Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Fredrik Modéus: Osallisuuteen kutsutut

Fredrik Modéus,

Osallisuuteen kutsutut,

Kirjapaja, 2014

 

Kirjan alaotsikkona on ”Jumalanpalvelusyhteisö muutoksessa”. Helgealundin seurakunnan kirkkoherra Fredrik Modéus käsittelee Ruotsin kirkon tilannetta. Hänen kirjansa on selkeä, konkreettinen ja paljon käytännön ideoita tarjoava puheenvuoro myös Suomen kirkon sekä molempien maiden vapaiden seurakuntien ongelmiin.  

 

Modéuksen tulevaisuuden seurakunnassa jumalanpalvelus on keskiössä. Ei kuitenkaan sellainen jumalanpalvelus, jossa satunnainen pistäytyjä tuntee vierautta. Eikä sellainen, jossa tasaisesti vähenevälle ahkerampien kävijöiden joukolle on varattu passiivinen yleisön rooli.

 

Kirja haastaa työntekijöitä tekemällä kysymyksiä, jotka varmasti jo lähtökohdiltaan ärsyttävät joitakin: Onko meillä ihmisistä koostuvan seurakunnan vai työntekijöiden hallitsema ja toteuttama jumalanpalvelus? Hupenevatko seurakunnan työntekijöiden voimavarat nykyään liikaa vääriin asioihin kuten kokouksiin, raportteihin ja konfliktien ratkomiseen? Onko työmuotoihin eriytyminen merkinnyt sitä, että jumalanpalvelus ei puheista huolimatta ole keskiössä vaan eräs työmuoto muiden joukossa? Ovatko laskevat tilastoluvut synnyttäneet apeuden, jossa luovuuden ja uudistumisen on vaikea kukoistaa?

 

Modéus näkee nykyisessä toiminnassa paljon hyvää. Niinpä hän ehdottaa, että tehdään sitä mikä on hyvää ja muutetaan kaikki muu yhdessä paremmaksi. Uudistaminen ei suinkaan tarkoita sitä, että hylätään kaikki vanha ja yritetään keksiä jotain aivan uutta.

 

Seurakunta tarvitsee erilaisia jumalanpalvelusyhteisöjä, toteaa Modéus. Hän vetää punakylällä ruksin sanojen ”vieras” ja ehtoollisvieras” yli. Jumalanpalvelus on seurakunnan yhteinen kokoontuminen, jossa kukaan ei ole vieras. Seurakunta ”viettää jumalanpalvelusta”, ei ole katsomassa, miten työntekijät sen toimittavat.

 

Seurakunnan on oltava vastakulttuuri, joka elää mukana vallitsevassa kulttuurissa. Sana ”vapaaehtoiset” on syytä unohtaa. Se kääntää huomion työntekijöihin, tekee tehtäviin kutsutuista pikku apulaisia ja siksi ”auttamissyndrooma” on syytä hylätä. Kyse on työtovereista, ei vapaaehtoisista. Ihmiselle on ominaista viihtyä silloin, kun häntä tarvitaan.

 

Työntekijöiden on oltava mukana viettämässä jumalanpalvelusta mahdollisimman usein silloinkin, kun he eivät ole työvuorossa. Jos he eivät tarvitse jumalanpalvelusta, niin miksi muidenkaan pitäisi?

 

Fredrik Modéus on onnistunut kirjoittamaan innostavan, uudenlaista ajattelua sisältävän ja paljon käytännön vinkkejä tarjoavan kirjan. Suomalaiseen laitokseen on lisätty alkuun piispa Matti Revon kolmen sivun teksti ”Kristuksen vai kirkon työ?”. Syvällisesti teologisena sillä on hyvin vähän tekemistä jumalanpalveluksen käytännön uudistusten ja uudelleen ajattelemisen kanssa.

 

Kirja päättyy Haapajärven seurakunnan kirkkoherran Kari Tiirolan mainioon kirjoitukseen. Siinä hän kertoo oman seurakuntansa jumalanpalveluksen kasvamisesta kaikenlaisten ja kaiken ikäisten seurakuntalaisten yhteiseksi juhlaksi. Tiirolan käytännön kokemukset ovat mainio tuki kaikille, jotka haluavat tehdä seurakuntansa jumalanpalveluksesta jotain, mikä tekee kirkosta seurakuntalaisille kodin ja alttarista yhteisen ruokapöydän.


Kirjan on suomentanut Heli von Bruun.



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

8.2.2014 klo 19:42:24
Vesa Kallinen kirjoittaa

Jo toinen asiallinen kommentti tästä kirjasta. Pitääpä tutustua. Niin, mitäs se "liturgia" tarkottaakaan! Veikkaan, että kirjalla on annettavaa myös "vapaiden suuuntien" jumalanpalveluskeskusteluun.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin