Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Juutalaisten juurien villit versot

Kristinuskon juuret ovat sataprosenttisesti juutalaisuudessa. Abraham, Iisak, Jaakob ja Mooses olivat juutalaisia. Profeetat, Jeesus ja opetuslapset olivat juutalaisia. Raamattumme on lähes kokonaan juutalaisten kirjoittama. Saatanan juonet ja hyvää tarkoittavien pakanakristittyjen into samastua juutalaiseen
kansaan ovat tuoneet mukaan myös aitojen juurien villiversoja, jotka on hyvä tunnistaa.


Oheinen diasarja perustuu aiheesta pitämääni noin puolen tunnin esitykseen, jossa kävin läpi kuvissa näkyviä asioita. Jo pelkkien kuvien ja niissä olevien tekstien sekä kuvatekstien kautta saanee varsin hyvän kuvan siitä, mitä ja millaisin perustein asiasta ajattelen.

 

Iloitaan kiitollisin ja vapain mielin juutalaisista juurista juhlineen ja muine aarteineen, mutta ei tehdä siitä lakia, joka ryhtyy lajittelemaan Jeesukseen uskovia ja hänen laumaansa kuuluvia eri karsinoihin sen mukaan, miten itse kukin juhlia viettää tai on viettämättä.

Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma. Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa. (Room.14.5-6)

 

Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. (Kol.2:16-17)

 
Klikkaamalla kuvaa näet sen suurepana, voit lukea sen alla olevan kuvatekstit ja edetä kuva kuvalta käyttäen kuvan alareunassa olevaa nuolta.


 

1. Turhat rönsyt ja versot vievät kasvuvoimaa tuottamatta tavoiteltua hedelmää. Siksi niitä on ajoittain karsittava.
1. Turhat rönsyt ja versot vievät kasvuvoimaa tuot...
2. Syntiin lankeemuksen jälkeen Jumala laati suunnitelman ihmisen pelastamiseksi.
2. Syntiin lankeemuksen jälkeen Jumala laati suunn...
3. Suunnitelma oli yksityiskohtainen ja johdonmukainen.
3. Suunnitelma oli yksityiskohtainen ja johdonmuka...

4. Käärme ryhtyi vastaiskuun tehdäkseen suunnitelman tyhjäksi. Jos Jeesusta ei ikinä syntyisi, käärme olisi voittaja!
4. Käärme ryhtyi vastaiskuun tehdäkseen suunnitelm...
5. Eräs keino oli synnyttää harhaan vieviä villiversoja. Tuo tapa käärmeellä on edelleen käytössä.
5. Eräs keino oli synnyttää harhaan vieviä villive...
6. Millaisesta maaperästä ja millaisten vaiheiden kautta näitä villiversoja on puhjennut?
6. Millaisesta maaperästä ja millaisten vaiheiden...

7. Kaikki sujui aluksi hyvin, mutta vähitellen tuli vaikeuksia...
7. Kaikki sujui aluksi hyvin, mutta vähitellen tul...
8. ...kun mukaan tuli yhä enemmän pakanakristittyjä, juutalaisia alettiin syrsiä ja myös verisesti vainota
8. ...kun mukaan tuli yhä enemmän pakanakristittyj...
9. Syntyi myrkyllisiä villiversoja, jotka sokaisivat näkemästä Jumalan suunnitelmaa ja Raamatun sanaa.
9. Syntyi myrkyllisiä villiversoja, jotka sokaisiv...

10. Joskus innokkuus ja halu samastua juutalaiseen kansaan ja messiaanisiin juutalaisiin tuottaa omat villit versonsa
10. Joskus innokkuus ja halu samastua juutalaiseen...
11. Paavalilla oli tällaisesta selkeä mielipide. "Vapauteen Kristus vapautti meidät" Gal.5:1
11. Paavalilla oli tällaisesta selkeä mielipide. "...
12.Korvausteologian verso on vahingoittanut myös kirkkoa itseään vakavalla tavalla
12.Korvausteologian verso on vahingoittanut myös k...

13. On tullut aika ryhtyä tekemään parannusta karsimalla yhteyttä myrkyttävät ja kuoleman mukanaan tuovat versot
13. On tullut aika ryhtyä tekemään parannusta kars...
14. Juutalaisista Jeesuksen seuraajista ei tarvitse tulla "pakanakristityjä" eikä meistä juutalaisia, sillä me olemme Herrassa yksi uusi ihminen, yhdessä toimien Jumalan kaksi todistajaa
14. Juutalaisista Jeesuksen seuraajista ei tarvits...
15. Ruut ja Boas ovat jälleen löytämässä toisensa kummankaan menettämättä Jumalalta saamaansa identitettiä.
15. Ruut ja Boas ovat jälleen löytämässä toisensa...


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin