Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23
Päivän Sana 20.04.2024

Jeesus sanoo: ?Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.?



Joh. 10:9

Pienen kilin syntymä ja kaksi ensimmäistä päivää

Kili kuvattuna välittömästi turkin kuivumisen jälkeen. Kätilönä toiminut Kaija on syystäkin ylpeä reippaasta kymmenen pisteen pienokaisesta.
Maanantaina 14.5.2018. oli historiallinen päivä. Israel täytti 70 vuotta, Yhdysvallat avasi lähetystönsä Jerusalemissa, kymmenet tuhannet palestiinalaiste yrittivät Gazan rajalla tunkeutua väkisin Israeliin ja Lahja kutullemme syntyi ihana kili.

Jo muutaman tunnin ikäisenä se käveli pihamaalla. Seuraavana päivänä siirryttiin jo maastoon ojhmettelemään ruohikkoa, kukkia ja maailman suuruutta. Samalla tutustuttiin myös perhoskoira Sallyyn, joka onkin paitsi utelias myös melkoinen linssilude,

Tällä sivulla olevat kuvat seuraavat kilin kahden ensimmäisen päivän vaiheita synnytyksestä lähtien. 

Klikkaamalla näet kuvat suurempina.

  
Kili on Kaijan avustamana tulossa aloittamaan oman elämänsä. Toinen etujalka ja kuonon pää ovat jo näkyvissä.
Kili on Kaijan avustamana tulossa aloittamaan oman...
Syntymisen ihme
Syntymisen ihme
Kun pikkuinen on saatu ulos, Lahja aloittaa vastasyntyneen hoitamisen.
Kun pikkuinen on saatu ulos, Lahja aloittaa vastas...

Nulemalla se puhdistaa ja kuivaa kilin. Nuoleminen myös lämmittää ja auttaa verenkierron vilkastumista.
Nulemalla se puhdistaa ja kuivaa kilin. Nuoleminen...
Jokainen paikka käydään läpi hellästi ja huolellisesti.
Jokainen paikka käydään läpi hellästi ja huolellis...
- Jokohan tässä voisi pian yrittää omille jaloille...
- Jokohan tässä voisi pian yrittää omille jaloille...

Vielä muutama emän  ison kielen lipaisu...
Vielä muutama emän ison kielen lipaisu...
- Nyt olisi hyvä jo päästä maitobaariin
- Nyt olisi hyvä jo päästä maitobaariin
Kaija opastaa kilin oikeaan suuntaan ja pienen suun perille asti
Kaija opastaa kilin oikeaan suuntaan ja pienen suu...

Sieltä se löytyi, ja kylläpä maistuukin hyvältä
Sieltä se löytyi, ja kylläpä maistuukin hyvältä
Pian se sujuu mainiosti jo ilman opastusta ja apuvoimia
Pian se sujuu mainiosti jo ilman opastusta ja apuv...
Elämänsä ensimmäisen aterian jälkeen kili päätti hieman levätä
Elämänsä ensimmäisen aterian jälkeen kili päätti h...

Maailman paras ja turvallisin lepopaikka
Maailman paras ja turvallisin lepopaikka
Pien siirryttiin pihalle. Eevertti, Siiri ja Jippu ihmettelivät lauman uutta jäsentä. Vai tulivatko ne kenties onnittelemaan Lahjaa?
Pien siirryttiin pihalle. Eevertti, Siiri ja Jippu...
Jippu, joka saa oman pikkuisensa parin viikon päästä, tuli rohkeasti lähemmäksi.
Jippu, joka saa oman pikkuisensa parin viikon pääs...

- Itse asiassa sinä olet minun pikkuveljeni, tuumasi Lahjan vuosi sitten synnyttämä Jippu.
- Itse asiassa sinä olet minun pikkuveljeni, tuuma...
. Onpa tämä maailma hurjan suuri paikka, pikkuinen kili ihmetteli.
. Onpa tämä maailma hurjan suuri paikka, pikkuinen...
Vähitellen se uskaltautui hieman kauemmaksi Lahjasta.
Vähitellen se uskaltautui hieman kauemmaksi Lahjas...

Ensimmäisenä päivänä opeteltiin seisomaan ja kävelemään.
Ensimmäisenä päivänä opeteltiin seisomaan ja kävel...
Aina välillä varmistettiin, että äiti on turvallisen lähellä.
Aina välillä varmistettiin, että äiti on turvallis...
Toisena päivän kiipeiltiin jo maakellarin katon rinteellä
Toisena päivän kiipeiltiin jo maakellarin katon ri...

Lahja vartioi pikkuisensa turvallisuutta tarkasti ja huolellisesti
Lahja vartioi pikkuisensa turvallisuutta tarkasti...
Kun on tarpeeksi pieni, mahtuu hyvin kävelemään äidin alitse
Kun on tarpeeksi pieni, mahtuu hyvin kävelemään äi...
- Sinun on parasta tyytyä toistaiseksi maitoon, sanoi Lahja kilille, joka teki tuttavuutta nurmikon kanssa.
- Sinun on parasta tyytyä toistaiseksi maitoon, sa...

- Isona sitten pistelet poskeesi nurmet, kukat, heinät ja pensaikot, Lahja rohkaisi kiliä
- Isona sitten pistelet poskeesi nurmet, kukat, he...
Jippu, Eevertti ja Kaija seurasivat Lahjan ja kilin touhuja huomaavaisesti hieman kauempaa
Jippu, Eevertti ja Kaija seurasivat Lahjan ja kili...
Sally olisi mielellään tullut katsomaan kiliä lähempää ja ehkä hieman nuuhkaisemaankin, mutta Lahja ei antanut siihen lupaa.
Sally olisi mielellään tullut katsomaan kiliä lähe...

- Eiköhän palata takaisin kuttulan luo, ehdotti Lahja
- Eiköhän palata takaisin kuttulan luo, ehdotti La...
Vanhan savusaunan seinustalla kili yritti matkia Jipua ja syödä vihanneksia isosta vadista.
Vanhan savusaunan seinustalla kili yritti matkia J...
- Näin helppoa se on sitten, kun vähän kasvat, opasti Jippu pikkuveljeään.
- Näin helppoa se on sitten, kun vähän kasvat, opa...

- Katso, äiti, minä kiipesin vuorelle. Ja äiti katsoi ylpeänä reipasta pienokaistaan
- Katso, äiti, minä kiipesin vuorelle. Ja äiti kat...
Arvatkaapa, kuka oli tämän sarvipäiven joukon huomion keskipisteenä! - Hei, tervetuloa laumaan, sanoivat kaikki.
Arvatkaapa, kuka oli tämän sarvipäiven joukon huom...
Pääsiäiskaritsamme Esteri katseli varmuuden vuoksi kiliä ja sen äidin suuria sarvia turvallisen matkan päästä.
Pääsiäiskaritsamme Esteri katseli varmuuden vuoksi...

Jippu ja Eevertti ryhtyivät miettimään pikkuiselle nimeä. Mitä sinä ehdottaisit?
Jippu ja Eevertti ryhtyivät miettimään pikkuiselle...
Nimen miettiminen oli niin raskasta puuhaa, että välillä piti syödä.
Nimen miettiminen oli niin raskasta puuhaa, että v...
-Hei, täällä Sally kyselee kiliä, sanoi Jippu Eevertille. - Kerronko sille, että  pikkuinen vietiin jo nukkumaan?
-Hei, täällä Sally kyselee kiliä, sanoi Jippu Eeve...


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin