Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

ANTISEMITISMI: Onko Eurooppa kääntämässä juutalaisille selkänsä?

Suomen Karmel-yhdistyksen Israel tilaisuus

Helsingin Metodistikirkko

lauantaina 9.11.2013

(päivälleen 75 vuotta natsien Saksassa 1938 järjestämän Kristalliyön jälkeen) 

Reijo Telaranta

 

 

ONKO EUROOPPA KÄÄNTÄMÄSSÄ JUUTALAISILLE SELKÄNSÄ?

 

 

Israel ja juutalaiset ovat joutumassa yhä ahtaammalle. Ympäröivien arabimaiden vihanpidon lisäksi Lähi-idän ainoan demokratian tilanetta on yhä enemmän vaikeutanut Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin lisääntynyt painostus. Samaan aikaan tutkimukset kertovat vääjäämättömällä tavalla antisemitismin lisääntymisestä monissa Euroopan maissa.

 

-----------------------------------------------

antisemitismin_kasvu_euroopassa_karmel_9112013.pdf

 

Oheiseen tekstiin liittyvä dia-sarja löytyy tämän kuvakkeen takaa

 ------------------------------------------------------------------------------------

20131109_eurooppa_antisemitismi_juutalaiset_karmel.pdf

Kuvakkeen kutta saat artikkelin helposti tulostetavassa mudossa

----------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Mitä merkkejä meillä on siitä, että Euroopassa ollaan kääntämässä selkää juutalaisille?

 

Jo vuonna 2004 Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen (EUMC) raportti rasististen hyökkäysten juutalaisia kohtaan lisääntyneen viidessä Euroopan maassa

  • Ranskassa (6 x verrattuna v. 2002)
  • Belgiassa (2 x verrattuna v. 2002)
  • Alankomaissa, Britanniassa ja Saksassa (kasvun määrää ei ilmoitettu)
  • Myös Kreikassa, Itävallassa, Italiassa ja Espanjassa raportoitiin "erityisen vihamielisestä" antisemitistisestä keskustelusta jokapäiväisessä elämässä. Sen sijaan Irlannissa, Luxemburgissa, Portugalissa ja Suomessa antisemitismistä ei tuolloin raportoitu.

 

Pelko lisääntyy juutalaisten keskuudessa

 

On olemassa hyvin tuoretta tietoa kehityksestä. Tutkimus (5,100 Jews by the European Union Agency for Fundamental Rights), joka tehtiin syys- lokakuussa 2013 yhdeksässä Euroopan maassa, kertoo antisemitismin kasvaneen.

  • 22% kaikista tutkimuksessa haastatelluista  juutalaisista pelkää liikkua julkisilla paikoilla niin, että heidät voidaan tunnistaa asun perusteella juutalaisiksi.
  • Ruotsissa pelokkaita oli 49%, mikä on korkein maakohtainen luku
  • Ranskassa 40%  pelkäsi juutalaisuutensa näyttämistä
  • Belgiassa pelokkaiden osuus oli 36%

 

  • -90%  Unkarin juutalaisista katsoo antisemitismin maassa lisääntyneen

Vastaava luku oli:

  • Ranskassa 88%
  • Belgiassa 87%
  • Ruotsissa 80%
  • Saksassa, Italiassa ja Englannissa n. 60%
  • Latviassa 39%

 

Antisemitististen tekojen kohteeksi ilmoitti kuluneen 12 kuukauden aikana joutuneensa

  • 30% Unkarissa
  • 21% Ranskassa
  • 18% Saksassa
  • pilkan ja uhkausten kohteiksi joutuneista 75% ilmoitti, etteivät he tee ahdistelusta ilmoitusta poliisille
  • fyysisten hyökkäysten kohteiksi joutuneista 64% ilmoitti, etteivät he ole ilmoittaneet asiasta viranomaisille.
  • 67% katsoi, ettei ilmoitusta kannata tehdä, koska se ei kuitenkaan johtaisi mihinkään.

 

Mikä aiheuttaa antisemitismin lisääntymisen?

 

Media kehitys: puolueeton journalismi  => valikoiva media => vallan vahtikoirasta vallankäyttäjäksi ja tuomariksi muuttunut media

 

Erityisenä silmätikkuna Lähi-idän ainoa demokraattinen ja vakaa valtio

 

Taustoihin ja kansainvälisiin päätöksiin perehtymättä itsestäänselvyytenä Palestiina, palestiinalaiset ja palestiinalaisvaltio

 

Asiaa tarkastellaan länsimaisen kulttuurin tapaan materialismin silmälasein: kyse on vain maasta, taloudesta ja vallasta

 

Todellisuudessa kyse on uskontojen välisestä sovittamattomasta ristiriidasta, pyhästä sodasta

 

Miksi juuri Israel, kun maailmassa on noin 120 valtiota, joiden sisällä etniset kansanryhmät etsiskelevät mahdollisuutta itsenäisyyteen.

Espanja: Kanariansaaret, Baskimaa, Katalonia

Ranska: Korsikka, Bretagne

Iso-Britannia: Skotlanti

Tansaka: Grönlanti

Ukraina: Krimi

Kaukasia: Tserkessit, Inguusit, Kabardi-Balkaarit, Vuoristo-Badahsaanit, Vuoristo.-Karabadilaiset

Turkki: Kurdit

Irak: Kurdit

Syyria: Kurdit

Kanada: Quebec

Jne. kymmenissä maissa Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa

Kaikista niistä vain palestiinalaiset ovat saaneet osakseen median lähes täydellisen huomion ja tuen

 

Euroopan Unionissa halutaan kaikkiin siirtokunnissa tuotettuihin tuotteisiin merkittävän niiden alkuperän, jotta ihmiset voivat boikotoida sellaisia tuotteita. Tasapuolisuuden nimissä sama merkintä olisi saatava myös kaikkiin niihin tuotteisiin, jotka ovat peräisin yllä olevalla listalla olevilta ja monilta muilta itsenäisyyttä haluavilta alueilta.

 

Boikotti vai "vastaboikotti"?

 

Moni valikoinee ostospaikkansa jatkossa sen mukaan, mikä on kyseisen liikkeen tai ketjun suhtautuminen Israeliin. Miksi tukea yritystä, joka toimii vastoin JUmalan sanaa?

 

Israelia Jumalan omaisuuskansana ja silmäteränä rakastava kristitty voi kääntää asian myös toisin päin: Tästä lähtien ostan erityisesti niitä tuotteita, joissa on maininta ”Israelin siirtokunnista”.

 

Miten juutalaiset poikkeavat muusta väestöstä

 

Jumalan silmäterä, valittu kansa, joka liittyy monin tavoin Jumalan pelastussuunnitelmaan. Onko asioita, jotka tukevat tätä väitettä?

 

Juutalaiset ja Israel, Jumalan moninkertainen ihme (kansan paluu, "kuolleen kielen" elpyminen eläväksi, maan paluu hedelmälliseksi, ylivoimaa vastaan käydyistä sodista selviytyminen, vakaa talous, viime aikoina mm. Välimeren rannikolta löytyneet luonnonvarat)

 

Juutalaisten saavutukset tieteen, taiteen ja politiikan saralla, kertoo Pekka Sartola tuoreessa kirjassaan ”Kuin kotkan siivin”, Ajanteos, 2013

 

Nobelin palkintoja on vuosina 1902-2012 jaettu yli 850 kappaletta. Näintä 190 kappaletta eli 23% on annettu juutalaisille tai juutalaistaustaisille naisille tai miehille. Näin siitä huolimatta, että eri puolilla maailmaa asuvat noin 14,5 miljoonaa juutalaista edustavat vain 0,2% koko maailman väkiluvusta.

 

Nobelin palkinnot juutalaisille ja juutalaistaustaisille

- kirjallisuus 13 kpl,

- rauhanpalkinnot 9 kpl,

- taloustiede 29 kpl,

- lääketiede 55 kpl,

- fysiikka 52

Merkittävää menestystä myös

-  muodin ja kauneudenhoidon alalla,

-  talouselämän guruina,

- median ja teknologian aluilla,

- muusikkoina, näyttelijöinä jne.

- valitettavaa kuuluisutta juutalaiset ovat saaneet myös Yhdysvaltojen ja Kanadan rikollisliigojen ja mafiaperheiden johtajina

 

Tärkeä, ajankohtainen ja itsetutkisteluun haastava aihe

 

”Kyllä kertoo siitä, mitä me olemme Ei kertoo sen, mitä me emme ole.” (Magnus Malm)

Jos emme osaa sanoa kyllä ja ei, meillä on vakava identiteettikriisi. Juutalaisilla sitä ei ole. Kansa on säilynyt hajaannuksen keskellä vain siksi, että se on tiennyt erityisluonteensa ja arvostanut sitä.

 

Vainoa ei kristityn kohdalla aiheuta se, että hän sanoo kyllä Jeesukselle, vaan ein sanominen sille, mikä on vastoin Jumalan sanaa. Vainon aiheuttaa kieltäytyminen mukautumasta tämän maailmanajan tapoihin ja yleiseen mielipiteeseen.

 

Yhteiskunta on kulkemassa suuntaan, jossa jokainen saa vapaasti sanoa – mielellään toki suljettujen seinien sisällä – kyllä haluamilleen asioille kunhan ei vahingoita toista ihmistä.

 

Kun sanoo kyllä julkisesti vetää jo rajaa itsensä ja muiden välille antamalla ymmärtää olevansa muita parempi, vaikka ei niin sanoisikaan. Jos ei tyydy sanomaan vain kyllä, vaan sanoo myös ei, tilanne kärjistyy entisestään, ja konflikti on valmis.

 

Tämä kyllä sanomisen ja ein sanomisen sääntö sopii sekä kristittyihin että juutalaisiin.

 

Asiat, jotka ärsyttävät vallanpitäjiä, mediaa ja yleistä mielipidettä

 

Kirjassaan Faith and Endures Robert MacMillan luettelee seitsemän tavallisinta länsimaissa toistettua valhetta. Niiden yhteisenä piirteenä on se, että se, joka asettaa ne kyseenalaisiksi, joutuu todennäköisesti vainon kohteeksi:

  1. Valhe: Meillä on vapaus valita, keitä tahdomme olla ja mitä tahdomme tehdä
  2. valhe: Avioliitto voidaan solmia keiden tahansa kahden henkilön välillä, ja se kestää vain niin kauan, kun he ovat onnellisia.
  3. valhe: Me elämme sopusoinnussa keskenämme jos vain suvaitsemme toinen toisiamme.
  4. valhe: Taiteen tulee rikkoa perinteisiä normeja ja haastaa loppuun kuluneita uskonkäsityksiä.
  5. valhe: Kristinusko on yksityisasia.
  6. valhe: Viihde on keino auttaa meitä täyttämään omia henkilökohtaisia toiveitamme.
  7. valhe: Jumala hyväksyy meidät sellaisia kuin olemme , ja hänen yhteyteensä on monia teitä.

On olemassa myös kahdeksas valhe, jonka Robert MacMillan ei ole listaansa sisällyttänyt. Edellä listatujen tavoin myös sen asettaminen kyseenalaiseksi leimaa ihmisen ja saattaa hänet helposti ahdistelun ja jopa väinon kohteeksi:

 

     8. valhe: Israel ja juutalaiset ovat syyllisiä Lähi-idän kaaokseen ja vihanpitoon

 

Uskonnollisten vainojen takaa löytyy Robert Boyd-MacMillanin mukaan neljä pääasiallista tahoa:

  1. Uskonnollinen kansallismielisyys; tietyllä maantieteellisellä alueella voi olla vain yhden ja saman uskonnon edustajia
  2. Ääri-islam
  3. Totalitaariset poliittiset järjestelmät, joissa sallitaan vain yksi ideologia
  4. Uskontokielteiset valtiot, joissa ei suvaita ihmisiä jotka eivät ”hyväksy sitä totuutta, ettei totuutta ole olemassa”

(Jukka Norvanto, Vainottu, Perussanoma 2011)

 

Samassa veneessä

 

Länsimaiset kristityt osoittavat yllättävän laimeasti tukea vainojen kohteiksi joutuneille kristityille sisarilleen ja veljilleen. Vielä vähemmän huolta tunnutaan kantavat antisemitismistä ja Israel-vastaisuudesta.

 

Käykö niin, että jonain päivänä lännen seurakunnissa herätään kasakan nauruun hetkellä, jolloin on jo liian myöhäistä?

 

”Ensin lauantai-ihmiset, sitten sunnuntai-ihmiset” on sanonta, jonka voi nähdä seiniin spray-maalilla kirjoitettuna monissa muslimimaissa ja monilla muslimialueilla. Lauantai-ihmiset ovat tietenkin juutalaisia. Sunnuntai-ihmiset ovat kristittyjä,

 

“Ei koske minua”

 

Saksalainen Martin Niemuller oli I Maailmansodassa sukellusveneen kapteeni. Hän kannatti Hitlerin nousua valtaan, ja oli uljaan sotilastaustansa takia eräs natsilehdistön suosikkeja.

Varsin pian Niemuller huomasi, mihin Saksa oli menossa.

 

Jo 1933 Niemuller oli organisoimassa pastorien turvallisuusrintamaa suojelemaan luterilaisia pappeja poliisilta. Vuodesta 1933 vuoteen 1937 hän työskenteli uutterasti vastustaessaan natsien toimintaa ja rotuoppeja. Viimein hänet vaikutusvaltaisista ystävistä ja kansainvälisestä painostuksesta huolimatta vangittiin.

 

Hän vietti pitkiä aikoja Sachsenhausenin ja Dachaun keskitysleireissä välttäen sodan loppuvaiheessa täpärästi teloituksen.  Sodan jälkeen hän toimi mm Kirkkojen maailmanneuvoston tehtävissä. Hän kuoli Wiesbadenissa 6.3.1984.

 

Martin Niemullerin nimiin on merkitty kuuluisa maailmalla kiertelevä runo, joka vapaasti suomennettuna kuuluu:

”Ensimmäiseksi he alkoivat vainota ja vangita kommunisteja.

En esittänyt vastalausetta, sillä en ollut kom­munisti.

 

Seuraavaksi he ryhtyivät vainoamaan ja vangitsemaan juutalaisia.

En esittänyt vastalausetta, sillä en ollut juutalainen.

 

Sitten he kävivät ammattiyhdistysten kimppuun.

En esit­tänyt vastalausetta, sillä en kuulunut ammattiyhdistykseen.

 

Seuraavaksi olivat vuorossa katolilaiset. 

En esittänyt vastalausetta, sillä minä olen protestantti.

 

Sitten tuli minun vuoroni.

Silloin ei ollut enää jäljellä ketään, joka olisi puhunut minun puolestani.”



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin