Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Sakari Löytty: Epongi, Kulttuurien kulkumies

Sakari Löytty

Epongi, Kulttuurien kulkumies

Suomen Lähetysseura, 200 sivua

 

Sakari Löytyn kirja ”Epongo, Kulttuurien kulkumies” vie lukijansa Afrikkaan ja siellä Namibiaan ja Ambomaalle.

 

Namibiassa syntynyt kirjoittaja palasi aikuisena Ambomaalle ja on työskennellyt vuodesta 1998 lähtien Namibian evankelis-luterilaisen kirkon musiikkityössä. Tuossa tehtävässä hänellä on ollut erinomainen tilaisuus tutustua maan elämään ja kulttuuriin. Hän on samalla voinut seurata sitä nopeaa kehitystä, joka on muokannut ulkoisten olosuhteiden lisäksi myös kirkkoa sekä seurakuntia.

 

”Epongo” tarjoaa monia tuoreita ja tarkkoja näkymiä Namibian historiaan, kehitykseen ja tämän päivän elämään. Kirja piirtää myös hyvin mielenkiintoisen kuvan suomalaisten lähettien140 vuoden aikana tekemän lähetystyön periaatteista ja tuloksista. Samalla lukija pääsee mukaan lähetystyöntekijän arkeen, seurakunnan juhliin sekä kulttuurien kulkumiehen työhön musiikin parissa. Sakari Löytty osaa kirjoittaa eloisasti ja käyttää osuvia vertauksia. Kaiken pohjana on hänen Namibiaa kohtaan tuntemansa arvostus ja rakkaus. Meillä suomalaisilla olisi hänen mielestään Namibian seurakunnilta ja kirkkoväeltä paljon opittavaa. Ja ehkäpä me myös opimme, sillä virta on vähitellen kääntymässä etelästä pohjoiseen. Yhä useammat etelän seurakunnat lähettävät omia lähetystyöntekijöitään tänne karuun ja nopeasti maallistuneeseen Pohjolaan.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin