Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

JUHLAT JA TAVAT

Jeesus oli juutalainen. Kaikki Raamatun kirjojen kirjoittajat olivat Luukasta lukuun ottamatta juutalaisia. Myös Vanhan testamentin profeetat olivat juutalaisia. Siksi kannattaa pysähtyä hetkeksi tutkimaan kristinuskon juutalaisia juuria ja miettiä, mitä annettavaa varsinkin messiaanisilla juutalaisilla on meille pakanakristityille. Millaisia esimerkiksi voisivat olla kristilliset sapattiateriat tai seder-ateriat?
 
Millaisia unohtuneita aarteita me voisimme löytää juhlista, joita mm. Jeesus opetuslapsineen vietti?

 

Jerusalemissa ensimmäisenä helluntaina syntynyt seurakunta koostui juutalaisista. He lukivat lakia, profeettoja ja kirjoituksia eli sitä, mitä me kutsumme Vanhaksi testamentiksi, He viettivät Jumalan juutalaisille säätämiä juhlia.  Näin siitä huolimatta, että Jeesus oli heidän messiaansa ja Vapahtajansa.

 

Juutalaisten juhlien vietto säilyi kristillisissä seurakunnissa juutalaiskristittyjen ja pakankristittyjen välirikkoon saakka. Siinä vaiheessa juutalaisia ryhdyttiin syrjimään ja "Jeesuksen tappajina" jopa vainoamaan. Eräänä osana tätä kirkko siivosi kalenterista pois juutalaiset juhlat ja toi tilalle kokonaan uusia kirkollisia juhlia sijoittaen niitä mm. aiempien pakanallisten juhlien ajankohtiin.

 

 

Mikä on sapattiateria ja miksi sitä vietetään

Juutalaisten sapatinvietolla aterioineen ja teksteineen on kolmen tuhannen vuoden perinteet. Vaikka kansa on moneen kertaan karkotettu maasta, hajotettu kaikkiin ilman suuntiin, sapatinvietto ja sapatti ovat säilyttäneet asemansa. Mikä on se ”sapatin henki”, jota eivät ole sodat, vainot, mullistukset eikä edes elintason nousu kyennyt sammuttamaan? Entä voiko sapattiateria olla messiaaninen eli kristillisen uskon pohjalta toteutettu?


Lue lisää


Sapattiaterian kulku ja luettavat tekstit

Vaikka sapattiaterian keskeisin sisältö on aina sama, niin tekstien määrässä, muodoissa, pöytätavoissa, pukeutumisessa ja jopa kynttilöiden lukumäärässä on monenlaisia tapoja ja perinteitä. 

Tällaista messiaanista sapattiateriaa olen olut viettämässä ja johtamassa useampaankin kertaan; Tekstissä on mukana myös rukouksia hepreaksi, mutta kyllä pelkällä suomenkielelläkin hyvin selvitään!

 


Lue lisää


Sapattiateria ja Bergvikin kartano kuvina

Bergvikin kartanon toimintakeskuksen eli Kumranin ruokasalissa järjestettiin perjantaina 2.10.2009 sapattiateria. Kuvat kertovat, miten ateria oli järjestetty ja kuinka sitä vietettiin.

Bervikin kartanoon ja toimintakeskukseen voit tutustua kuvin ja esittelyin .


Lue lisää


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin