Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Jouko Jääskeläinen: Juhlien juhlat

Jouko Jääskeläinen

Juhlien juhlat

Uusi Tie, 204 sivua

 

Viime aikoina on aiheellisesti korostettu kristinuskon juutalaisia juuria. Vanhan testamentin patriarkat olivat juutalaisia, profeetat olivat juutalaisia, Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat juutalaisia ja lähes koko Raamattumme on juutalaisten kirjoittama. Niinpä ei olekaan yllättävää, että myös monet meidän juhliemme ja perinteidemme juuret ovat juutalaisuudessa.

 

Jouko Jääskeläisen kirja ”Juhlien juhlat” ottaa vauhtia vuosituhansien takaa lähtiessään selvittelemään juutalaisten juhlien syntyä, sisältöä ja vaikutusta meidän juhliimme. Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen talousjohtajana työskentelevä Jääskeläinen on valtiotieteiden tohtori. Hänen väitöskirjansa aihe on ”Yhteisöllisyys juutalaisessa kansallisuusajattelussa ja Israelin valtion itsenäisyysjulistuksessa”. Miehellä on siis kunnioitettava annos juutalaisen kulttuurin tuntemusta.

 

”Juhlien juhlat” sisältää runsaasti mielenkiintoista ja selkeästi esitettyyä tietoa. Mukana on myös melkoinen määrä aikalaskelmia, erilaisten kalenterien vertailua ja ajankohtien määrittämistä havainnollistavia taulukoita. Näiden osalta tämä valtiotieteilijän perusteellisuudella ja talousmiehen tarkkuudella rakennettu kirja on paikoin vaativaa luettavaa.

 

”Juhlien juhlat” kirjan lähtökohtana on Kolmannen Mooseksen kirjan 23. luku, jossa Jumala ilmoittaa kansalleen Israelille juhla-ajat. Näiden juhlien kautta avautuu paljon muutakin kuin vain vuodenkiertoa rytmittäviä tapahtumia. Juhliin on kätkettynä Jumalan pelastussuunnitelma, niiden myötä tulevat ymmärrettäviksi monet profetioissa mainitut ja jo tapahtuneet asiat. Juhlien kautta voi hakea oivaltamisen avaimia myös sellaisiin Raamatun ilmoittamiin tapahtumiin, jotka eivät ole vielä tapahtuneet, mutta joiden tuloa ennakoivat merkit ovat jo nähtävissä.



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin