Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Kirkonrakentajien Foorumi kasvaa ja laajenee

Foorumin puheenjohtaja piispa emeritus Jorma Laulaja

Foorumin toiminnassa on alkamassa seuraava vaihe. Valtakunnallisista seminaareista ollaan siirtymässä hiippakunnallisiin seminaareihin. Uutta ovat myös pilottiseurakunnat, joiden kanssa ryhdytään etsimään ja testaamaan käytännön tapoja seminaareissa löydettyjen asioiden viemiseksi ruohonjuuritason toimintaan. Täältä löydät myös Foorumin jäsenet..

 

Kirkko on eräässä historiansa suurimmista murroksista

 Kirkko elää erästä koko historiansa suurinta murrosvaihetta. Kristillisyyden painopiste maailmassa on muuttumassa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Koko ihmiskuntaa ravistelevat asiat kuten ilmaston lämpeneminen, arvojen mureneminen ja uusbarbarismi asettavat myös kirkkojen toiminnalle aivan uudenlaisia haasteita. Laitoskirkko ei niistä selviydy. Pyhän Hengen eläväksi tekemällä hengellisellä yhteisöllä on sitä vastoin noissakin tilanteissa annettavana tulevaisuuden ja toivon näköaloja.

Valtakunnallisilla seminaareilla avattiin ovia karismaattisuudelle

Syksyllä 2007 järjestettiin Helsingissä Lähetyskirkossa Kirkonrakentajien Foorumin valtakunnallinen seminaari. Sen otsikkona oli ”Karismaattisuus - kirkon ongelma vai mahdollisuus?” Seminaarin tavoitteena oli etsiä vastausta kysymyksiin, mitä terve karismaattisuus kirkossamme voisi olla, ja miten voisimme tukea ja vahvistaa sen asemaa kirkossamme.


Lue lisää


Kempele aloittaa alueelliset seminaarit

Valtakunnallisista seminaareista ollaan siirtymässä hiippakunnallisiin seminaareihin, joista ensimmäinen järjestetään 21.5.2010 Oulun hiippakunnassa yhteistyössä Oulun hiippakunnan ja Kempeleen seurakunnan kanssa. Seminaarin  ohjelma on monipuolinen ja mielenkiintoinen.


Lue lisää


Meilahden seurakunta on ensimmäinen pilottiseurakunta

Pilottiseurakuntahankkeen tavoitteena on löytää toimivia käytännön ratkaisuja, joilla voidaan saada vastauksia mm. seuraaviin kirkon tämän hetken haasteisiin. Meilahden seurakunta Helsingin seurakuntayhtymästä on ilmoittautunut ensimmäiseksi Kirkonrakentajien Foorumin pilottiseurakunnaksi.


Lue lisää


Kirkonrakentajien Foorumin jäsenet

Foorumin jäseniksi on kutsuttu eri puolilla kirkkoamme, maatamme, seurakuntiamme ja kirkollisia järjestöjämme toimivia henkilöitä, jotka haluavat olla mukana rakentamassa ja uudistamassa kirkkoamme.


Lue lisää


Kirkonrakentajien Foorumin tausta ja tavoitteet

Hengen uudistus kirkossamme ry. perusti Kirkonrakentajien Foorumin käynnistämään ja käymään laajapohjaista keskustelua spiritualiteetista ja siihen sisältyvästä karismaattisuudesta Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.


Lue lisää


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin