Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

ISRAEL KUVIEN KERTOMANA

Israellin pinta-ala on vain puolet Etelä-Suomen läänin pinta-alasta. Silti maahan mahtuu tavattomasti erilaisia luonnonolosuhteita ja ilmastoja. Kun tähän vielä lisätään Raamatusta tutut paikat ja alueen kiehtova historia, tulos on ainutlaatuinen. Niinpä ei olekaan ihme, että monet runsaan ryhmieni mukana maassa käyneet ovat todenneet: Tänne on tukltava uudelleen!

 

Nämä kuvat on otettu vuosien 2005-2008 Israelin matkoilta. Mukana on tuttuja paikkoja ja kuvakulmia, sillä lähes kaikilla matkoilla käydään tutustumassa muutamiin Raamatun kannalta keskeisimpiin kohteisiin. Paljon uuttakin toki löytyy jokaisella retkellä.

 

Israelin kiertomatkalla lokakuussa 2008 otettuja kuvia löydät täältä  ja 

 

Israelin kiertomatkalla lokakuussa 2009 otettuja kuvia löydät täältä ja 

 

Napauta kuvia, niin näet ne täysikokoisina.

"Tervetuloa Israeliin!" Kaija ja Reijo Jerusalemin vanhan kaupungin muurin ulkopuolella lähellä Jaffa porttia.

"Tervetuloa Israeliin!" Kaija ja Reijo Jerusalemin...
Davidin torni vanhan kaupungin muurin kupeessa

Davidin torni vanhan kaupungin muurin kupeessa
Damaskos portti on eräs turkkilaiskauden muurin porteista

Damaskos portti on eräs turkkilaiskauden muurin po...

Muslimit matkalla Damaskos portilta temppelivuoren moskeijoihin

Muslimit matkalla Damaskos portilta temppelivuoren...
Matkalla Pyhän haudan kirkkoon

Matkalla Pyhän haudan kirkkoon
Pyhän haudan kirkko

Pyhän haudan kirkko

Pyhän haudan kirkon alttarin lasiseinän takaa uskotaan näkyvän alkuperäistä Golgatan kalliota.

Pyhän haudan kirkon alttarin lasiseinän takaa usko...
Kukonlaulun kirkko

Kukonlaulun kirkko
Portaat, joita Jeesus tuotiin vangittuna kuulusteltavaksi

Portaat, joita Jeesus tuotiin vangittuna kuulustel...

Pikkuinen musiikin ystävä Jerusalemin juutalaiskorttelin kujalla

Pikkuinen musiikin ystävä Jerusalemin juutalaiskor...
Temppelivuori moskeijoineen

Temppelivuori moskeijoineen
Juutalainen isä poikineen Länsimuurilla eli itkumuurilla

Juutalainen isä poikineen Länsimuurilla eli itkumu...

Juutalaisia rukoilemassa ja opiskelemassa Länsimuurilla

Juutalaisia rukoilemassa ja opiskelemassa Länsimuu...
Tyhjä kallioon hakattu hauta: Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Tyhjä kallioon hakattu hauta: Kristus nousi kuolle...
Suomalainen ryhmä Puutarhahaudalla ehtoollista viettämässä

Suomalainen ryhmä Puutarhahaudalla ehtoollista vie...

Monien mielestä ehtoollinen Puutarhahaudalla on ollut koko matkan koskettavin hetki

Monien mielestä ehtoollinen Puutarhahaudalla on ol...
Matkalla Jerusalemista Tiberiakseen käydään uimassa Kuolleessa meressä

Matkalla Jerusalemista Tiberiakseen käydään uimass...
Taaborin vuori

Taaborin vuori

Sahne on paratiisimainen uimapaikka

Sahne on paratiisimainen uimapaikka
Autuuksien vuori eli Vuorisaarnan vuori kirkkoineen

Autuuksien vuori eli Vuorisaarnan vuori kirkkoinee...
Kalan ja leivän kirkko

Kalan ja leivän kirkko

Pietarin kalasatama

Pietarin kalasatama
Kirjaan syventynyt munkki kalasataman kirkon ovenpielessä

Kirjaan syventynyt munkki kalasataman kirkon ovenp...
Tiberiaksen kauppahalli on värikäs ja eläväinen paikka

Tiberiaksen kauppahalli on värikäs ja eläväinen pa...

Pietarin kala Tiberiaksen kauppahallissa...

Pietarin kala Tiberiaksen kauppahallissa...
... ja paistettuna lautasella.

... ja paistettuna lautasella.
Näkymä Kapernaumista

Näkymä Kapernaumista

Gennesaretin pohjamudasta nostettu Jeesuksen ajan kalastajavene

Gennesaretin pohjamudasta nostettu Jeesuksen ajan...
Nasaretin kaupunkiin on rakennetu Jeesuksen ajan kylä Nazaret Village "aitoine" asukkaineen

Nasaretin kaupunkiin on rakennetu Jeesuksen ajan k...
Lapsia Jeesuksen ajan asuissa

Lapsia Jeesuksen ajan asuissa

Tällaiselta näytti Jeesuksen ajan puusepänverstas

Tällaiselta näytti Jeesuksen ajan puusepänverstas
Näkymä Golanilta alas Gennesaretin järvelle

Näkymä Golanilta alas Gennesaretin järvelle
Tällaisilla aseilla syyrialaiset aikoinaan tulittivat järvellä liikkuneita juutalaisten aluksia

Tällaisilla aseilla syyrialaiset aikoinaan tulitti...

Golanilla korkealla vuorella oleva sotilastukikohta

Golanilla korkealla vuorella oleva sotilastukikoht...
Pudonneen lentokoneen palasista rakennettu dinosaurus

Pudonneen lentokoneen palasista rakennettu dinosau...
Jordanin latvoilla Filipuksen Kesareassa

Jordanin latvoilla Filipuksen Kesareassa


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin