Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Pekka Sartola: Sinä päivänä Jerusalemissa

Pekka Sartola,

Sinä päivänä Jerusalemissa

Ajanteos Kustannus Oy, 2015

 

”Tämä on varmasti erikoisin kirja jonka olen milloinkaan kirjoittanut. Sen syntyvaiheiden, satojen ja taas satojen työtuntien aikana olen kokenut sellaista Hengen johdatusta että oli hetkiä jolloin en edes tajunnut istuvani työpöydän ääressä kirjoittamassa”, toteaa Pekka Sartola kirjansa loppusanoissa. Eikä syyttä, sillä maamme parhaiden Lähi-idän ja Israelin tapahtumien asiantuntijoiden pieneen joukkoon kuuluva Sartola nostaa kirjallaan ns. lopun ajan tapahtumista kirjoittamisen kokonaan uudelle tasolle.

 

Useimmat kirjat, jotka kertovat lopun ajasta, profetioista, Antikristuksesta, Pedon merkistä, tempauksesta ja tuhatvuotisesta valtakunnasta, lähestyvät asioita hengellisestä näkökulmasta pyrkien sovittelemaan historian palasia näkemyksensä tueksi. Sellaisina ne ovat kuin veneitä, jotka kyllä pysyvät pinnalla ja tekevät jopa matkaakin, mutta toisen airon ollessa huomattavasti toista lyhyempi pyrkivät väkisin kaartamaan joko oikealle tai vasemmalle. Vasta silloin, kun airot ovat samanmittaiset ja köli suora, vene voi kulkea mutkittelematta kohti tavoitetta.

 

Pekka Sartolan veneessä on samanmittaiset airot. Hän on onnistunut käsittelemään aihetta ottamalla tasapuolisesti mukaan sekä hengellisen että maallisen näkökulman. Hän käy läpi perusteellisella tavalla Raamatun profetioita kuljettaen koko ajan niiden rinnalla sitä, mitä me kutsumme lähiajan historiaksi ja päivittäiseksi uutisvirraksi. Lähi-idän tapahtumat ja alueen valtioiden asevoimat erinomaisesti tuntevana sekä myös sotilas- ja tiedustelutekniikkaan perehtyneenä hän kykenee tuomaan mukaan paljon sellaista, mikä selittää ja avaa uudella tavalla tulevia tapahtumia.

 

Tutustuminen kirjan seikkaperäiseen sisällysluetteloon kertoo, millaisia asioita käsitellään ja missä järjestyksessä edetään. Varsinaisesta sisällöstä tämä kuitenkin kertoo yhtä viitteellisesti kuin ruokareseptien lukeminen kuuden ruokalajin illallisen herkullisuudesta.

 

Pekka Sartolan kattaus tarjoaa selkeän kuvauksen islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon sovittamattomista eroista sekä uskonnon merkityksestä Lähi-idän levottomuuksissa ja sodissa. Mukana on hätkähdyttäviä tilastoja terrorismin lisääntymisestä ja raaistumisesta. Kirjassa on runsaasti silmiä avaavia lainauksia Koraanin säkeistä, joilla kasvavat islamilaiset ääriliikkeet perustelevat pyhän sotansa hirveine julmuuksineen. Tarjolla on uutta ja kiinnostavaa tietoa mm. Jerusalemista, Temppelivuoresta, liitonarkusta ja kolmannen temppelin rakennushankkeista. Hätkähdyttävä on visio Euroopan Unionista lopun ajan toimijana, jonka taustalla ovat paavit. Yhtä maailmanuskontoa tavoitellessaan heillä menee Marian palvonta jopa ohi Jeesuksen.. Tästä kuten monista muistakin asioista kirjassa on todisteena runsain määrin dokumentteja ja puheiden sitaatteja.

 

Usein olen kuullut sanottavan, että ajan kulku nopeutuu. Näin tapahtuu sekä hyvässä että pahassa. Tekniikan kehitys ja poliittiset muutokset tapahtuvat yhä pitemmin harppauksin. Samoin vyöryvät kiihtyvällä vauhdilla moraalin löystyminen, pornografian yleistyminen, perheiden hajoaminen, sukupuoliroolien romuttaminen sekä hyökkäykset kristinuskoa ja Raamattua vastaa.

 

Myös Sinä päivänä Jerusalemissa noudattaa samaa nopeutuvaa rytmiä. Mitä pidemmälle lukija ehtii, sitä runsaammin vastaan tulee myös yllätyksiä. Monet palapelin osat saattavat olla lukijalle entuudestaan tuttuja, mutta vasta nyt niistä alkaa muodostua selkeästi etenevä ja johdonmukainen kokonaiskuva. Valtiot, maailmanpolitiikka, luonnonmullistukset, teknologia ja yhteiskunnallinen kehitys löytävät omat paikkansa profetioiden joukossa. Raamatun profetioiden lisäksi kirjassa esitellään muutamia erittäin mielenkiintoisia aihepiiriin liittyviä ja vuosisatojen saatossa koeteltuja profetioita.

 

Mainitsin aiemmin, että suoraan menoon tarvitaan samanpituiset airot ja suora köli. Pekka Sartolan suora köli on hänen terveellä tavalla nöyrä asenteensa. Hän kirjoittaa tukeutuen laajaan tietomääräänsä, runsaisiin kontakteihinsa ja lähteisiinsä, mutta säilyttää silti ihailtavalla tavalla tiedon ja tulkinnan tasapainon. Hän ei esitä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa, vaan kertoo avoimesti myös toisenlaisista johtopäätöksistä, analysoi niiden uskottavuutta ja kertoo sen jälkeen, millaiseen tulokseen on itse tullut.

 

Kirjan lopussa Pekka Sartola kirjoittaa: ”Mitä me siis tähän sanomme? Tämä paavalilainen kysymys-vastaus kombinaatio oli Toisen temppelin ajan rabbien ja opettajien hyvin yleisesti käyttämä sanonta heidän opetuksiensa lopussa, ja sillä he haastoivat oppilaansa tekemään omia johtopäätöksiään kuulemastaan”. Rabbeja ja opettajia lainaten Sartola haastaa lukijoitaan tekemään lukemastaan omat johtopäätöksensä.

 

----------------------- 

 

Selkeä ja asiantunteva teos, joka rakentaa lopun ajan profetioista, Lähi-idän tapahtumista sekä maailmanpolitiikan ja yhteiskunnan kehityksestä tasapainoisen ja johdonmukaisen tiekartan kohti Jeesuksen paluuta.  

 

 

Teksti, selkeys   *****

Sisältö, sanoma  *****

 

(639)



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin