6. Jeesus, seurakunnan pää ja kirkon Herra

Raotamme Raamattua

Pihava, Kurjentie 43, Sammaljoki, Sastamala, su 10.11.2019 klo 14, Reijo Telaranta

 

 

Osa 6

 

JEESUS, SEURAKUNNAN PÄÄ

JA KIRKON HERRA

 

Luimme yhdessä vuorolukuna Johanneksen evankeliumin luvut 15 ja 16

----------

 

Tämän kerran otsikon tutkiminen sisältää suuren vaaran. Me voimme keskittyä pohtimaan seurakunnan ja kirkon tilaa niin innostuneesti, että unohdamme kurkistaa omaan sisimpäämme. Onko Jeesus meidän elämämme ja uskomme ensimmäinen ja keskeisin asia? Onko hän minun Herrani?

 

Kysymys ei ole retorinen, juhlapuheen lause, johon kenenkään ei tarvitse edes yrittää vastata. Kysymys on elämästä ja kuolemasta. Iankaikkisesta elämästä tai iankaikkisesta kuolemasta ja kärsimisestä. 

 

Tällä hetkellä taistellaan siitä, kuka on seurakunnan pää ja kirkon Herra. Taistelaan sinun, minun ja jokaisen sellaisen sielusta, joka uskoo Jeesukseen ainoana tienään Jumalan luo. 

 

Lainaan tässä lähetysjohtaja jakamaa tekstiä. Siinä hän puolestaan lainaa Kalevi Lehtisen kirjoitusta vuodelta 2011. Näin nuo hätkähdyttävän terävänäköiset ja profetaaliset sanat kuuluvat:

 

"En muista elämästäni enkä edes Suomen historiasta aikaa, jolloin media ja yleinen mielipide olisivat suhtautuneet Kristuksen seuraamiseen, Raamattuun, uskoontuloon, seksiin, avioliittoon, luomiseen ja evankeliumin totuusarvoon niin nurjasti kuin tänään. Taistelu on alkanut!”

 

Lehtisen mukaan näkymätön, hajuton ja mauton kristillisyys hyväksytään. Mutta jos väitämme, että ”Jeesus on totta, syttyy sota”.

 

”Kun kerrot todella uskovasi, että Jeesus sovitti meidät Jumalan kanssa ja jokainen, joka uskoo häneen, pääsee taivaaseen, huomaat olevasi äärifundamentalisti. Puhumattakaan siitä, että hänen kuolleista nousemisensa ja taivaseen astumisensa olisi historiallinen fakta, jonka varaan voi rakentaa elämänsä ja maailmankatsomuksensa!”

 

Hieman myöhemmin Lehtinen toteaa:

 

”Itse asiassa tämä on jokseenkin normaali Kristuksen seurakunnan tilanne maailmassa. Nyt ei meillä sentään vangita, ruoskita tai tapeta Jeesuksen tähden.”

 

Kun me haemme vastausta kysymykseen, kuka on seurakunnan pää ja kirkon Herra, me olemme koko uskomme ytimessä. Väärä vastaus tähän kysymykseen suistaa meidät sen Raamatun tekstiin perustuvan ja isiemme tunnustaman kristinuskon ulkopuolelle. Sillä: 

 

"Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa." (Matt.6:24)

 

Tämän ajankohtaisen ja erittäin vakavan johdannon jälkeen on aika lähteä hakemaan vastauksia otsikon kysymyksiin:

 

 

A. JEESUS SEURAKUNNAN PÄÄ

 

Raamattu ei jätä pienintäkään sijaa sille, että me voisimme epäillä Jeesuksen Isältään saamia valtuuksia "puhua niin kuin se, jolla on valta". (Luuk.4:32)

 

”Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa. Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.” (Kol.1:17-18)

 

”Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef. 1:22–23)

 

Ihmisen ruumiissa on noin 300 lihasta, 300 niveltä, 206 luuta, kymmenen somea, kymmenen varvasta, kaksi kättä ja kaksi jalkaa mutta vain yksi pää. Monet ihmisen osat ovat korvattavissa tai niitä ilman voi elää, mutta ei päätä. Päätä ei voi korvata käsi eikä jalka eikä mikään muukaan ruumiin osa. 

 

Päätön kana räpiköi ja jopa lentää hetken, vaikka se on kuollut. Päänsä hukannut tai unohtanut seurakunta voi jatkaa monenlaista toimintaa, vaikka se olisi jo kuollut.

 

1. Kristus on koko maailmanlaajuisen seurakunnan pää

Kristuksen seurakuntaan kuuluvat rotuun, kirkkokuntaan, tunnustuskuntaan ja seurakuntaan katsomatta kaikki, jotka uskovat Jeesukseen ja turvautuvat häneen ainoana tienä pelastukseen ja Jumalan luo.

 

2. Kristus on paikallisten seurakuntien pää

Jeesus ei ole seurakunnassa vain kauniitten laulujen aihe, tarvittaessa esille otettava kiiltokuva eikä vain yksi asia seurakunnan moninaisten teemojen ja toimintojen joukossa. Jeesus on seurakunnan ainut perusta ja kestävä kulmakivi. Raamattu kansalle -käännöksen mukaan huippukivi, ylimmäinen kivi, jonka varassa koko holvikaari pysyy pystyssä.

 

Mikä tahansa muu elementti seurakunnasta voidaan poistaa ilman, että koko rakennus sortuu sen myötä, mutta jos huippukiven – Kristuksen – siirtää syrjään, sen mukana kaatuu koko rakennus.

 

Ilman neitseestä ihmiseksi syntynyttä, syntimme ristillä sovittanutta, kuolleista herätettyä ja taivaaseen astunutta Jeesusta ei voi olla kristillistä seurakuntaa.

 

Jeesus on seurakunnan kulmakivi / huippukivi. Myös me olemme kiviä samassa rakennuksessa.  Jokainen kristitty on kivenä rakennuksessa, jonka arkkitehti ja rakentaja on Kristus.

 

”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” (Ef.2:20-22)

 

3. Hän ylläpitää, ravitsee ja varustaa seurakuntaansa 

 

Kristus on itse läsnä seurakunnassaan, ellei hän ole joutunut seurakunnan oven ulkopuolelle, kuten oli käynyt Laodikean seurakunnassa. Siihen palaan hetken päästä erikseen.

 

Seurakunnassa on monenlaisia tehtäviä. Raamattu jopa sanoo painokkaasti, että jokaiselle seurakunnan jäsenelle on oma tehtävänsä. 

 

”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

 

Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.

 

Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.” (Ef.4:11-16)

Edellä oleva raamatunkohta tarjoaa seurakunnalle taivaallisen strategian. Seurakuntaa ei ole tarkoitettu paikaksi, missä pieni joukko huhkii uuvuksiin asti kentällä, ja muut istuvat katsomassa. Seurakunnassa kaikki kasvavat yhä lujemmin kiinni Kristukseen. JOtkut tehtävät ovat näkyvämpiä, mutta kaikki ne ovat ruumiin elämän ja rakentumisen kannalta yhtä tärkeitä. 

 

4. Jeesus tuntee seurakuntansa sen kaikkina aikoina

 

Ilmestyskirjan kirjeet seitsemälle seurakunnalle kertovat, miten tarkoin Jeesus seuraa seurakuntiensa elämää ja tilaa.

 

Johannes kuvaa, miten Jeesus käyskentelee seurakuntia kuvaavien lampunjalkojen keskellä. Osa Ilmestyskirjan seurakunnista on hengellisesti lähes kuolleita. Silti Jeesus lähestyy myös niitä kehottaen parannuksentekoon. Samalla hän toteaa, että ellei parannusta tehdä ”lampunjalka siirretään pois paikaltaan”.

 

Johannes kuvaa Jeesusta, jolla on kädessään seitsemän tähteä. (Ilm.1:16).

 

Muinaisina aikoina tunnettiin vain seitsemän planeettaa, tähteä. Nuo seitsemän tähteä olivat kaikkivaltiuden symboli. Niinpä Jeesus, jolla oli kädessään seitsemän tähteä, näyttäytyy näin kaikkivaltiaana, kuninkaita ja keisareita voimakkaampana ja mahtavampana. Valta ei siis kuulu tämän maailman ruhtinaille, jotka vainoavat seurakuntia ja kristittyjä vaan Jeesukselle, joka on seurakunnan pää ja kirkon Herra.

 

Ensimmäinen kirjeen Jeesukselta saaneista seurakunnista on Efesoksen seurakunta. Heille Jeesus kirjoittaa:

 

"Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi. Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden etkä ole antanut periksi.

 

Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan.” (Ilm.2:2-5)

 

Kirjeessä on alussa pitkä lista kiitoksia. Seurakunta on pärjännyt monissa asioissa hyvin. Sitten tulee "mutta". Jotain aivan keskeistä on päässyt unohtumaan tai joutunut toisarvoiseen asemaan: Efesoksen seurakunta oli hukannut ”ensirakkauden, ensimmäiset teot”. Sydämen palo oli jäähtynyt. 

 

Jeesus ei enää ollut seurakunnan pää, kaikessa ensimmäisellä sijalla. Se taas johti siihen, että myös rakkauden teoista oli tullut pelkkää rutiinia tai lakihenkisyyttä.

 

B. JEESUS ON KIRKON HERRA

 

Virren 164 kaksi ensimmäistä säkeistöä kertovat selvästi, kuka on kirkon Herra: 

 

1.                                                 2,

On Kristus kirkon Herra,                 Kansoista kooten yhteen

sen luoja ainoa,                             hän uhriverellään

hän Hengen sille antaa                  sen yhteen uskoon liittää

vedellä, sanalla.                            ja yhteen elämään.

Maan alhoista sen etsi                   Hän, Kristus, yksi Herra,

hän morsiamekseen                      kaikilla lahjoillaan

ja osti kuolemallaan                      yhdessä pöydässänsä

iäksi itselleen.                               rakentaa kirkkoaan.

 

 

Eikä tämä koske vain jotain tiettyä kirkkoa, kirkkokuntaa tai tunnustuskuntaa. Sama Jeesus on samalla tavalla luterilaisten, helluntailaisten, anglikaanien, ortodoksien ja katolisten sekä kaikkien muiden olemassa olevien kristillisten eli Jeesukseen Vapahtajanaan turvautuvien  kirkkojen (kirkkokuntien, tunnustuskuntien) Herra.

 

Seurakunnilla samoin kuin kirkoillakin on erilaisia vaiheita. Uskosta tulee helposti uskonnollisuutta. Ellemme me ole koko ajan hereillä ja valvo, kuten Jeesus meitä kehottaa, elävästä yhteydestä tulee pelkkiä perinnäissääntöjä ja rituaaleja. 

 

Varoittava esimerkki tästä on Laodikean seurakunta.

 

Jeesuksen Laodikean seurakunnalle lähettämä kirje paljastaa miten ulkonaisesti erinomaisessa kunnossa oleva, uuttera, virkeä, taloudellisesti vakaa ja ainakin omasta milestään suoranainen malliseurakunta olikin Jeesuksen mielestä jotain aivan muuta (Ilm.3:14-22):

 

"Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku:

 

"Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.

 

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. 

 

Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.

 

Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

 

Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.

 

Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." 

 

Jeesuksen kirje Laodikeaan kertoo seurakunnasta, jossa usko oli jäähtynyt ja vesittynyt uskonnollisuudeksi. Ensirakkaus oli haalistunut ja innostus laantunut. Jeesuksen paikan olivat ottaneet maailmaan mukautuminen, tehokkuus, hieno organisaatio, vakaa talous ja ihmisten arvostus. Jeesus ei saanut enää olla sen enempää seurakunnan pää kuin kirkon Herrakaan. Hän oli jopa joutunut oman seurakuntansa oven ulkopuolelle ilman, että seurakunta ehkä tajusi koko asiaa.

 

Viikoittaiset ohjelmat pyörivät vakaasti, saarnoja pidettiin, lauluja laulettiin ja liturgiset kuviot olivat kunnossa. Yksi kuitenkin puuttui ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisäinen tunteminen.

Ulkopuolelle joutunut Jeesus ei enää ollut seurakunnan pää ja kuninkaiden Kuningas. Edessä oli joko parannuksenteko tai joutuminen sysätyksi syrjään.

 

Ennen kuin poimimme käsiimme kiviä nakellaksemme niillä Laodikean seurakuntaa, kannattaa huomata, miten rakkaudellisesti Jeesus puhuu tällekin seurakunnalle. Hän neuvoo vaihtamaan näyttävät menot kestävämpiin aarteisiin. Hän suorastaan houkuttelee ja maanitelee seurakuntaa takaisin luokseen. Jeesus rakastaa kaikkia langenneitakin lapsiaan ja seurakuntiaan. Koskaan ei ole myöhäistä tehdä parannusta ja palata Isän luo.

 

Tänä aikana taistellaan Raamatun asemasta. Kuten Kalevi Lehtinen jo vuonna 2011 näki, asioista, jotka vielä pari vuosikymmentä sitten olivat perustana koko kirkolle, ollaan tekemässä aikaan sidonnaisia, tulkinnanvaraisia ja vanhentuneita. 

 

Lohdullista olkoon se, että jokainen Raamattuun kaksin käsin takertuva ja Jeesusta ainoana tienä Isän luo seuraava on voittavalla puolella. Kerran tulee päivä, jolloin myös kaikkein pahimpien ateistien, moralistien, humanistien, liberaalien, syyttäjien ja pilkkaajien polvet tulevat notkistumaan seurakunnan pään ja kirkon Herran edessä:

 

”Kaikkien polvien, sekä taivaissa että maan päällä ja maan alla olevien, on siksi notkistuttava Jeesuksen nimeen. Jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” (Fil.2:10-11)

 

-----

Raotamme Raamattua sarjan viimeinen osa:

24.11. Jeesus, Herran kärsivä ja kirkastettu palvelija, (Joh. luvut 17 ja 21.)

Kaikkien tilaisuuksien materiaalin löydät osoitteesta