistä keskikorvan tulehdusta”?

 

Eräs tärkeä juonne kirjassa on aika. Ihmisen elämänkaaren kääntyessä vanhuuteen eletyn muisteleminen ja menneiden arvioiminen kuuluvat asiaan. Niin oli myös Hilja Aaltosen kohdalla. Kirjassa on mukana sellaista lempeää eletyn ja koetun tilitystä, jossa Jumalan rakkaus kauniilla ja armollisella tavalla auttaa käsittelemään kaikkea elettyä ja koettua aina kompurointeja myöten.

 

Millaisiin käsiin tällaista kirjaa suosittelisin? Rukousta ja läheisempää yhteyttä Jeesukseen kaipaavalle ja omien kipupisteittensä keskellä kamppailevalle. Myös elämänsä ehtoopuolelle ehtineelle, joka haluaa vaeltaa Hilja Aaltosen turvallisessa seurassa luku ja runo kerrallaan oman elämänkaarensa vaiheita. Viimeksi mainitsemastani syystä Hilja Aaltosen Rukouskirja on mainio pieni lahjakirja esimerkiksi omille vanhemmille tai isovanhemmille.

 

------------ 

 

– Sanotaan, ettei nykyajan ihminen ymmärrä vanhanaikaista sanomaa. Voi olla, että nykyajan ihminen ei ymmärrä, mutta nykyajan ihmisen sydän ymmärtää ja maistaa, missä on Golgatan leipä, sanoi 105-vuotiaana taivaan kotiin siirtynyt evankelista Hilja Aaltonen.

 

Hilja Aaltonen o.s. Lehtonen (27.9.1907 – 13.2.2013) oli suomalainen evankelista ja runoilija. Hänen aktiivinen toimintansa evankelistana kesti noin 60 vuotta. Hänen kirjallinen tuotantonsa käsittää yli 20 teosta.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin