Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Bergvikissä rukoiltiin sekä nautittiin upeasta luonnosta ja hyvästä seurasta

Bergvikin viikonloppu oli yhteyttä, rukousta ja iloa Herrassa
Bergvikin kartanossa vietettiin 25.-26.9.2010 Rukouksen ja ylistyksen viikonloppua. Halukkaat saattoivat aloittaa viikonlopun ohjelman jo perjantaina osallistumalla samassa paikassa illalla järjestettyyn lehtimajanjuhlaan.
 
Hengen uudistus kirkossamme ry:n järjestämän viikonlopun runsaasta ohjelmasta vastasivat  Pirkko Arola, Marita Rautio, Pasi Jaakkola, Maarit ja Harri Verkkoperä sekä Kaija ja Reijo Telaranta.  Tästä voit tutustua kuvien, lyhyen selostuksen ja erilaisen opetusmateriaalien kautta Bergvikin toimintakeskukseen ja viikonlopun ohjelmaan.

 

Löydät tekstisivun lopusta parinkymmenen kuvan kuvakertomuksen viikonlopusta.

Myös viikonlopun luentotiivistelmät ovat tekstisivun lopussa.

 

Jumalan määräämä ilon ja kiitoksen juhla

 

Perjantaina kello 18 kokoonnuttiin lehtimajanjuhlaan.  Musiikilla ja opetuksella oli maittavan aterian ohella illassa tärkeä osuutensa. Nuorekas ja vauhdikas musiikkiryhmä Varajuutalaiset soitti heprealaisia lauluja, jotka saivat juhlaväen liikkeelle. Pian isoa salia kiersi riemukas joukko tapaillen juutalaisten tanssien askelkuvioita. Myös Maarit ja Harri Verkoperä, joiden varsinainen musiikillinen urakka oli ajoitettu lauantaille ja sunnuntaille, liittyivät innolla Varajuutalaisten seuraksi tuoden mukaan oman vauhdikkaan ja iloisen panoksensa. Harrin Hengen innoittamana laulamissa taiturimaisissa sooloissa saattoi suorastaan kuulla vanhan hepreralaisen laulutavan ylistyksen ja palvonnan rytmit ja sävelkuviot.

 

Jumala kutsuu meitä palvelemaan rukoillen

 

Rukousviikonlopun ohjelma alkoi lauantaina Reijo Telarannan alustuksella aiheesta Palveleva rukous. Hän rohkaisi kaikkia palvelemaan esirukouksin läheisiään, omaa seurakuntaansa, maataan ja muita Pyhän Hengen sydämelle nostamia asioita. Vaika Pyhä Henki antaa erityisen armolahjan sairaiden puolesta rukoilemista varten vain joillekin, meidät kaikki on kutsuttu rukoilemaan toinen toistemme ja yhteisten asioiden puolesta. Reijon esityksen runko on ohessa pdf-tiedostona.

 

Viikonlopun aikana rukousta myös harjoitettiin ja harjoiteltiin monin eri tavoin. Välillä joukko jaettiin kolmen hengen ryhmiin, jotka harjoittelivat Kaija Telarannan opastuksella toistensa siunaamista. Ryhmissä myös rukoiltiin vuorotellen jäsenten puolesta. Eräässä vaiheessa kaikki pelmahtivat pihalle harjoittelemaan rukouskävelyä. Kukin suuntasi omalle taholleen rukoillemaan ääneen tai hiljaisesti, omin sanoin tai psalmiteksteihin tukeutuen. Upea luonto ja lempeä syksyinen sää tarjosivat tällaiseen hienon ja kannustavan ympäristön. 

 

Jännittävin rukousharjoitus taisi useimpien mielestä olla niin sanottu kuuntelevan rukouksen harjoitus. Siinä kolmen hengen ryhmät rukoilivat vuorotellen jäsentensä puolesta hiljentyen samalla kuuntelemaan, olisiko Jumalalla asianomaiselle jotain asiaa, jonka hän haluaisi välitettävän kuvan, raamatunkohdan, virrensäkeen tai jonkun erityisen sanan muodossa? Kun harjoituksen jälkeen kysyttiin, moniko tunsi saaneensa tällaisen merkityksellisen viestin, lähes kaikki kädet nousivat pystyyn.

 

Lopuksi Pirkko Arola johdatti seuraavan päivän epistolatekstin jakeita käyttäen osallistujat hiljaiseen rukoukseen. Sen aikana kukin sai rauhallisesti luetun tekstin ja meditatiivisten taukojen myötä uppoutua Raamatun sanan sisältöön ja sen omassa mielessä herättämien ajatusten kuunteluun. JUmala puhuu myös hiljaisuuden kautta.

 

Seurakunta ja juutalaiset, saman Jumalan kaksi todistajaa

 

Seuraavan jakson alustuksessaan Reijo kertoi, millä tavalla kristinuskon juuret ovat vahvasti juutalaisuudessa ja miten Jumalan Vanhassa testamentissa tekemät liitot ja lupaukset ovat Hänen omaisuuskansansa ja silmäteränä osalta edelleen voimassa. Vastoin korvausteologian nimellä kulkevan harhaopin näkemyksiä Israelilla tulee kaikkine vikoineenkin olemaan edelleen tärkeä osuutensa Jumalan pelastussuunnitelmassa ja lopun ajan tapahtumissa. Juutalaiset ja niin sanottu pakanaseurakunta ovat Jumalan kaksi todistajaa. Kummallakin on todistuksessaan annettavana oma tärkeä ja kokonaisuutta vahvistava painotuksensa ja näkökulmansa. Luennon runko on ohessa pdf-tiedostona.

 

Kun perustus kristittyjen ja juutalaisten tärkeälle yhteydelle oli rakennettu, Marita Rautio jatkoi johdattelemalla kuulijat Jumalan Vanhassa testamentissa määräämien juhlien ja aivan erityisesti lehtimajanjuhlan sisältöön ja messiaaniseen merkitykseen. Lehtimajanjuhlalla, jota samaan aikaan rukousviikonlopun kanssa vietettiin Israelissa, on juutalaisen tradition lisäksi myös selkeä messiaaninen sisältönsä. Taivasten valtakunnan voitto pimeyden voimista ja Jeesuksen toinen tuleminen ovat tärkeitä asioita myös kristilliselle seurakunnalle. Tämänkin luennon runkoon voit tutustua ohessa olevan pdf-tiedoston kautta.

 

Lauantai päättyi sanan ja rukouksen iltaan, saunomiseen sekä myöhemmin illalla vietettyyn rukousiltaan. Näihin tapahtumiiin saimme mukaan myös Pasi Jaakkolan, joka opetti mm. tasapainoisen Pyhän kolminaisuuden tärkeydestä. Musiikilla, opetuksella ja rukouspalvelulla oli illan ohjelmassa tärkeä osuutensa.

 

Jeesus ei kulkenut köyhien eikä sairaiden ohi

 

Sunnuntai alkoi kappelissa rukouksella ja ylistyksellä jatkuen pienen tauon jälkeen messuna, jossa kaikki saivat kokoontua Herran Pyhälle Ehtoolliselle. Messun toimitti Pirkko Arola. Puheessaan hän muistutti siitä, että Jeesus ei katsonut ohi eikä ollut välinpitämätön kohdatessaan köyhiä, sairaita ja syrjittyjä. Kun hän opetti paikalla olleille fariseuksille lähimmäisenrakkauden merkitystä, yleensä niin kärkkäät ja suulaat fariseukset eivät saaneet sanaa suustaan.

 

Pirkko muistutti kuulijoille, että meidän tulee esimerkiksi romanikerjäläisiä ja muita ahtaalle joutuneita kohdatessamme ottaa mallia Jeesuksesta eikä fariseuksista, jotka katselivat ylemmyydentuntoisina syrjäytyneitä ja yhteiskunnassa marginaaliin ajutuneita.

 

Rukousviikonloppu päättyi lounaan ja matkaan siunaamisen jälkeen iltapäiväkahviin. Monista suista kuultiin tuolloin sama vakaa toivomus: tänne tullaan viimeistään vuoden päästä uudelleen. Bergvik ja rukousviikonloppu ovat niin mainio yhdistelmä, että tätä täytyy ehdottomasti saada lisää! 

 

Mitä ovat Hengen uudistus kirkossamme ry ja Bergvikin kartano?

 

Hengen uudistus kirkossamme ry on luterilaisen kirkon sisällä toimiva tasapainoista kolminaisuutta ja Pyhän Hengen merkitystä esillä pitävä uudistusliike, johon voit tutustua lähemmin kautta.

 

Bergvikin kartano ja toimintakeskus sijaitsee ykköstien varrella Helsingin suunnasta 14 km ennen Salon keskustaa, pitkän ja kapean Hirsjärven rannalla. Kauniissa kartanomiljöössä ja vehmaan luonnon keskellä Bergvik tarjoaa erinomaiset puitteet yhteiselle viikolopullemme. Bergvikin osoite on Bergvikintie 43, 25110 Kruusila

 Runsaasti tietoja ja kuvia Bergvikistä löydät takaa.

 

Luentotiivistelmä: Vieläkö Jumala parantaa.pdf 

Luentotiivistelmä: Israel ja seurakunta - Jumalan kaksi todistajaa.pdflehtimajanjuhla.pdfkannykka_ja_armolahjat.pdf 

Viikonloppuna oli epätavallisen lämmin ja kaunis syksyinen sää.

Viikonloppuna oli epätavallisen lämmin ja kaunis s...
Bergvikin puistossa kävelijä kohtasi mm. Raamattua tutkivia patsaita. Taustalla kartanon päärakennus.

Bergvikin puistossa kävelijä kohtasi mm. Raamattua...
Järvi kimalteli kauniina puiden välistä.

Järvi kimalteli kauniina puiden välistä.

Israelissa vietettiin samaan aikaan lehtimajanjuhlaa. Myös Bergvikiin oli rakenettu lehtimaja. Sofarin soitto kutusi Herran juhlaan.

Israelissa vietettiin samaan aikaan lehtimajanjuhl...
Tältä lehtimaja näytti sisältä syysauringon lämmittäessä mukavasti...

Tältä lehtimaja näytti sisältä syysauringon lämmit...
... ja näin kaunis ja idyllinen lehtimaja oli, iltan pimeys oli laskeutunut ja valot sytytetty.

... ja näin kaunis ja idyllinen lehtimaja oli, ilt...

Monet rukousviikonlopun viettäjistä saapuivat jo perjantaina osallistuakseen lehtimajanjuhlaan.

Monet rukousviikonlopun viettäjistä saapuivat jo p...
Juhlan alussa Marita Rautio sytytti kynttilät.

Juhlan alussa Marita Rautio sytytti kynttilät.
Lehtimajanjuhlan musiikista huolehti yhtye Varajuutalaiset...

Lehtimajanjuhlan musiikista huolehti yhtye Varajuu...

...vahvistuksenaan Harri ja Maarit Verkkoperä

...vahvistuksenaan Harri ja Maarit Verkkoperä
Lehtimajanjuhla on kiitoksen ja ilon juhla, mikä myös näkyi ja kuului.

Lehtimajanjuhla on kiitoksen ja ilon juhla, mikä m...
Kun rukousviikonlopun oma ohjelma lauantaina alkoi, ensimmäisenä aiheena oli palveleva rukous. Kaija Telaranta opasti osallistujia toistensa siunaamiseen.

Kun rukousviikonlopun oma ohjelma lauantaina alkoi...

Luentojen yhteydessä rukouksen erilaisia muotoja harjoiteltiin muutaman hengen ryhmissä.

Luentojen yhteydessä rukouksen erilaisia muotoja h...
Välillä kokoonnuttiin majoitustiloiksi ja ruokalaksi  kunnostettun vanhaan navettaan.

Välillä kokoonnuttiin majoitustiloiksi ja ruokalak...
Opetus ja käytännön harjoitukset tekivät asioista eläviä ja konkreettisia.

Opetus ja käytännön harjoitukset tekivät asioista...

Yhdessä rukoileminen on Jumalan meille antama valtava lahja, etuoikeus ja voima.

Yhdessä rukoileminen on Jumalan meille antama valt...
Pasi Jaakkola opetti tasapainoisen Pyhän kolminaisuuden tärkeydestä havainnollistaen asiaa hauskasti mm. autolla.

Pasi Jaakkola opetti tasapainoisen Pyhän kolminais...
Bergvikin kartano seisoo komealla mäellä.

Bergvikin kartano seisoo komealla mäellä.

Pihamaalla ovat tunnetun tiedemiehen, papin ja Lähi-Idän tutkijan Aapeli Saarisalon sekä hänen vaimonsa Riitan haudat.

Pihamaalla ovat tunnetun tiedemiehen, papin ja Läh...
Kurssikeskuksena ja retriittipaikkana toimiva Bergvik valloitti viikonlopun viettäjät. Tänne tullaan vielä monesti uudelleen!

Kurssikeskuksena ja retriittipaikkana toimiva Berg...
Ilpo Björn kuvasi rukousviikonlopun aikana taivaalta erikoisen pilvi- ja valoilmiön, kuin Pyhän Hengen antaman rohkaisun.

Ilpo Björn kuvasi rukousviikonlopun aikana taivaal...


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin