Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Teuvo V. Riikonen: Armollinen erämaa

Teuvo V. Riikonen

Armollinen erämaa

Katharos, 116 sivua

 

Ani harva alle viisikymppinen on ehtinyt olla mukana yhtä monissa hankkeissa kuin Savonlinnan kristillisen opiston rehtori pastori Teuvo V. Riikonen. Hän on ollut mm. kristillisen nuorisolehden päätoimittajana, opettajana, julistajana, YK:n rauhanturvajoukoissa Golanilla, kirkolliskokouksen jäsenenä, Afganistanissa kriisinhallintajoukkojen sotilaspastorina sekä monenlaisissa luottamustehtävissä. Lisäksi hän on ollut ahkera kirjoittaja. Kirjoja on syntynyt yli 20 ja lehtikirjoituksia enemmän kuin 70 lehteen.

 

Tuntuisi, ettei tuollaisella tarmokkuudella ja uutteruudella varustettu henkilö tiedä mitään paikoilleen pysähtymisestä, yksinäisyydestä tai sisäisestä autiomaasta. Oletus taitaa olla väärä, sillä Teuvo V. Riikosen tuoreen kirjan nimi on ”Armollinen erämaa”.

 

Kirja on kirjoitettu kaikille hengelliseen erämaahan joutuneille, niille, joista mikään ei enää oikein tunnu miltään. Teuvo V. Riikonen rohkaisee heitä vakuuttamalla, että siellä, missä opitaan tuntemaan omat rajat, voi syntyä jotain uutta. Erämaahan joutunut kohtaa itsensä uudella tavalla, saa mahdollisuuden kasvuun ja voi löytää armollisen Jumalan aivan uudella tavalla.

 

Teuvo V. Riikonen kirjoittaa vaikeista aiheista turvallisesti ja arkisen yksinkertaisin lausein. Hän osaa kertoa helpossa ja ymmärrettävässä muodossa sen, minkä monet hänen lainaamansa henkilöt ovat pukeneet monimutkaiseen ja vaikeasti avautuvaan muotoon. Lainatessaan tunnettuja kirkonmiehiä, kirkkoisä, erakoita ja kilvoittelijoita hän toimii tavallaan tulkkina. Hän kääntää heidän ajatuksensa meidän aikamme kielelle ja kokemusmaailmaan. Kirja on samaan aikaan kompassi ja eväspaketti erämaahan joutuneille, hämmentyneille ja uupuneille.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin