Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Elina Rautio: Minun paikkani

Elina Rautio,

Minun paikkani,

Päivä, 2016

 

Kannen lisäteksti Tarinoita kutsumuksesta ja sen löytämisestä jättää kertomatta kirjan toisen merkittävän alueen. Hyvien tarinoiden lisäksi kirja tarjoaa käytännöllisen ja selkeän askel askeleelta oppaan oman kutsumuksen ja palvelutehtävän löytämiseen.

 

Kirjan ensimmäisessä osassa yksitoista kristillisen kentän eri alueilla toimivaa henkilöä kertoo, miten he löysivät oman kristillisen kutsumuksensa.  Mukana ovat mm. gospelmuusikko Jukka Leppilampi, pikaluistelija Mika Poutala, kristillisen avioliittotyön uranuurtajat Heikki ja Paula Ranssi, Suomen Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen, emeritusprofessori Matti Leisola, projektikoordinaattori Katriina Lehelmä ja sijaisäiti Sisko Hellste.

 

Toisessa käytännössä yhtä laajassa kokonaisuudessa lähdetään liikkeelle tärkeällä otsikolla: ”Jokainen on kutsuttu”. Kun tämä raamatullinen periaate on tehty selväksi, lähdetään yhdessä kartoittamaan, mihin juuri minut on kutsuttu? Miten myös minä voin löytää oman hengellisen kutsumukseni.

 

Kirjan toisen osan tarkoituksena on opastaa lukija askel askeleelta löytämään oma kutsumuksensa. Teksti on käytännöllistä, selkeää ja silti innostavaa. Pienin askelin mutta määrätietoisesti edetään kohti tavoitetta. Samalla lukijaa opastetaan tuntemaan omat vahvuutensa, toiveensa ja kykynsä. Pala palata rauhallisesti edettäessä lukija saa aikaa sulatella lukemaansa sekä kuulostella, millaisia kaikuja kirjan ideat omassa sisimmässä saattavat matkaan.  

 

 

Yhteenveto:

Kirja, joka on saanut turhan karun ja vanhalta tuntuvan kurssikirjamaisen kannen, kannustaa ja auttaa lukijaa löytämään oman palvelutehtävänsä Herran työssä. Esimerkkien ja selkeiden käytännön ohjeiden avulla kirja rohkaisee arkoja liikkeelle etsimään omaa kutsumustaan. Kirja on terveellistä luettavaa myös niille, jotka helposti puurtavat yli omien voimavarojensa ja ovat siksi vaarassa palaa karrelle.

 

Teksti, selkeys, ulkoasu   ***

Sisältö, sanoma  ****

 

(665)

 

 





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin