Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23
Päivän Sana 16.04.2024

Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.



Ps. 23:3

Oraville opetettiin pöytätapoja

"Sisäkirjeenvaihtajanne Harri tässä, hei! Raportoin jälleen tapahtumista Pihlavan pirtissä.

Oravien häkissä käy aamuisin hirmuinen kuhina. Usko ja Toivo kiipeilevät verkkoja ylös ja alas. Seuraavaksi ne kipittävät kiipeilypuussa ja leikkivät hippaa. Sitten ne aloittavat kaiken alusta.
Kun Kaija-emäntä avaa häkin oven ja työntää kätensä sisälle, Usko ja Toivo kilpailevat siitä, kumpi ehtii ensimmäiseksi kämmenelle. Veijarit tietävät, että ojennettu käsi tarkoittaa ruokahetkeä!

Tänään emäntä opetti orvoille oravanpoikasille ruokailutapoja. Lusikkaa en kuitenkaan nähnyt niille pitkäsormiseen käpälään tarjottavan. Ehkä lusikka, haarukka ja veitsi ovat vuorossa joskus myöhemmin.

Toivo opetteli syömään istualtaan leivänpalaa. Usko oli vielä maitoruokinnassa. Se imi ateriansa Kaija-emännän taitavasti pitämästä pipetistä.

Usko on vielä pieni, mutta sellaisenakin se on riittävän suuri ollakseen oikea kelpo orava. Vielä nyt Usko on maitoruokinnalla, mutta kyllä se pian oppii syömään myös vavempaa ruokaa.

Meillä koirilla asiat sujuvat paljon yksinkertaisemmin. Isäntä laittaa meille ruokaa kuppeihin. Heti kun kuppi on kolahtanut lattiaan, me syömme kilpaa, ettei toveri pääse kesken ruokailua yllättämään. Se, joka ei pidä varaansa, saa huomata omassa kupissaan vieraan kuonon ja kuppinsa äkkiä tyhjentyneen.

Tässä kaikki tältä päivältä. Tarkkailen tilannetta valppaana ja raportoin välittömästi, kun jotain yllättävää ilmenee!"



© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin