Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Pekka Sartola: S.O.S. Pelastakaa sielumme!

Pekka Sartola,

S.O.S. Pelastakaa sielumme!

Ajanteos 2017

 

Kun haaksirikkoutuneet merimiehet ovat lähettäneet kansainvälistä hätämerkkiä S.O.S., he ovat toivoneet, että joku pelastaisi heidät aaltojen keskeltä kuivalle maalle. Vaikka ympärillä olisi näkynyt vain merta, he tiesivät, että jossain horisontin takana on kuivaa maata. Meidän tilanteemme on hankalampi. Ihmiskuntaa tällä hetkellä uhkaavien myrskyjen keskellä ei minkään horisontin takaa tunnu löytyvän turvallista ”kuivaa maata”, jonne meidät voitaisiin pelastaa.

 

Myrskyjä riittää. Ilmastonmuutos, suursodan pelko, pienet rakettimiehet ja terrorin uhka koskevat kaikkia. Näissä paineissa yhteiskuntien rakenteet natisevat ja tukijalat horjuvat. Perinteisiä arvoja romutetaan. Miehen ja naisen avioliittoa sekä perheen merkitystä ollaan kyseenalaistamassa. Isiltä peritty usko, jonka varassa on kestetty aiemmat koettelemukset, ollaan heittämässä romukoppaan. Nyt jos koskaan meillä on täysi syy yksilöinä ja ihmiskuntana nostaa esille kirjaimet S.O.S.

 

Pekka Sartolan kirjan ensimmäisessä osassa käydään läpi uskonnot, jotka löytyvät moraalisen, henkisen ja hengellisen kaaoksen taustalta. Otsikolla ”Mihin maailma uskoo tänään?” käsitellään tiiviinä kokonaisuuksina kristinusko, islam, hindulaisuus, buddhismi, juutalaisuus, kungfutselaisuus, taolaisuus, shintolaisuus, gnostilaisuus ja bahai.

 

Yhteenvedon jälkeen islamille on varattu vielä oma lukunsa otsikolla: ”Islam, maailman tuleva uskontomalli?” Siinä pohditaan ensin, onko islamin arvostelu vihapuhetta? Sen jälkeen käydään läpi Muhammadin näyt, islamin synty, vertaillaan keskenään islamia ja kristinuskoa, esitellään Sharia-laki sekä lopuksi kysytään: Haluammeko tätä Suomeen?

 

Kirjan toinen osa käsittelee jatkuvasti lisääntyviä harhaoppeja ja uusia uskontoja. Läpivalaisuun pääsevät myös monet koreudellaan ja eksoottisuudellaan houkuttelevat uusien oppien kauppamiehet, jotka pyrkivät viemään uhreiltaan niin rahat kuin sielunkin.

 

Kun maailman poliittinen, henkinen ja hengellinen tilanne on kartoitettu, Pekka Sartola pureutuu läntisen kristikunnan ja Israelin yhä vaikeammaksi käyvään suhteeseen. Ilman poliittisesti korrektin hyssyttelyn silkkihansikkaita hän paljastaa asioita, joista mediassa ei tavata kertoa. Kirja tarjoaa vakavaksi vetäviä ja hyvin dokumentoituja tietoja YK:n ja UNESCO:n toimista, Roomalaiskatolisen kirkon todellisista vallankäyttäjistä, islamista, palestiinalaisesta korvausteologiasta sekä lännen kirkkojen ja median sinisilmäisyydestä. 

 

Nykyään puhutaan paljon medialukutaidon tärkeydestä. On osattava erottaa totuus vaihtoehtoisista totuuksista ja valeuutiset todellisista uutisista. On kyettävä huomaamaan, milloin media tai kansainväliset järjestöt suodattavat ja vääristävät totuutta omien tarkoitusperiensä mukaan, ja milloin kyse on rehellisestä ja tasapuolisesta asioiden kertomisesta.  

 

Yhteenveto

Pekka Sartolan S.O.S. on erinomainen kirja medialukutaidon opettelemiseen ja päivittäisen uutisvirran kriittiseen seulomiseen. Huolella tehty ja asiansa hyvin perusteleva kirja haastaa lukijaa perehtymään asioihin omakohtaisesti.  Vasta sen jälkeen jokaiselle on mahdollista muodostaa oma mielipide uhkakuvien ja myrskyjen riepotteleman maailmamme tilanteessta sekä siitä kertovista tarkoitushakuisista uutisista. 

 

Teksti, selkeys, ulkoasu  ****

Sisältö, sanoma  *****

 

 (712)

 

  



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin