Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Juha Ahvio: Avioliitto ja perhe

Juha Ahvio,

Avioliitto ja perhe, Jumalan paras ihmiselle,

Kuva ja Sana, 2013

 

Teologian tohtori Juha Ahvio aloittaa kirjansa käymällä läpi arkkipiispa Kari Mäkisen keväällä 2013 kirkolliskokouksessa pitämää puhetta, joka käsitteli avioliittoa. Ahvio toteaa puheen olleen ”pehmeistä retorisista muotoiluistaan huolimatta äärimmäisen radikaali, kumouksellinen ja omalta kannaltaan perin ’oikeassa oleva’”.

 

Ahvio jatkaa sanoen Mäkisen ja hänen laillaan ajattelevien asettaneen uhkarohkeasti kaikki sen kortin varaan, että nykyihminen todella tietää ihmisestä, uskosta, Jumalasta ja luonnonoikeuden etiikastakin ratkaisevasti enemmän ja paremmin kuin Raamattu, tunnustuskirjat ja ylikulttuurinen inhimillinen konsensus. Ellei näin olekaan, niin nyt otettu hengellis-henkinen ja yhteiskunnallinen riski realisoituu aikanaan hirvittävällä tavalla.

 

Jostakin Ahvio ja Mäkinen ovat myös samaa mieltä: Avioliitosta on syytä käydä laajaa ja syvällistä keskustelua. Kirkon ja koko suomalaisen kristikunnan on nyt syytä syventää käsitystään avioliitosta ja paneutua entistä paremmin avioliiton raamatulliseen taustaan, luomisen teologiaan, luonnonoikeuteen ja ennen kaikkea avioliiton määritelmään, olemukseen ja tehtäviin.

 

Tätä keskustelua vauhdittaakseen ja tukeakseen Juha Ahvio on kirjoittanut tämän kirjan.

 

Ahvio käy perusteellisesti läpi avioliiton historiaa. Hän aloittaa selvittämällä, mitä käsitteillä luonto, luonnollinen, luonnon laki ja luonnonoikeus tässä yhteydessä tarkoitetaan. Pian perheen ja avioliiton luonnollista tarkoitusta määritettäessä mukaan tulevat monien oppineiden lainausten myötä käsiteltäviksi myös darvinismi, paleontologia ja biokemia.

 

Kun avioliitto ja perhe on todistettu luonnollisiksi instituutioiksi, kirjassa määritetään perinteinen avioliitto, jolla on vankat perusteet kulttuuriantropologiasta, YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta, yhteiskunnan vaurauden ja hyvinvoinnin näkökulmasta sekä yksilön terveyden ja pitkäikäisyyden näkökulmasta. Avioliitto ja perhe ovat moraalilain mukaisia luonnollisia luomisjärjestyksiä.

 

Kirjan kaksi seuraavaa lukua vyöryttävät esille todisteita toisensa perään siitä, miten Raamattu, tunnustuskirjat ja kirkon uskosta kertovat asiakirjat määrittävät avioliiton miehen ja naisen liitoksi, jolla on vahva yhteys lasten saamiseen ja kasvattamiseen.  

 

Ryhdyttäessä pohtimaan, miksi avioliitto ja perhe ovat rappeutuneet etenkin Pohjoismaissa, tullaan alueelle, joka tarjoaa lukijoille runsaasti uutta ja yksilöityä tietoa. Syyttävä sormi osoittaa 1960-luvun seksivallankumousta ja hyvinvointivaltion taipumusta korvata perheelle aiemmin kuuluneet asiat yhä lisää valtaa ja toimintoja itselleen haalineen valtion toimilla. Sapiskaa saa myös pohjoismaisen sosialidemokratian kirkkokielteisyys ja pyrkimys sitoa ihmiset yhä tiukemmin valtioon.

 

Miten tähän on tultu, se käy kirjassa selväksi. Entä tästä eteenpäin? Siitäkin Juha Ahvio piirtää kuvaa, joka ei uskonnonvapauden, sananvapauden ja mielipidevapauden kannalta kovin mukavalta näytä. ”Tasa-arvoinen avioliittolaki” lakkauttaa perinteisen avioliiton, joka on jo nyt etenkin Pohjoismaissa henkitoreissaan.

 

Keskustelu käy mahdottomaksi, kun jo pelkkä homoliikkeen ajamien asioiden kyseenalaistaminen tulkitaan vihapuheeksi. Kunnalliset päiväkodit ja koulut istuttavat ”ainoan oikean” ajattelun lapsiin jo pienestä pitäen. Jne. Ahvion lista seurauksista on pitkä, yksityiskohtainen ja ennakoi vaikeuksia klassisen kristinuskon kannattajalle, joka pitää kiinni Raamatusta.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin