Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Andrew Watson: Mestarin malli

Andrew Watson,

Mestarin malli,

Päivä, 220 sivua

 

Andrew Watsonin kirja ”Mestarin malli” käsittelee mielenkiintoisella tavalla kristittyä johtajana ja opetuslapsena. Monenlaisia kristillisiä johtamistapoja, projekteja ja viisivuotissuunnitelmia nähneenä hän nostaa sekä johtajan että opetuslapsen esikuvaksi Jeesuksen. Hän kertoo, millä tavalla myös Jeesus oli inhimillisessä hahmossaan Isän ohjeita seuraava opetuslapsi, joka halusi jättää saman mallin myös seuraajilleen. Jeesus ei koskaan rakennellut johtotiimejä, jaellut johtoasemia eikä laatinut organisaatiosuunnitelmia. Hänen johtamismenetelmänsä voidaan tiivistää neljään toimeksiantoon: Tulkaa minun luokseni, seuratkaa minua, odottakaa minua ja menkää minun vuokseni.

 

Watson toteaa, että kun maallisessa mielessä johtajia arvioidaan kolmen ominaisuuden eli lahjakkuuden, pätevyyden ja luonteen pohjalta, niin kristillisessä seurakunnassa ensimmäiselle sijalle on aina asetettava näistä viimeinen eli luonne. Oikea ja tuloksellinen johtaja on vain sellainen, joka ei ainoastaan vetoa Jeesuksen antamiin ohjeisiin vaan pyrkii itse opetuslapseuteen, elämään ja toimimaan Jeesuksen antaman esimerkin mukaan.

 

”Mestarin malli” on hyvä opas yhtä hyvin pienryhmän vetäjälle, seurakunnan paimenelle, kirkkokunnan johtajalle kuin piispallekin. Johtamisen lisäksi kirjassa on paljon evästä myös niille, jotka ovat huolissaan seurakuntien jäsenkadosta.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin