Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Leevi Launonen, Elina Rautio (toim.): Yksin uskosta yksin armosta

Leevi Launonen, Elina Rautio (toim.),

Yksin uskosta yksin armosta,

Uskonpuhdistuksen merkitys nykyajalle,

Aikamedia 2017

 

”Tuskin nuori Martti Luther aavisti vuonna 1517, mitä kaikkea hänen Wittenbergin linnankirkon edustalla esittämistään teeseistä seuraisi koko Euroopan kehitykselle”, kirjoittaa Leevi Launonen kirjan johdannossa. Saman luvun viimeisessä lauseessa hän kysyy, mikä on reformaation hengellinen lahja omalle ajallemme – tai missä tarvitaan jo uutta uskonpuhdistusta?

 

Leevi Launosen ja Elina Raution toimittaman kirjan kirjoittajina on kaksikymmentä eri kirkoissa ja seurakunnissa vaikuttavaa teologian, yhteiskunnan ja Raamatun asiantuntijaa. Kirja osoittaa, miten laajoja ja syvälle yltäviä vaikutuksia reformaatiolla on ollut meidän ajallemme, ajattelullemme ja arvoillemme. Historian ison kuvan lisäksi mukana on runsaasti mielenkiintoisia ja osin järkyttäviä henkilöhistorioita. Eri mieltä olevia ja harhaoppisiksi syytettyjä ei kohdeltu mitenkään helläkätisesti.

 

Kirjan alussa on kirjoittajista erinomaiset esittelyt. Niiden kautta lukijalla on mahdollisuus perehtyä itse kunkin oppineisuuteen sekä myös hengelliseen viitekehykseen. Pyrkimyksestä perusteellisuuteen kertovat myös lukujen perässä olevat laajat lähdeluettelot.

 

Kuten kirjoittajien nimilista osoittaa, nyt ei olla arvioimassa asioita ja kehitystä vain jonkun tietyn kirkkokunnan tai herätysliikkeen näkökulmasta. Aiheen käsittely on haluttu saada paljon avarammaksi ja samalla kiinnostavammaksi.

 

Kirja ei tarjoile vain teologian ja historian kehityslinjoja ja tärkeitä tapahtumia. Mukana on runsaasti myös erittäin mielenkiintoisia ja osin järkyttäviä henkilöhistorioita. Eri mieltä olevia ja harhaoppisiksi syytettyjä ei aina kohdeltu mitenkään helläkätisesti. Erityisen kovan ja armottoman käsittelyn saivat lapsikasteen hylänneet uudelleenkastajat.

 

Useimpien lukujen lopussa arvioidaan onnistuneesti tämän hetken tilannetta sekä meillä että maailmalla. Mihin asti uudistuksien tuloksena on päästy ja millaista kehitystä voimme tulevilta vuosilta odottaa? Raikkaana helmenä tässä eteenpäin katsomisessa on lyhyt luku Ilosanomaa diginatiiveille. Siinä olisi aihetta ja aineksia varmasti vaikkapa kokonaisen uuden kirjan verran!

 

Meneillään olevan reformaation juhlavuoden lukuisista tilaisuuksista ja materiaaleista huolimatta nykykristityt todennäköisesti tuntevat varsin heikosti reformaation historiaa, yhteiskunnallisia vaikutuksia ja perintöä. Tätä puutetta paikkaamaan asiantuntija-artikkeleista koottu teos on mainio väline, kunhan kansa saadaan siihen tarttumaan.

 

 

Yhteenveto:

Kirjan kirjoittajina on kaksikymmentä eri kirkkoja ja seurakuntia edustavaa teologian, yhteiskunnan ja Raamatun asiantuntijaa. Kirja osoittaa, miten laajoja ja syvälle yltäviä vaikutuksia reformaatiolla on ollut meidän ajallemme, ajattelullemme ja arvoillemme. Historian ison kuvan lisäksi mukana on runsaasti mielenkiintoisia ja osin järkyttäviä henkilöhistorioita. Eri mieltä olevia ja harhaoppisiksi syytettyjä ei kohdeltu mitenkään helläkätisesti.  

 

 

Teksti, selkeys, ulkoasu  ****

Sisältö, sanoma  *****

 

(701)



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin