Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23
Päivän Sana 15.10.2024

Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.



5 Moos. 31:8

Israel ja seurakunta, Jumalan kaksi todistajaa

2_israel_ja_seurakunta_-_jumalan_kaksi_todistajaa_uusi.pdf

Tällä käyttämälläni otsikolla on julkaistu kirja. Siinä kerrotaan, miten juutalaisilla ja kristillisellä pakanakansoista muodostuneella seurakunnalla on paljon enemmän yhteistä kuin mitä osaamme aavistaakaan. 

 

Samalla otiskolla on TV7 kanavalla julkaistu myös pastori Kalle Venäläisen sarja. Sen teemana on ollut Juutalaisten ja kristittyjen välinen jännite, joka on jatkunut kaksituhatta vuotta. Onko juutalaisten ja kristittyjen sovitus vielä mahdollinen? Kalle Venäläisen luotsaama luentosarjassa otetaan terävästi ja erittäin aiheellisesti kantaa myös harhaoppiin nimeltä korvausteologia.

 

Tällä raamattutunnilla käytän tutuksi tullutta otsikkoa tarkastellen Israelin ja seurakunnan vaiheta kuuliaisuuden, parannuksenteon ja Jumalan käsittämättömän armon näkökulmasta. 

 

TAISTELEVA ISRAEL

•     Taistelu ulkoisia vihollisia, pakanuutta ja luopumusta vastaan, omasta joukosta nousseita vääriä profeettoja vastaan,

•     Nyt olen valinnut nimeni asuinsijaksi Jerusalemin ja kansani Israelin ruhtinaaksi Daavidin. (2.Aik.6:6)

 

TAISTELEVA SEURAKUNTA

•     Taistelu pimeyden voimia ja henkivaltoja vastaan (Ef.6:12)

•     Taistelu harhaoppeja ja luopumusta vastaan. Omasta joukosta nousevia eksyttäjiä vastaan

•     Vaarallisin ei ole susi lammasten vaatteessa, vaan susi paimenen vaatteissa!

•     Raamattu puhuu paljon tällaisista vaaroista. Niiden kanssa ei neuvotella tai sovitella. Niitä vastaan ON TAISELTAVA.

•     Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. (Kol.1:27)

 

SYNTIIN LANGENNUT ISRAEL

•     (Jes.66:3-4)

 

•       ”Israel oli rehevä viiniköynnös, joka tuotti hedelmiä. Mitä runsaampi sen hedelmä oli, sitä enemmän se teki alttareita. Mitä parempi sen maa oli, sitä komeampia [Baalin] patsaita se pystytti.

2. Heidän sydämensä oli petollinen. Nyt he saavat kärsiä siitä: Herra särkee heidän alttarinsa, hävittää heidän [baalille pystytetyt] kivipatsaansa. (Hoos.10:1-2)

•     ”Te olette valinneet omat tienne ja mieltyneet omiin iljetyksiinne, ja minä puolestani valitsen kurituksen tien, teitä kohtaa se, mitä te pelkäsitte. Kun minä kutsuin, kukaan ei vastannut, kun minä puhuin, kukaan ei kuunnellut. Te teitte sitä, mikä on väärää minun silmissäni…”

•     Minun luokseni tuli Israelin vanhimpia. He asettuivat eteeni istumaan, ja silloin minulle tuli tämä Herran sana: "Ihminen, nämä miehet ovat antaneet sydämensä epäjumalille ja kiinnittäneet katseensa sellaiseen, mikä vie heidät syntiin. (Hes.14:1-3)

 

•     Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hylänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton. Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. (Jes.24:5-6)

 

SYNTISTEN SEURAKUNTA

•     Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. (Room.3:22-23)

 

•     Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia.

   (2.Ti.3:1-2)

 

·    He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! (2.Tim.3:4-5)

 

·    Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, (Room.8:19-20)

 

KATUVA JA ARMAHDETTU ISRAELIA

•     Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. Herra, älä ylen määrin vihastu meihin, älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme. Katso meitä. Kaikki me olemme sinun kansaasi.

(Jes.64:7-8)

 

•     Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä. (Jer.18:8)

 

KATUVA JA ARMAHDETTU SEURAKUNTA

•     Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan,

 … Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. (1.Piet.2:9-10)

 

•     Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu.(Ef.2:4-5)

 

VAINOTTU MUTTA EI TUHOTTU ISRAEL

•     ”Niin kuin lintujen parvi peittää taivaan, niin Herra Sebaot peittää kilpenä Jerusalemin. Hän suojelee sitä ja pelastaa sen, hän varjelee sitä ja  suo sille turvan.” (Jes.31:5)

 

VAINOTTU MUTTA EI TUHOTTU SEURAKUNTA

•     Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. (2.Kor.4:8-9)

 

YHTEENVETO

•     Israel on Jumalan silmäterä, omaisuuskansa

•     Israel on meille kuva seurakunnasta

•     Israel on meille varoittava ja myös rohkaiseva esimerkki

•     Israel on meille Jumalan pelastussuunnitelman perusta

•     Israel on meille Jumalan aikaa näyttävä tiimalasi

·    

Rukoikaamme yhdessä molempien puolesta

 



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin