7. Jeesus, Herran kärsivä ja kirkastettu palvelija

"Yritän tässä estää ketään sanomasta sitä todella typerää asiaa, mihin ihmiset usein syyllistyvät: ”Olen valmis hyväksymään Jeesuksen suurena moraalisena opettajana, mutta en hyväksy hänen väitettään, että hän on Jumala.”

Emme saisi sanoa näin. Ihminen, joka olisi ollut pelkästään ihminen ja olisi opettanut Jeesuksen tavoin, ei olisi ollut suuri moraalin opettaja. Hän olisi ollut mielisairas eli samalla tasolla kuin ihminen, joka sanoisi olevansa keitetty kananmuna. Tai hän olisi ollut helvetin paholainen. Sinun on tehtävä valintasi.

Joko tämä mies oli ja on Jumalan Poika, tai hän oli mielipuoli tai jotakin vielä pahempaa.

Voit nimittää häntä pähkähulluksi, voit sylkeä hänen päälleen, voit pitää häntä riivattuna tai voit langeta hänen jalkojensa juureen ja nimittää häntä Herraksi ja Jumalaksi. Mutta älkäämme puhuko sellaista hölynpölyä, että hän oli suuri opettaja. Hän ei tarkoituksella antanut meille sellaista vaihtoehtoa."

2. Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. 3. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.

4. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, 5. vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

6. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. 7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.

8. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois - kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. 9. Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.

10. Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan. 11. Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa.

12. Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa. (Jesaja 53:1-12 KR 92)

- Jumala kirkasti Poikansa Jordanilla kasteen yhteydessä. (Matt.3:17)

- Jumala kirkasti poikansa Kirkastusvuorella (Matt.17:5)

- Jumala kirkasti kuolemastaan puhuvan poikansa (Joh.12:27-28)

- Valtavin ja majesteetillisin kirkastaminen tapahtui haudasta nousseen Jeesuksen astuessa voittajana ylös taivaaseen!

Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu. 11. Ääni sanoi: "Kirjoita, mitä näet, ja lähetä kirja seitsemälle seurakunnalle: Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan."

12. Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua 13. ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö.

14. Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. 15. Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu.

16. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko.

17. Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut. Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: "Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, 18. iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.