Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Sammeli Juntunen: Jumalasta voi puhua

Sammeli Juntunen,

Jumalasta voi puhua,

Perussanoma, 2015

 

Näin se monien mielestä menee: Jos Jumala on olemassa, hän on niin suuri ja käsittämätön, etteivät ihmiset järki ja sanat voi mitenkään tavoittaa häntä. Niinpä on parasta olla puhumatta Jumalasta. Kirkkoherra ja dosentti Sammeli Juntunen tyrmää kirjassaan tällaisen myös kirkon piirissä levinneen ajattelun. Jumalasta voi puhua, ja Jumalasta on puhuttava siksi, että Jumala on olemassa.

 

Kirjan takakannen tekstissä asia ilmaistaan vielä suorasukaisemmin: ”Jumalasta on puhuttava siksi, että Jumalasta puhuminen on uutta ja radikaalia”. Olemme tulleet aikaa, jolloin ennen kirkon perustehtävänä pidetty puhe Jumalasta on harvinaista ja mullistavaa!

 

Yksilökeskeinen kulttuuri ja valistuksen ajan synnyttämä epäilemisen ilmapiiri ovat tehneet Jumalasta puhumisen yksilölliseksi asiaksi. Jokaisella voi ja saa olla oma jumalakuvansa. Ne ovat kaikki keskenään tasaveroisia. Sellaisina ne kaikki ´myös ovat yhtä oikeassa tai väärässä. Tästä syystä ei voi edes olla olemassa mitään konkreettista ja oikeaa puhetta Jumalasta.

 

Sammeli Juntunen toteaa, ettei tämän päivän kirkko kaipaa uutta uskonpuhdistusta, jossa kirkastetaan vanhurskauttamisoppia. Sen sijaan kirkko kaipaa perusteellista tuuletusta löytääkseen jälleen oman identiteettinsä sekä rohkeuden, kyvyn ja oikean tavan puhua Jumalasta.

 

Alkuosassaan kirjan pohtii eri lähtökohdista Jumalasta puhumista. Kirjoittaja nostaa esille runsaasti asioita, joiden takia erityisesti pappien tulisi puhua Jumalasta.  Puheen tulee perustua omien tulkintojen sijasta Raamattuun ja kirkon tunnustukseen. Sen on myös oltava julkisesti ymmärrettävää. Jumalasta voi puhua, koska hän on luonut kaiken. Jumalasta voi puhua, koska hän on tullut Sanaksi, syntynyt ihmiseksi, lähettänyt Pyhän Hengen ja antanut meille Raamatun sanan.

 

Kirjan lopussa kirjoittaja ei enää tyydy käyttämään sanoja ”voi puhua”. Tilalle nousee vaatimus siitä, että Jumalasta pitää puhua. Samalla esille nousee voimakas kritiikki, joka kohdistuu kokonaiskirkon  yleisöä kosiskelevaan ja kirkon perustehtävän unohtavaan tiedotukseen, piispojen varovaisiin lausuntoihin ja kirkon opilliseen hataruuteen. Kirjoittaja käsittelee selkeällä ja suoraselkäisellä tavalla kysymystä oikeasta ja väärästä opista.   

 

Kirja on perusteellisuudessaan ja selkeydessään nautinnollista luettavaa. Vaikka kirjan kärki osoittaa kirkon piispojen ja papiston suuntaan, kyse ei ole vaikeaselkoisesta teologisesta pyörittelystä, joka jättää maallikot sivullisiksi. Niinpä tätä kirjaa on helppo suositella myös kaikille kirkostamme ja seurakunnistamme kiinnostuneille aina luottamushenkilöistä meihin tavallisiin rivijäseniin saakka. Uuteen kirkolliskokoukseen pyrkiville 712 ehdokkaalle tämän kirjan soisi olevan suorastaan tenttikirjana.

 

----------------------- 

 

Kirja ravistelee ja herättelee niitä, jotka ovat vaihtaneet opetuksen ja evankeliumin julistamisen keskustelemiseen ja puheen Jumalasta sosiaalietiikkaan.  Kirkon on löydettävä uudelleen oma perustehtävänsä, Raamattuun ja kirkon tunnustukseen perustuva puhe Jumalasta.

 

Teksti, selkeys   *****

Sisältö, sanoma  *****

 

(645)



Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

19.1.2016 klo 06:23:05
veli jukka kirjoittaa

Olen EVL-kirkon jäsen. Olisiko syytä muuttaa pappien koulutusta, että kolutuksen ehdottomana hakukriteerinä olisi usko Jeesukseen. Leipäpappeus ihmiseltä saatuna virkana on seurakunnan maaduttaja. Gal. 1.1 (Paavali)
Valitettavasti näihin törmää, ja vielä useisiin sellaisiin, jotka kuuluvat vapaamuurareihin.
Rukoilin juuri sunnuntaina erään ahdistuneen teologian opiskelijan puolesta, hänen pyynnöstään, että opinahjo ei veisi hänen uskoaan.





© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin