Kirkonrakentajien Foorumi kokoaa yhteen kirkossa ja sen herätysliikkeissä ja järjestöissä sekä yhteiskunnassa toimivia henkilöitä, jotka haluavat olla mukana keskustelemassa karismaattisuuden merkityksestä kirkon tärkeänä voimavarana. Käytännössä tämä tapahtuu mm. Foorumin järjestämissä seminaareissa.
Foorumin tavoitteena on keskustella karismaattisuuteen kohdistuvista ennakkoasenteista ja peloista. Foorumi pyrkii osoittamaan, että karismaattisuus on luonnollinen osa kirkon spiritualiteettia, teologiaa ja toimintaa.
Foorumin puheenjohtajana toimi sen perustamisesta tammikuussa 2007 lokakuuhun 2009 saakka arkkipiispa emeritus John Vikström. Hänen pyydettyä eroa tehtävästä puheenjohtajaksi valittiin Foorumin varapuheenjohtaja piispa emeritus Jorma Laulaja.
Foorumin perustanut Hengen uudistus kirkossamme ry on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimiva uudistusliike. Yhdistyksen tarkoituksena on
- rohkaista Suomen evankelisluterilaista kirkkoa seurakuntineen sekä kirkon piirissä toimivia herätysliikkeitä ja yhdistyksiä jatkuvaan hengelliseen uudistumiseen,
- korostaa Pyhän Hengen, armolahjojen, rukouksen ja yhteyden merkitystä kristillisten kirkkojen, yhteisöjen ja yksityisten kristittyjen elämässä,
- selvittää Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä karismaattisuuden raamatullisia ja teologisia perusteita, sisältöä, tehtävää ja merkitystä yhdessä muiden kirkollisten toimijoiden kanssa,
- harjoittaa julistus-, opetus- ja koulutustoimintaa spiritualiteetin vahvistamiseksi sekä
- toimia seurakunnissa kirkon jäsenten seurakuntayhteyden vahvistamiseksi sekä eri kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen ja niiden jäsenten välisen elävän yhteyden toteutumiseksi.