2. Kylläpä ne kasvavat nopeasti!

8.8.2022

Pienet orvot oravamme Olli (kotoisin Orivedeltä) sekä Tuuli ja Viima (kotoisin Tampereen Kissanmaalta) ovat kasvaneet ja voivat hyvin. Teini-ikään ehtineet kasvattilapsukaisemme kiipeilevät, temmeltävät ja ottavat ruokailun päälle kelpo päivätorkut.

Suurimman osan ajasta ne viettävät pirtin pöydälle nostetussa kookkaassa häkissään. Eri korkeuksilla olevilla oleskelu- ja ruokailutasoilla, isolla kiipeilypuulla ja muulla oravia kiinnostavalla siitä on pyritty tekemään oravien puuhamaa. 

Ajoittain oravat saavat haltuunsa koko pirtin. Kun luukun avaa ja käden työntää häkkiin, niin välittömästi on orava kiipeämässä hihaa pitkin olkapäälle. 

Pian on vuorossa vieroittamisen ensimmäinen vaihe. Häkki oravineen viedään pihallamme olevan aitan taakse räystään alle. Siellä ne tottuvat turvallisessa paikassa ulkoilmaan, luonnon säihin, ääniin sekä ulkopuolella liikkuviin lajitovereihin ja lintuihin. Huolto pelaa edelleen eli ruokaa viedään entiseen tapaan häkkiin.

Sitten onkin jäljellä haikein hetki. Kulkuaukko ulos vapauteen avataan, ja pikkuiset kirmaisevat läheisten kuusien oksille aina latvaan saakka.

Jos viime kesän tapahtumat toistuvat, niin täydellisestä vapaudesta huolimatta kolmikko käy edelleen häkissä syömässä ja yöpymässä. Mihinkäs sitä kukaan lähtisi, jos on tarjolla ilmainen ja hyvin pehmustettu kortteeri sekä vapaat aamiaiset ja päivälliset!

Meillä ei tietysti ole mitään sitä vastaan, että pienokaiset asettuvat Pihlavan lähimetsiin ja käyvät usein tapaamassa kasvattivanhempiaan. Pienestä alle 40 gramman silmättömästä ja karvattomasta oravavauvasta kasvatetun oravan lähdössä metsäoravaksi on samaa luopumisen haikeutta kuin lapsen lähettämisessä siunausten saattelemana kouluun tai aikanaan armeijaan tai omaan kotiinsa.

Vain sellaista voi kaivata, jota on paljon rakastanut ja yhä rakastaa.