Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

David Pawson: Terve kristityn syntymä

David Pawson

Terve kristityn syntymä

TV7 Kustannus, 235 sivua

 

Moni kristitty saa huonon alun uskonelämälleen. Moni saattaa löytää Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen esimerkiksi Alfa-kurssilla, mutta kun tilaisuus on ohi ja kurssi päättynyt, tuore kristitty jää usein yksin innostuksensa ja kysymystensä kanssa.  Seurakunnassa on tarjolla penkkejä istua, mutta toimintaan mukaan pääseminen ja omien lahjojen saaminen yhteiseen käyttöön onkin jo paljon vaikeampaa.

 

Kautta maailman laajasti tunnettu brittiläinen raamatunopettaja David Pawson huolestui vastasyntyneiden kristittyjen laajasta heitteille jättämisestä ja kirjoitti kirjan ”Terve kristityn syntymä”.  Siinä hän käy läpi hyvin käytännöllisellä ja selkeällä tavalla, miten uskoon tullutta voidaan auttaa alkuun. David Pawson havainnollistaa asiaa puhumalla neljästä hengellisestä ovesta, joiden kautta terve kristityn syntymä tapahtuu. Hän yhdistää parannuksenteon, uskon, vesikasteen ja henkikasteen kokonaisuudeksi,

 

David Paeson tuntee Raamatun erittäin hyvin ja osaa myös opettaa erittäin selkeästi. Hän käy läpi uskon peruskysymyksiä rakentaen vankan pohjan uuden kristityn syntymiselle. Vanhasta testamentista löytyy paljon tämän päivän kristityille tärkeää, evankeliumeissa me pääsemme tutustumaan Jeesukseen ja hänen opetuksiinsa, seurakunnille kirjoitetut kirjeet välittävät tietoa tuon ajan seurakuntaelämästä, mutta selkeimmän kuvan kristityn syntymästä ja seurakuntaan eli Kristuksen ruumiiseen liittymisestä antaa Pawsonin mielestä Apostolien teot.

 

”Terve kristityn syntymä” on mainio opas sekä ”kätilöille” että ”syntyville vauvoille”. Samalla se on hyvä perusteos siitä, mitä uskoontulolla, kääntymisellä, kasteella, henkikasteella, parannuksenteolla, vanhurskaudella ja monilla muilla kaanaankielisillä ilmaisuilla Raamatussa tarkoitetaan.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin