Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Anja Porio: Tule mummi leikkimään

Anja Porio,

Tule mummi leikkimään, Isoäidin runoja,

Kirjapaja, 2013,

 

Jotkut kirjat saavat jo muutaman sivun lukemisen jälkeen hyvälle tuulelle. Ne houkuttelevat hymyn kasvoille ja lämmittävät sydäntä nostaessaan pintaan rakkaita elettyjä hetkiä. ”Tule mummi leikkimään” on juuri tällainen kirja. Sydämellä ja rakkaudella kirjoitetut proosarunot koskettavat herkästi isovanhemmiksi ennättäneiden tunteita. Anja Porion haltioituneet rivit punoutuvat lukijan omien muistojen kanssa arvokkaiden pienten tuokioiden värikkääksi kankaaksi.

Kännykät pirisevät

isoäidit itkevät

ukit urahtelevat

tädit syöksyvät ruusupuotiin

 

Kukaan ei muista syödä

lakit ja laukku katoavat kiireessä

 

Äkkiä vauvaa katsomaan!

Tällainen on kirjan ensimmäinen runo. Pienen ihmisen syntymä on muuttanut kaiken peruuttamattomasti. Anja Porio kuvaa mainiosti vauvan kasvamisen ihmeen ja sen synnyttämät tunteet. Vähitellen seuraavat yökyläilyt ja yhteiset leikit, jotka tuovat mukaan muistoja ajalta, jolloin omat lapset olivat pieniä. Jotain on nyt kuitenkin erilaista.

Pienet peijoonit oppivat hetkessä

kietomaan hyytelönlujan mummin ja ukin

pikkurillinsä ja isonvarpaansa ympärille

Vanhat vain autuaana hymyilevät

kun pieni heitä pompottaa

 

 

Elämänmakuiset ja hellyyttä tulvivat tekstit ovat saaneet seurakseen samoja säveliä soittavan kuvituksen, jonka on tehnyt Sanna Pelliccioni. Kuvat puhuvat tekstien kanssa samaa kieltä niin taitavasti, että niitä olisi voinut laittaa kirjaan enemmänkin.

 

Vaikka kirjan nimessä puhutaan ”isoäidin runoista”, niin voin omasta kokemuksestani vakuuttaa, että Anja Porion runoilla on vastustamaton kosketuspinta myös kaikkien meidän isoisien, vaarien, ukkien ja pappojen sydämiin. Vaikka kirja näin keväällä viittaa huomaavaisesti kohti äitien- ja mummienpäivää, niin kannattaa samalla muistaa, että myöhemmin on kalenterissa vuorossa myös isän- ja papanpäivä.

Lapsuus niin lyhyt

Mummius vielä lyhyempi

 

Näin päättyy eräs runoista osuen suorastaan naulan kantaan. Isovanhemmuuden väkevin ja antoisin vaihe on yllättävän lyhyet ja nopeasti ohi kiitävä. Ei siis ihme, että muuan samaa elämänvaihetta elänyt ystäväni totesi: ”Jos me olisimme Helvin kanssa tienneet, miten ihania lapsenlapset ovat, me olisimme tehneet ne ensin!”



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin