Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Hanna-Maria Vahala: Lapsen rukous

Hanna-Maria Vahala,

Lapsen rukous,

Päivä, 2015

 

Kun luin kirjaa, mieleeni tuli erään ystäväni lausahdus: ”Jos kerromme uskon asioista tavalla, jonka lapsetkin ymmärtävät, niin silloin jaksavat myös aikuiset kuunnella”. Tässä kirjassa limittyvät onnistuneella tavalla keskenään lasten ja aikuisten maailmat.

 

Aikuisille kirja neuvoo, miten kertoa lapselle rukouksesta ja sen tärkeydestä. Tarjolla on hyviä vinkkejä myös monista muista asioista kuten esimerkiksi siitä, miten selittää pikkuväelle enkelien tehtävät tai hyvän Jumalan ja pahan maailman välinen ristiriita. Kirjassa tutkitaan hieman myös Raamattua. Tarjolla on raamatunjakeita, joista on hyvä keskustella lapsen kanssa.

 

Lapsille kirjassa on runsaasti hyvin kirjoitettuja rukouksia elämän monenlaisiin tilanteisiin. Perhe, isovanhemmat, ystävät, paras kaveri, lemmikkieläimet, kiusaaminen ja pelot ovat saaneet vuodenaikojen ja monien muiden asioiden tavoin omat rukouksensa. Viimeisenä rukouksena kirjassa on lyhyen selityksen kera Jeesuksen meille opettama Isä meidän–rukous.

 

Hanna-Maria Vahala on kasvatustieteiden maisteri ja terapeutti, joka on toiminut evankelistana seurakunnissa. Omakohtaista lasten maailmaan tutustumista hänelle on kertynyt myös äitinä ja opettajana. Kaikki tämä myös näkyy kirjan teksteissä. Lapsia varten kirjoitetut rukoukset ovat varsin uskottavalla tavalla lapsen suuhun sopivia. Paikoin lauseiden pituutta ja sivulauseiden runsautta  olisi voitu tässä tarkoituksessa hieman yksinkertaistaa. Plussaa on se, että rukoukset ovat hengellisesti eheitä ja sanomaltaan raamatullisia.

 

Saara Losoin piirrokset tukevat tekstiä hyvällä tavalla. Kuvien lämmin arkisuus on vailla epärealistista kiiltokuvamaisuutta ja siloteltua kauneutta, joka usein vaivaa varsinkin käännöskirjoja.

 

Tässä eräs kirjan rukouksista:

Rakas taivaan Isä,

joskus minua pelottaa.

Kuuletko sinä silloinkin,

kun kuiskaan rukouksen ihan hiljaa?

Tai rukoilen vaan mielessäni enkä ollenkaan ääneen?

Kun pelottaa oikein paljon, tuntuu kuin vatsaan sattuisi.

Toisinaan taas, kun pelottaa,

tuntuu kuin palelisin niin, että ihan tärisee.

Rakas taivaan Isä,

onhan se sinun enkelisi sillin lähelläni,

vaikka minä en näekään sitä?

Kun pelottaa, voisin silti ajatella,

että olen ihan turvassa siipien suojassa.

Aamen.

----------------------- 

 

Hyvä kirja lapsen hengellisen kasvun tukemiseen sekä aikuisen ja lapsen yhteisiin rukoushetkiin.

 

Teksti    ****

Kuvitus  *****

 

(634)

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin